Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Mitä isän kuuluu ostaa lapselleen?

Vähän huono otsikko, mutta siis olen eronnut lapsen isästä vähän aikaa sitten. Ja isä ottaa lastamme joka lauantai (6h.) Myöhemmin ajat pitenevät ja 1- vuotiaana menee yöksi joka toinen lauantai ( yhdeksi yöksi.) Elikkä isä ei halua ostaa lapselle vaippoja, vastiketta ja muita soseista ja perustarpeita kotiinsa. Voinko kumminkin vaatia lapsen isän ostamaan niitä? Hän perusteli ettei osta mitään, koska maksaa meille elareita. Lapsella ei ole edes retkisänkyä isällään, sitteriä,  eikä turvaistuinta vaan vaihtaa aina minun autosta istuimen omaan autoonsa. Olenko oikeassa vai väärässä, että lapsella pitäisi olla perustarpeet myös isällä kuten sitä RUOKAA. Itse pakkaa mukaaan ruoasta lähtien kaikki tarpeet mukaan.

15.4.2012
JENNA911
JENNA911

no tottakai isin pitää hommata omaan asuntoonsa kaikki samat tarvikkeet mitä lapsen äidinkin luona on. ja ruuat.

ja kuuluu auttaa isommissa hankinnoissa mikäli vaan pystyy. ihan yhtä lailla hän on lapsen vanhempi kuin äitikin.

ja siis eikö ihan luonnollisesti jos isä rakastaa lastaan niin hän halua hälle omat jutut kotiinsakin?. kun lapsi todennäköisesti pyörii siinä jaloissa seuraavat 20 vuotta.

16.4.2012
mustikka88
mustikka88

kiitos kaikille hyvistä kommenteista ! :) huomenna lastevalvojalle... Jännittää

16.4.2012
JENNA911
JENNA911

säälittävä ukko miettii sitten viikonloput ilman lasta haluaako tavata lastaan vai luoda tarvittavat puitteet hoitaa omaa lastaan....  piste.... minä en lähtis säälimään tuossa että "lapsi tarvitsee isän "lässynlässyn jos on niin paska isä että voi  pitää jälkikasvun nälässä ja elää yhdellä vaipalla niin olkoon sitten ilman!!!! anteeksi nyt vaan mutta tämä on miun selkeä ja hyvin kaunistelematon mielipide!

16.4.2012
imppuliina
imppuliina

No justiisa. :(

Meil ei tietty tosta vauva-ajasta oo kokemusta, kun poika oli jo lähemmäs 2v kun alkoi isällää olla. Alkuun pistin vaipat sun muut mukaan, mut sitte tein isälle ostoslistan viikonloppui varte. Siin luki vaipat, hammastahna, hammasharja ja lasten shampoo. Kyl tuo ruokaa on vissii osannu ostaa ilman käskyäki. :D Istuin on vaihtunu meillä aina autosta toiseen, enkä mie mitään sänkyä ole heille ostannu. Ehotin et ottaavat viereen alkuun, ja sit saivatki pojalle matkasängyn sinne muualta. Vaatteet pakkaan toki kaikki mukaan, ja ne tulee likasina takas.

Meil ei isä kyl sitte taas elareita maksa ollenkaa... Kerren on antanu 100e meille joulurahaa.

Mut sillai yleisesti vetäisin rajan siihen et isän ei tartte enää osallistua mihinkä vaatteiden ostoon, tai pyöränhankintaan tms jos maksaa elarit. Siihen tuo 140€/kk riittää vallan mainiosti ku aatellaa et yh lapsilisäki on 150€/kk. Ja täytyyhän sen äidinki jotaki maksaa lapsen elatuksesta. :D

15.4.2012
Sralla
Sralla

Niin ajattelin soittaa lastevalvojalle huomenna. Ja kertoa tilanteestani. Miehellä ennestään jo yksi lapsi. Niin kyllä hän osaa lapsistaan huolehtia. Olen kuulema säälittävä ämmä, koska ehdotin että ostaisi lapsellemme sinne tarvittavat ruoat, vaipat... Itkuhan siinä tänään sitten tuli

15.4.2012
JENNA911
JENNA911

Miten isä voi saada tavata lastaan, siis teidän lasta, kun ei kerran halua lapsen perustarpeista huolehtia, ruuat ja vaipat?

15.4.2012
PekkajaMatti
PekkajaMatti

luuleeko se isä että se elatusmaksu riittää siihen et sinä maksat kaikki vauvan ruuat, vaatteet, vaipat, ym tarvittavat ja sit vielä ruuat ja vaipat sinne isän luo? myöhemmin myös syöttötuolin, potan ym..?

15.4.2012
Santtuvaan
Santtuvaan

Korjaan isä on niin pihi kaikesta*

15.4.2012
JENNA911
JENNA911

Meiän lapsi on 8kk. Ja laitan vatiketta, valmisoseita (kaupasta ostettuina) mukaan.

Lapsen isä on niin oihi kaikesta. Suuttui aina kun osti lapsella uusia vaatteitakin. Hän ei olisi elatusmaksuakaan halunnut maksaa 100e enempään. Siitä sitten taisteltiin, eikä lastenv. suostunut siihen hänen keksimään sopimukseen. On vaan niin typerää että lapsen isä ei panosta lapseen.

Ennestään 5- vuotias lapsi

15.4.2012
JENNA911
JENNA911

No istuimet ja jos itellä ois retkisänky pistäisin mukaan,mutta vaipat/ruuat on isä kyllä itse aina ostanut.Ja lapsille tuttipullot,hammasharjat,pesuaineet yms on ostanut myös.

Vaikeita ne tilanteet on..muistan kun kaverilla lähti poika ja mikro joka toien viikko isälleen=DKun isällä ei olut mikroa niin kaveri pisti sen aina mukaan että isän helpompi lämmittää maitoja ja ruokia=)

15.4.2012
huiskutin
huiskutin

Niimpä, nytte on taas sota tästä asiasta koska hän ei suostu sitä ruokaa sinne ostamaan. huoh :/

15.4.2012
JENNA911
JENNA911

voi hyvä ihme... Sitte ku lapsi kasvaa ja on isällään koko viikonlopun niin pittääkö siun olevinaan työntää leipää ja purkkihernekeittoo mukaan että saa lapsi ruokaa???? Kaikkee sitä... Kyllä mie tuon istuimen vielä ymmärrän että sitä vaihetaan, mutta tuo ettei ruokaa viiti ostaa lentää yli ymmärryksen X)

15.4.2012
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...