Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Väsynyt olemaan vahva

Olen ihanan 6kk vanhan vauvan nuori ja ylpeä äiti. Odotus aika ei ollut ollenkaan helppo ja synnytyskin käynnistyi yllättäen melkein 2 kuukautta ennen laskettua aikaa. Meidän yhteisen elämän alkukin oli siis vaikea. Noin puolet ajasta lapseni syntymästä tähän päivään asti olemme viettäneet sairaalassa, joko päivän mittaisilla seuranta käynneillä tai pitemmillä vuodeosasto käynneillä. Lapsellani on synnynnäisiä epämuodostumia, joten sairaalassa käynnit eivät lopu moneen vuoteen leikkausten ja seurannan vuoksi. Olen joutunut olemaan vahva jo kuusi kuukautta, ja välillä tuntuu että voimat eivät enää riitä. Sairaala elämä on raskasta, varsinkin kun sairaala on eri kaupungissa kuin missä asutaan, joten kaikki tuki henkilöt ovat kaukana. Pelkään tulevia leikkauksia, sairaala käyntejä ja omaa jaksamistani. Miten olla oman lapsen tukena 100 prosenttisesti kun omat voimavarat ovat loppumassa?

20.2.2012
AnnelieP
AnnelieP
7-month-old baby

Ajattelin kirjoittaa tämän hetkiset kuulumisset. Viimeksi kun kirjoitin olin hyvin väsynyt kaikkeen, ja kaikki asiat tuntuivat synkiltä. Olin vihainen kaikelle ja kaikille (paitsi pienelle tyttärelleni) enkä osannut käsitellä ajatuksiani oikein. Tällä hetkellä asiat ovat melko hyvin. En ole voinut enää niin huonosti kun silloin aikaisemmin. Tulevaisuus näyttää vähän kirkkaammalta koska uskon että kaikki asiat järjestyy jollakin tavalla. Olen saanut paljon apua kaupunkimme työntekijöiltä ja sairaalalta. Psygologilla käyminen on auttanut minua käsittelemään vaikeimpiakin asioita ja opettanut ymmärtämään itseäni ja omia tunteitani paremmin.

Te joilla on vaikeuksia jaksamisen kanssa, uskaltakaa siis pyytää apua silloin kun tuntuu vaikealta, jos läheisyydessänne ei ole auttavia käsipareja, pyytäkää apua neuvolasta. Pahimmastakin alavireisyydestä/masennuksesta voi päästä eroon kunhan vaan pyytää ja uskaltaa ottaa avun vastaan.

3.4.2012
AnnelieP
AnnelieP
7-month-old baby

Kiitos kommentistasi tepita! Mukavaa että edes joku välittää jaksamisestani. :)

Olen onneksi tavannut muita perheitä joissa samantapaisia ongelmia, ne keskustelut jotka olen saanut jakaa heidän kanssaan ovat antaneet kyllä voimia. Myös muut sairaala vanhemmat joita olen tavannut ovat olleet tärkeitä jaksamisen kannalta. Muitten vanhempien tarinat ovat olleet hyvin koskettavia. Jos oma lapsi on sillä hetkellä voinut melko hyvin on jonkun toisen "tutun" sairaala lapsen vaikeuksia ja vastoinkäymisiä ollut vaikea katsella vierestä. Olen itkenyt monet itkut myös muitten pienten lasten takia. Tuntuu niin epäreilulta että jotkut joutuvat taistelemaan elämästään jo heti syntymästään alkaen.

Olen kyllä yrittänyt ottaa omaa aikaa, mutta aina se ei onnistu. Lapseni isä (joka oli minulle hyvin rakas ja tärkeä ihminen) jätti meidät jo melko varhaisessa vaiheessa, joten olen ollut koko ajan yksin. Ehkä se toisen vanhemman puuttuminen tuo minulle lisää paineita olla hyvä äiti. Jos yritän ottaa edes hetken tauon sairaala elämästä tulee minulle syyllinen olo. Tuntuu siltä kuin olisin kauhean huono äiti kun jätän hänet sinne "yksin" vaikka vain pieneksi hetkeksikin.

Saan onneksi kaupungilta lapsen hoito apua viikoittain, ja olen juuri alkanut käymään psykologin puheilla. Ensimmäinen kerta siellä auttoi jo paljon, koska sain vihdoinkin kertoa tuntemukseni liittyen kaikkeen tapahtuneeseen. Mutta vielä on paljon asioita joita täytyy käydä läpi. Ehkä tämä elämä on hiukan helpompaa vielä joskus.

21.2.2012
AnnelieP
AnnelieP
7-month-old baby
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...