Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Raskausajan ja raskauden jälkeiset ostokset

Raskaana oleville on tarjolla runsaasti erilaisia tuotteita. Itse kuitenkin huomasin monen noista olevan tarpeettomia. Esimerkiksi raskausalushousuja en käyttänyt lainkaan. Mukavimmat alushousut olivat lopulta tavalliset matalavyötäröiset huosut, joita minulla oli jo ennestään. Raskauden jälkeen huomasin tulevani loistavasti toimeen ilman imetystyynyä - tavallinen iso tyyny ajoi saman asian. Myös imetyspaidat jäivät käyttämättä - koin ne epäkäytännöllisiksi luukkunsa kanssa ja nostin niissäkin helman ylös imettäessä. Monen tuotteen kohdalla kannattaa ensin kokeilla, pärjääkö ilmankin, ennen kuin tekee ostopäätöksen. Rahaa säästyy eikä kaappiin kerry turhaa tavaraa.

8.2.2012
naperoinen1
naperoinen1

Tuolla toisessa vinkissä juuri kehoitetaan käyttämään imetystyynyä tukena, kun lapsi opettelee istumaan.

 

Nimim. imetystyynyn omistava

8.2.2012
PekkajaMatti
PekkajaMatti

mä oon samaa mieltä usean kohdalla. mutta noissa alkkareissa ihan eri linjoilla. mulla nimittäin tuntu että nuo matalavyötäröiset tippuu kokoajan. voisin kuvitella että ihan ok jos masu on vähänkään normaalin kokoinen, mutta mun jumbomahan kanssa korkea vyötäröiset oli ehdottomat. tai itse asiassa mulla oli normi sloggin korkeavyötäröisiä housuja. oli sit mukavan napakat synnytyksen jälkeenkin kun piti kuroa röllykkää kasaan ;)

8.2.2012
Boco
Boco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...