täällä libbessä musta saa varmaan aika jyrkän kuvan kun asiat kirjottaa aina niin suoraan ja kaikki ei välttämättä ymmärrä lukemaansa samalla tavalla.

live maailmassa olen ite nykyään huomannut että en ole oikein oma itseni. jään helposti hiljaiseksi ja myötäilen muitten juttuja, kun en vaan jaksa avata suutani ja mietin että mitä muut hyötyy kommenteistani. johtuu ehkä siitä että olen ollut yli 3 vuotta vaan kotona ja sosiaaliset taidot vähän ruosteessa. ja sitä esittää sellasta pirteetä vaikka oikeasti on vähän väsynyt tai uupunut omasta arjesta. se myös saa tuntemaan asiat niin että minä en kiinnosta ketään tosissaan. mutta se johtunee siitä etten ole enää niin itsevarma kuin silloin kun olin joka päivä tekemisissä ihmisten kanssa.

joo mä olen kanssa oikeasti hirvee hölöttäjä ja töhöttäjä mutta en nykyään jotenkin vaan jään oman pääni sisälle. ehkä johtuu siitä että olen hyvin ujo mutta kun tutuksi tullaan mikään ei pysäytä juttujani. mieheni isoveli sanoi aikanaan että minut pitäisi saada lasipulloon ja laittaa telkkarin päälle, en vielä tuolloin ollut mieheni kanssa yhdessä ja olin vielä oma itseni muidenkin seurassa.

hmmm... ihan rehellisiä jos ollaan niin ei tuu kyllä hirveesti mietittyy että mitä mieltä muut on :D Ehkä joskus saattas olla vähän syytä :D Mutta mie oon semmonen sosiaalinen laiskiainen, en osaa arastella uusia tilanteita tai ihmisiä ja oon aika itsevarma. Ja kauheen huono stressaamaan asioita. Muut varmaan aattelee miusta että jestas onpa tuo lihava X) Ja varmaan tuo sosiaalinen luonne erottuu... Yleensä oon hyväntuulinen :)

Minä olen ulospäin kai kohtalaisen rento ja rempseä, joskus alkukankeudessa ujohko mutta pian sekin karisee. Ihmiset väittää et puhun tosi luontevasti yleisön edessä, selkeästi ja rauhallisesti.

Ja sitten miltä musta itsestäni tuntuu: En oikeasti uskalla tuoda itseäni esille, tahtoa ja halua on mutta uskallus puuttuu. Tosin sitä harjoitellaan nyt kovasti itämaisen tanssin muodossa kun mennään kevään tanssigaalaan taas tanssimaan ja tällä kertaa ihan oikeat vatsatanssivermeet niskassa eli ei todellakaan sullouduta säkkiin. Ihan vähän kammoksuttaa kyllä. :D Eli puhua papatan niitä näitä ku en muuta osaa. Inhottavaa jäädä sivuun seurailemaan mitä ympärillä tapahtuu joten olen kasvattanut rohkeuttani reilusti jostain lukioajoista. Ja toi yleisölle puhuminne: Mulla sydän hakkaa tuhatta ja sataa, silmissä sumenee, en saa lunttilapuista selvää ja heitän tarinaa lonkalta ku en muutakaan voi. Papatan ku papupata ja huokaisen helpotuksesta kun pääsen lysähtämään omaan penkkiini toivoen vajoavani maan alle.

Ja rehellisesti sanoen, kirjoitan todella paljon suorasukaisemmin kuin uskaltaisin ikinä kenellekään päin naamaa sanoa. Toivon, että jonain päivänä uskallan myös live-elämässä avata sanaisen arkkuni yhtä tehokkaasti kuin kirjoittamalla.

Heh, en mä tiedä kumpaa oli tarkoitus, ite ajattelin livemaailmaa :) täällä se riippuu niin paljon siitä miten ihmiset tekstejä tulkitsee. En oo itse sit taas koskaan silleen pahemmin miettiny että millasen kuvan täällä antaa, ku ihan jutustelutasolla täällä itse pyörin, harvemmin sydäntä vuodattaen..

no kysymyshän  tuli alunperin mieleen tuosta tapetilla olleesta "mitä  mieltä ootte musta?" kyselystä. kun siellä huokui selvästi aloittajan huoli siitä että meillä oisi hänestä jotain pahaa ajateltavaa, vaikka kukaan ei ees muistanut hetkeä jolloin tämä oisi ärsyttänyt suorasukaisuudellaan:)

siitä sitten aasinsillalla myös livemaailmaan. eli kuinka sen  omakuvansa näkee, ja kokeeko sen olevansa jotenkin ristiriidassa  muitten palautteeseen/ ulosantiin.kokeeko itsensä väärinymmärretyksi, vai osuuko vastakaiku aina oikeaan?

Riippuu vähän kenen mielkuvaa kysytään, musta tuntuu että mulla on vähintään yhtä monta persoonaa ku Taralla ;)

Useammaltaki miehen kaverilta oon kuullut että miks sä oot niin hiljainen? Ne pitää mua varmaan hiljaisena, kilttinä, ujona ja tylsänä. Ja voisin kuvitella et suurin osa uusista tuttavuuksista miettii samoin.

Työkaverit pitää mua iloisena, positiivisena ja ilkikurisena ihmisenä, välillä rasittavana ja juoruilijana.

Kaikista läheisimmät ystävät pitää mua ihmisenä, jonka puoleen voi kääntyä kun on jokin mikä painaa mieltä, tietää tulevansa kuunnelluksi ja yhdessä mietitään keinoja mitä tehdä. Mä annan omia näkökulmia asiaan ja neuvoja, mutta sit taas annan toiselle tilaa tehdä omat päätöksensä jatuenniissä vaikken samaa mieltä oliskaan. Ystävät pitää mua varmasti myös sulkeutuneena ja jääräpäisenä. Ehkä itsekkäänäki.

Mä itse ajattelen olevani kaikkea tuota. Eioo oikeastaan ikinä kukaan sanonut mitään semmoista mikä olis yllättäny mut, kunhan on ensin mennyt itseensä ja tarkastellut asiaa siitä toisen näkökulmasta, niin huomannut että se toinen oli oikeassa sanoessaan niin :)

ai ettäkana xD

multa on monasti  kysytty että oonko ihan suomalainen. mieskin sanoi luulleensa mua virolaiseksi, johon mie sit ihmettelin että puhunko sittenniin hassusti vai mikä siinä ensivaikutelmassa musta usein ulkomaalasen tekee:D?

itse  näen itseni  aika optimistisena realistina sekä sosiaalisena ihmisenä. koen saavuttaneeni jotain kun joku sanoo tulevansa hyvälle mielelle mut nähdessään.

silti ajoittain mieleen nousee reilu kymmenen vuoden takainen hetki jolloin eräs ennestään tuntematon mieshenkilö ärähti miulle vartin juttelun jälkeen jotta  jollen olisi nainen, niin hää olisi jo vetäny turpiin jotta saisi mut välillä hiljaseksi.

se kolahti silloin. joskus välillä palaa mieleen ajatus jotta pitäisköhän sittenkin  olla vähemmän tuttavallisempi tai  vähemmän puheliaampi. oisko sitten parempi:D