Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Taas oharit :'(

En nyt tiijä onks tää arka aihe, mut kuitenki... Tuntu et kaverit unohti jo sillon ku tulin ekan kerran raskaaks. Oon melko yksinäinen ja joskus oikeesti hajottaa. On muutama kaveri, mut tuntuu et aina saa vaan kylmää vettä niskaan. Johtuen siitä, et ton neidin kans oon paljon kaksistaan miehen ollessa töissä en kauheen usein pääse omille menoille ja ihmisten näkeminen on aika vähästä. Nyt sovittiin yhen kaverin kans et huomenna nähtäis, käytäs ehkä kaupungilla ja syömässä jossain jne. ennen ku mies taas juoksee iltavuoroon. Mutta taas, niinkuin näköjään nykysin aina löyty kaverilta kyhätty selitys miks ei pääsekään. Päivällä jo laitoin viestii huomisesta mut en ees saanu vastausta, äske fb:ssa kysyin et saiko viestin ni vastaus oli "joo, unohin vastata. En pääsekkää huomenna". Ja sillon ku olin töissä ni kyllä kaikki muisti soitella ku tarvis kyytii tai muuta apuu tai ku itellä oli huolia. Ite oon yrittäny olla aina kavereitten tukena ja apuna ja tavoitettavissa jos tarviivat vaikka ois miten kiire ja omia juttuja, mut ite jään aina rannalle ruikuttaa. On tasan yks kaveri johon voin oikeesti luottaa, mut sillä on oikeesti itellä tosi kiire töissä ja muuten elämässä tosi vaikeeta, ja sen ymmärrän. Mut tää muitten "kavereitten" käytös ihan oikeesti satuttaa... Ei oo ensimmäiset itkut jotka itken tän asian takia, tunnen itteni niiiiiin petetyks jatkuvasti... Hirvee purkaus, anteeks! Mut ei voi muuallakaan purkautuu :(

7.2.2012
huopis
huopis

tiedän tunteen.. mullaki yks kaveri, jonka kanssa ollaan säännöllisesti tekemisissä (eli sillon kun minä soitan) asuu 130km päässä, joten nykyään tulee aika harvoin nähtyä.. muut "kaverit" kaikkos aika pian sen jälkeen kun esikko synty. muutama muukin kaveri on, mut nekään ei koskaan soita mulle, vaan aina minä soitan niille.. just tota samaa et viime tipassa perutaan yhteiset menot, jos muistetaan edes ilmottaa.. tai jos sovitaan vaikka pari viikkoa aikasemmin joku yhteinen juttu, niin tää kaveri unohtaa sen tuon kahen viikon aikana kokonaan ja sit kun muistutan, niin sanoo et on kerenny jo sopii muuta.. (kumma kun ensin sovitun menon voi perua, mut sitä päälle sovittua ei..)

mut joo.. oon jo aika tottunu tähän 3,5 vuoden aikana.. nyt vaan kaipais jotain juttuseuraa, kun mieski alotti työt ja on kaks yötä viikossa pois kotoo, niin ois aikaa käydäkki jossain lasten kans...

eipä miusta nyt ollu mitään apuja, aattelin vaan kertoo ettet oo ainut ja toivottaa tsemppiä.. ehkä me vielä joskus niitä oikeitaki ystäviä löydetään.. (toivottavasti..) :)

8.2.2012
Santtuvaan
Santtuvaan

JoNNa2 vilkaise vieraskirjaasi :))

8.2.2012
maryy
maryy

velol älä muuta sano :D. Se että ajatellaan puolesta niin on rasittavaa.. ja tässä miun tilanteessa se koski pipoon kun kävin kuiteski joka päivä lenkillä ja ihan normaalisti hoidin juttuja..käytiin 5km lenkilläkin vähän ennen ku synnytin(40+1).. ja varsin hyvin tiesivät..plääh.. :D Mut siitä huomas että kellään niistä ei oo lapsia tai tulossa tai mitään :D. Vertasivat minuu vaan johonkin kissankumminkaimankalkaverinserkkuun joka ei jaksanu mitään tai pystyny tekeemään mitään..jos se ei pystyy niin ei pysty Jeinikään :D. Nooh.. mut se siitä..pääspähän vähän avautumaan :D

8.2.2012
jeini
jeini

Hei!

 

Et ole ainoa tuollaisen tutun kanssa. En nyt tajunnut puoliakaan tässä osiossa olevien keskustelijoiden jutuista, mutta ajattelin nyt vastauksen lisätä...

 

Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut nyt monia vuosia. En välillä oikein tajunnut hänen käytöstään ja jonkinlaista välinpitämättömyyttä. Hän ei kummoisemmin soittele, kun pyydän esimerkiksi tekstiviestillä tulemaan käymään niin ei vastaa mitään. Joskus käynyt niin, että kun olen puhunut omista asioista puhelimessa niin saatan kuulla näppäimistön naputtelua taustalta ja "hmm... joo... nyt olis vähän tekemistä." Aina pitäisi olla kuuntelemassa hänen huoliaan, mutta hän ei koskaan halua kuulla minun omiani. Olen monet kerrat meinannut polttaa käämini tuohon käytökseen ja kerran vihdoin möläytin asiasta. Olen kyllästänyt olemaan sellainen itsestäänselvä ihminen, josta ei tarvitse välittää, jota ei tarvitse tavata ja jota ei tarvitse kuunnella. Olen tosin sitkeä luonne, etten ole vieläkään tästä ystävästä "luopunut" vaikka hän hankala välillä onkin. Etsin enemmän vikoja itsestästäni. Yritän ahkerammin käydä hänen luonaan, soittelen ja kyselen kuulumisia vähän väliä, mutta paljoa ei ole auttanut. Olen vilpitön ja yritän kuumeisesti keksiä miten auttaisin tätä ystävää hankalassa elämäntilanteessaan nyt. Hän ei vain huoli minun apuani tai seuraa. Lieneekö minussa vika vai hänessä?

Elämäntilanteet ovat kutakuinkin samat, perheellisiä molemmat. Välillä tämä ystävyyssuhde ottaa enemmän kuin antaa, mutta en silti ole vielä luovuttanut. En anna näin pitkän ystävyyssuhteen vielä kuivua kasaan... :)

8.2.2012
amppari84
amppari84

Joo-o niiin tuttua :).Jotenkin kummasti ne kavereiden näkemiset vähenee kun tuli raskaaksi. Nyt tässä yksi kaveri onneks otti itteensä niskasta ja käy silloin tällöin kahvilla. Mut suurimmaks osaks saa itte soitella ja kysellä perään. Olin tossa jo tosi loukkaantunu kun olin raskaana ja sovittiin että nähdään kavereiden kanssa kahvittelun merkeissä kun ovat täällä päin..eipä sitten kuulunut mitään ja kun kyselin jälkeenpäin niin ne ei ollu VIITTINY ilmottaa mitään kun ajattelivat että en kuitenkaan jaksas lähtee tms.. Siis mitä helv....ä, mistä ne miun jaksamiset tietää kysymättä pah.. että ärsytti..

Mut täällä oli mammoja pääkaupunkiseudulta ja jos sattus huvittamaan joitakuita lähtemään vaikka kahveelle,lenkille, jutella ihan mitä vaan niin suapi laittaa viestiä :) jeini-@suomi24.fi

8.2.2012
jeini
jeini

Tipihii missäpäin sitä asustellaan?

8.2.2012
alexsandra
alexsandra

Täällä aika sama juttu..:/ ei kamalasti kavereita. tai ei sen jälkeen ole ollu kun koulusta valmistuin, olin kyllä jo sillloin raskaana.. en tiedä mulla on pari kaveria mitkä käy jos jaksaavat kehtaavat, ja haluaavat... enkä asu ihan keskustassakaan.. eikä mulla ole korttia et pääsen liikkumaan.. ja mies ei ole kauheesti kotona.täällä minä yksin istua napotan, teitenkin poikani kanssa mut kummiskin :)) ja oon pohjois-savosta.. :))  kaipaan sosiaallista elämää. oon aika ujo mut sittenkun hetken, juttelee niin sitten en osaakkaan olla hiljaa :D puhun paljon.:D

8.2.2012
maryy
maryy

Laitoin postii, tuli melkonen avautuminen....

7.2.2012
huopis
huopis

Ehkäs mie WK katon löyvänkö sen siun sähkiksen ja laitan vaik postii mis kerron noist ihmisten ennakko asenteista :) saattaa tulla sekavaa tekstii siitäki, mut katotaan saanko mitään ulos...

7.2.2012
huopis
huopis

Kuulostaa tutulta! Mulla oli ennen neitiä paljonki kamuja, mut sit ku arki vei niin samalla kaverit kaikkos..jonnekkin. On mulla muutama hyvä kaveri, mut esim se yks tärkeimmistä teki juurikin tänään oharit, niinkin pienestä asiasta kun puhelin soitosta. Ei olla soiteltu/nähty nyt joulun jälkeen ja tänään sit soitin, oli töissä ja laitto viestiä et soittelee heti ku pääsee 3 aikoihin. No ei oo kuulunut. Eikä oo eka kerta..

yhteydenotot väheni huomattavasti ku muutettii vähä kauemmas..noh, josko se viel tästä:)

7.2.2012
minimii09
minimii09

No onneks rupeen pikkuhiljaa käymään välillä ees töissä, ni tulee ees sitä turhanpäivästä löpinää asiakkaitten kanssa :) Työkaverit onki sit vähä kakspiippunen juttu... Suurin osa työkavereista oli leimannu miut tiettyyn muottiin jo ennen ku töihin menin eikä oo viittiny muuttaa käsitystään.. Sit taas niitten kans jotka ei oo luottanu pelkkiin ennakkokäsityksiin tuun ihan hyvin juttuun, mut ne on aika harvoin enää samaan aikaan töissä.

7.2.2012
huopis
huopis

Sama juttu täällä, ettei viiti hirveästi luottamuksellista juttua heittää ko oppinu ettei ihmisiin voi luottaa. Tympeetä. :/

Mut kevytkin lätinä auttaa silloin tällöin. Ainakin, että saa ajatuksia suunnattua muualle.

7.2.2012
misukka
misukka
3 years, 6-month-old toddler

Kyl miekii ihmisten kanssa helposti voin juttuu heittää, etenki jos se toinen alottaa sen juttelun. Mut just sit se syvällisempi tutustuminen on jotenki vaikeeta. Mie voin kyllä keskustella vakavistaki ja vaikeistaki asioista mut jotenki tuntuu et miut ymmärretään niin monesti väärin. Ja kun on se luottamus aikas monesti petetty, kun ne lähimmätkin on levitelly asioita joista on luottamuksella puhuttu, ni ei oikei jaksa uskoo ihmisten tukeen ja vilpittömyyteen.

7.2.2012
huopis
huopis

Minä voin höpötellä melkein kenen kanssa tahansa. Mut se, että näistä höpötystutuista tulisi oikeita ystäviä joiden kanssa tekee treffejä ja joille voisi tuntojaan oikeasti purkaa, vaatiikin aika paljon enemmän.

Joskus miekii olin seinäruusu joka ei uskaltanu kelleen mitään sanoa, mut kai mie vaan päätin et täytyy joskus suunsa avata. Ja ko kerran avas ni ei meinaa loppua tulla.

Minä oon tällänen tapaus et mie vaan usein päätän jotain ja teen. Eikä kauhian usein ole tarvinnut siitä kärsiä. Suosittelen siis muillekin, uhmatkaa rajojanne, menkää joskus pois mukavuusalueelta ja uusia ovia avautuu kuin huomaamatta.

7.2.2012
misukka
misukka
3 years, 6-month-old toddler

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

7.2.2012
huopis
huopis

Pk-seutu on ilmeiseti pääkaupunki seutua :) Tää on nimittäin Pohjois-Karjalasta...vähä niiku sama asia eri paketissa, eikö..

7.2.2012
huopis
huopis

Nii enkä tiijä oisko tuon meijän ipanan kans järkee lähtee minnekkää perhekerhoihin, ku ton pitää päästä unille aina ku on pari tuntii ollu hereillä :) muuten loppu päivä on yhtä kiukkuu ja hampaitten kiristystä...

7.2.2012
huopis
huopis

Sepä se ku ei oo semmonen et menis kelle vaa juttelee. Joo, töissä voin heittää asiakkaille läppää, parturin kans voin jotain ehkä jutella mut esim. johonki perhekerhoon lähteminen tuntuu ihan mahottomalta ajatukselta kun ei sieltä ketään tunne tai ees tiijä mitä siellä oikein on. Ja ihmisillä on aina ollu miusta tosi paljo ennakko käsityksiä, vaikkei ne minuu oo ollenkaa tuntenu, ni on tosi vaikee luottaa siihen, et joku haluis tutustuu oikeesti. Niin moni uskoo siihen kuvaan minkä on päässään kehittäny eikä haluu ees tietää mikä tää ihminen ihan oikeesti on... Tosi sekavaa tekstiä taas vaihteeks.

7.2.2012
huopis
huopis

Ja oon melko hidas tutustumaan ihmisiin ja huono juttelemaan vieraille ilman syytä, eli uusien kavereitten saaminen on melko vaikeeta. Siks oon yrittäny pitää yhteyttä näihin jo olemassa oleviin, mut jos ei kiinnosta ni ei kai sitte. Muiltaki kavereilta on tullu paljo sitä, et on jotain sovittu mut sit mulle ei oo ees viititty ilmottaa ettei sopimuksista meinatakaa pitää kiinni...vaikka ois kaverin alotuksestaki tullu nää yhteiset suunnitelmat, ni kummasti ne kerkii aina unohtuu ennen "H-hetkee" :(

7.2.2012
huopis
huopis

Täälläkin sama tilanne, kaikki vähät ystävät kaikkos raskauden myötä. Pirkamaalla täällä ollaan, onko muut mistäpäin.

7.2.2012
alexsandra
alexsandra

En asu, en :(

Miten tästä nyt tuliki näin iso itku... Toivottavasti mies ei tuu iha heti töistä, en haluu et se näkee minuu nyt tämmösenä. Oon toki sille joskus purkautunu tost kavereitten käytöksestä, mut en silti haluis nyt selitellä...

Sen lisäks et kaverit on "hylänny" myös serkku joka oli ennen tosi läheinen ei enää ees muista minuu... Ja jotenki tuntuu et siskokaan ei enää nii välitä... Voi huoh. Enkä oikei osaa vaatiikaan ihmisiltä sitä "huomioo" tai tuua esiin et tunnen tulleeni petetyks.

7.2.2012
huopis
huopis

Toi on tosi kurjaa ku kaverit ei sit ookaan oikeita kamuja ja hommat ei toimi vastavuoroisesti. Sulla on varmasti melkolailla hyväksikäytetty olo. :(

7.2.2012
misukka
misukka
3 years, 6-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...