Soseitten teko

Keksikääpä semmonen vinkki että miten tämmösen laiskan äitin saisi tekemään niitä soseita itse. Laskin nimittäin että kuussa menee vauvanruokaan (maito mukaanlukien) noin 95e..huhhuh! On niin peukalo keskellä kämmentä tuossa soseitten teossa enkä jaksais alkaa opettelemaan. Yhdesti kokeilin ja tuli mautonta tönkkiä mun peruna-porkkana soseesta...

19.3.2012
Kallikali
Kallikali

Ruususen kommenttiin, pienelle vauvalle ei suositella paistettavan lihaa pannussa liedellä, vaan keittää sen lihan, niin ei tule  karsinogeenejä.

28.4.2012
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Helpon perunasoseen voi tehdä myös pelkästään haarukalla perunan muusaamalla. Keittää perunan ja kuorii ja sitten kun haarukalla hetken muussaa sekä lisää joukkoon korvikemaitoa, niin valmista on.

Muita kasviksia olen muussannut sekoittimella. Kasvissoseen joukkoon olen laittanut mm. jauhelihaa siten, että muussasin jauhelihan pieneksi haarukalla. Tuli sellaista pienen pientä palluraa, jota ainakin meidän hampaaton puolivuotias syö ihan hyvin. Lapselle annettava jauhelihan osan otin paistinpannusta pois ennenkuin maustoin kypsän jauhelihan muuta perhettä varten.

28.4.2012
Ruusunen
Ruusunen

Meillä ei koskaan laiteta muunkaan perheen perunoihin suolaa, pari kolme perunaa alle 1v ruokailijalle tulevien päivien varalle sivuun. Porkkanaa on myös usein koko perheelle. Perunakaan ei sauvasekottimella liisteröidy helposti kun on porkkanaa seassa. Lisäkasviksina olen tehny pakastimeen kukkakaalikuutioita, parsakaalikuutioita, bataattikuutioita. Lisäksi pakastimessa on lohikuutioita keitetystä lohesta, lihakuutioita naudanlihasta ja broilerista. Viime aikoina olen ostanu kesäkurpitsaa, jota olen keittäny vauvansoseeseen. Näistä kun sekoittaa niin saa jo aika monipuolista keitosta pikkuiselle.

13.4.2012
äippäx5
äippäx5

ja kun sen maidon/veden lämmittää niin sekoittuu paljon paremmin perunaan tms kypsennettyihin ruoka-aineisiin, eikä tee siitä liisteriä :)

 

koskee toki myös ihan kaikkia ruokia,ei vian vauvan soseita

23.3.2012
satumamma
satumamma

Ainiin, yksi motivaattoritekijä tuli vielä mieleen.

Niitä purkkeja tulee MILJOONITTAIN. Meillä on pelkkiä hedelmäsoseita ostettu kaupasta ja silti noita purkkeja on ihan järkyttävästi. Et jos miettii kuinka paljon kantaa ensin purkkeja kaupasta kotiin ja sitten vielä kämpästä roskikseen tai kierrätykseen ni huhhei. Hyötyliikuntaa!

19.3.2012
misukka
misukka

Heh kiva kuulla että en olekaan ainoa joka ei oo jaksanu laittaa ruokaa :D ja misukka sun vauvallahan on ihan luksusruokaa:) jospa tuosta mun soseesta mikä on tuolla tulossa niin tulisi ihan hyvää ehkä jaksais tehdä sitte toisenkin kerran. Minä pössi en tajunnu sillon maustaa sitä mitenkään kun kerran kokeilin ja mun vauva tykkää mausteisesta ruuasta, spagettia ja jauhelihaa-sose menee heittämällä alas, muiden ruokien kanssa vähän tökkii.

19.3.2012
Kallikali
Kallikali

ja jos yhtään tuo rahanmeno motivoi ni ku nuo kasvissoseet jms pienessä purkissa maksaa alle 0,50e purkki (? muistelisin) ni sit noi isot soseet maksaaki sit jo 0,90-1,30e joten kohtuullisen kauppalaskun saa niillä aikaseks ku laps syö 2 isoo purkkia päivässä ja pari pientä.. onneks tätä ei enää kauaa kestä ku on ruettu opettelee jo normiruoan syömistä, poika vaan ei arvosta tuota kökköstä kotiruokaa XD ja nyt vasta on nuo yläetuhampaat et voi paremmin pureskella..

19.3.2012
ninnup
ninnup

älähän nyt höpsi.. nopeemminhan sä oot päässy takas arkeen ku minä aikanaan :D 

mun piti opetella ruoanlaitto sentäs liki kokonaan uusiks ku eka en syöny juuri mitään.. isäntä kanteli jotain einestä sun muuta vaikka ois osannu tehdä ihan kunnon ruokaaki ni ku ei vaan viittiny, kesä meni grillaillessa, se oli isännän laji ja sit lähempänä puoltavuotta eli joskus elokuussa rupesin tekee vasta taas normaalia ruokaa.. ekan kunnon aterian synnytyksen jälkeen (maaliskuun alussa) kotona söin äitienpäivänä ku mies paisto mulle kunnon pihvit :D sitä edelliset laitoksella huonolla ruokahalulla ja välissä vaan roskaa millon maitto.. lähinnä suklaata ja kahvia XD 

just tuossa elokuun huippeilla ku vauva oli 5-6kk ni samalla sit aloin noita kasvissoseita surruttelemaan, pitkälti toista kuukautta meni suoraan kaupan soseilla :D

19.3.2012
ninnup
ninnup

Sulla on tuo vauva noin pikkuinen että parhaiten saat noita kasviksia sotkettua ku laitat sellasenaan kiehumaan ja pakkasesta sit välppäät eri kasviksista sopivan soseen. Ei rajoita se, että tuon kasviksen kanssa on tuota maustetta ja tuon kanssa tuommosta. Mä laitoin pelkästään lihaan mausteita sekaan. Muutoin vieläkin kaikki kasvikset on ominaan ja heitän läjän mausteita sekaan ja mikroon sulamaan.

Tomaatti mulla tulee suoraan purkista. Eli tommonen pahvipurkki jossa pelkkää murskattua tomaattia. Siitä kippaan jääpaloiksi ja pakkaseen.

Tänään laitoin vauvalle tomaattilohta, eli pakkasesta pari noppaa lohta, kolme noppaa tomaattia, yksi parsakaali, yksi porkkana, jääkaapista perunalohkoja j amausteiksi valkopippuria, rakuunaa ja sitruunamehua. Ja avot.

19.3.2012
misukka
misukka

No nyt laitoin porkkanaa kiehumaan ja sipulia sinne sekaan..hmm.. miltähän maistuis jos tomaattia laittas vielä? Keksinpä että jos jaksan kuukauden tehdä itse soseita niin saan sillä rahalla mikä säästyy niin ostaa itselle jotain ylimääräistä :D Ei se vissiin auta ku ottaa ittiä niskasta kiinni ja alkaa niitä soseita väänteleen ite. Nyt sentään oon vuodenvaihteen jälkeen tehny melkein joka päivä kunnon ruoan itselle ja miehelleni, ennen syötiin pelkkää leipää tai sitten pitsaa. Taidan olla maailman laiskin äiti :S

19.3.2012
Kallikali
Kallikali

no eipä ne pelkät raaka-aineet mitään kulinaarisia nautintoja aikuisen suolaan ja mausteisiin tottuneen mielestä ole. Mut vauvat saa niistä irti paljon enemmän.

Eipä sosen teko lopulta mikään suuri vaiva ole. Paitti ehkä peruna, jos sen haluaa ihan pyreeksi ettei yhtään palasia ole. Tosin melko pian vauva tottuu pieneen kokkareeseenkin ja silloin ihan tavallinen pottumuusi kelpaa ihan hienosti.

Keittelet kuule kattilassa ilman suolaa kaikkea mitä haluat vauvalle tarjota ja täräytät sauvasekottimella soosiksi. Sitten löysennät keitinvedellä sopivaksi ja laitat jääkuutioihin ja pakkaseen. Kun teet parina päivänä kuutiot pakkaseen ni pariin viikkoon ei tarvii lisää tehdä.

Motivoisiko toi helppousaspekti sua ollenkaan? Jos pelkkä raha ei siihen riitä.

Siinähän sä samalla keität puolikkaan kukkakaalin muulle perheelle ku toisessa kattilassa keittyy se loppu vauvalle.

Ja kaikki muut kasvikset voi samalla tyylillä tehdä paitti peruna. Siitä väännät pottumuusin ja aina parille kerralle kerrallaan, eli yksi tai kaksi perunaa keität kerralla.

Ei se vauvan ruuan teko ole rakettitiedettä. Enempi tietotaitoa vaatii kotiruuan teko aikuiselle ku pitäs olla makujakin :D

19.3.2012
misukka
misukka

maitua sekaan ni löystyy ;)

mä tein kyllä jossain vaiheessa kasvissoseita ite ku oli jo kaikki kauppojen kasvispurkit käyty miljardi kertaa läpi ja lounas oli aina kasvislounas.. joko koko soosi oli ite tehtyä tai sit keittelin porkkanaa tai bataattia tai jotain sit kaupan soseen sekaan ni tuli uus maku.. lihojen kanssa hivenen laiskempi kyllä mut saattohan tuota porkkanaa sekotella lihasoseeseenki :D 

minä ite oon nii herkkä kyllästymään ruokiin että arvelin pojanki kaipaavan vaihtelua :D

19.3.2012
ninnup
ninnup
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...