Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Vihastuttaa!!!

Mikä neuvoksi kun oma äiti ja isä puuttuu meidän perheen lasten kasvatukseen? Kyseenalaistavat meidän sääntöjämme lapsen aikana. Viimeksi seitsemän vuotiaan aikana. Meidän perheen arvo on perhekeskeisyys ja asiat hoidetaan puhumalla. Nyt kumpikaan ei puhu enää meille, koska sanoin vihdoinkin asiasta takaisin, että nämä ovat meidän perheen asioita, eivätkä mamman ja pappan. Inhottaa olla "vihoissa", mutta en itse koe olevani väärässä. He myöskin "haukkuivat" minua, olisi pitänyt tehdä minun kasvatuksessa jotain toisin, eivät kuitenkaan kertoneet mitä, sekä alkoivat kyseenalaistamaan minun ystävyyttäni parhaaseen ystävääni, että kuinkakohan kauan sekin kestää ja on kuulemma ihan turha narista sitten kun se päättyy!

23.1.2012
kesätytsä
kesätytsä

Siis kerran aikaisemmin on ollut sama tilanne, ja silloin minua kanssa mustamaalattiin suvulle ja muille ihmisille. Vanhempien kanssa asiasta juteltiin ja luvattiin unohtaa erimielisyydet, muiden kanssa asia jäi selvittämättä, mutta syyllistämistä saan jos en aina ole auttamassa vanhempiani kun he pyytävät. Autan niin paljon kuin voin, mutta en voi revetä joka suuntaan.

Tiedän että tämä asia paisuu taas. Asiaan on otettu mukaan kaikkea muuta kuin mistä tämä alkoi, kuten avioliittoni. Ei kuulemma meillä miehen kansssa hyvin mene! Ovat kuulemma seurailleet meitä kun käyvät kylässä! Normi arjen ongelmia ja riitoja meillä on, mitä kaikissa perheisä on. Ei kuulemma mikään ihme jos mieheni joskus minut jättää, kun olen niin hankala ihminen, mieheni vaan nauroi tälle kommentille!

 

23.1.2012
kesätytsä
kesätytsä

No enpä osaa sanoa enää mitää, tosi törkeet on vanhempasi :/

sinuna nyt ottaisin sen linjan että sinä tiedät mitä olet tehnyt ja mitä et ja syytön olet. jos elämässäsi on noin pikkusielusia ihmisiä että omaa huonoa oloa pitää purkaa toisen kustannuksella (ja vielä oman lapsensa) niin antaisin heidän olla omassa arvossaan. onko vanhempasi siis ennenkin mustamaalannut sinua sukulaisille? kun kerroit että taas mustamaalataan. miten nuo asiat silloin ratkesivat? saiko suku tietää että ne ovat vanhempasi oman mielikuvituksen tuotetta? vai painettiinko asia vaan villaisella?

23.1.2012
Boco
Boco

Mutta kun minusta on taas tehty se syntipukki, olen liian ankara vanhempi, en anna nyt sitten heidän tavata lastenlapsiaan (vaikka en ole kieltänyt!!) ja minua taas mustamaalataan koko suvulle. Minulla on laskettu aika 2 kuukauden kuluttua ja en todellakaan toivo tähän tälläistä sterssiä, tämän vuoksi minulla on ollut todella voimakkaita supistuksia ja valvottuja ja itsettyjä öitä. He molemmat ahdistavat minua tällä hetkellä ja en millään haluaisi edes kohdata heitä.

 

23.1.2012
kesätytsä
kesätytsä

v''rin =väärin

23.1.2012
Boco
Boco

eipä mulla oikeestaan muuta neuvoa ole kun oletkin jo asian puheeksi heidän kanssa ottanut. mutta minulla karahtas heti korvaan tuo että ovat tehneet jotain väärin...oisin antanut samalla mitalla ja sanonut että juuripa siksi TE teette asiat toisin ettei TEIDÄN lapsista tule samankaltaisi v''rin kasvatettuja kuin sinä ;) menis pilkka omaan nilkkaan :)

23.1.2012
Boco
Boco

no,jospas he ymmärtäisivät hetken mietittyään etteivät voi tuolla lailla puuttua teidän asioihin..

23.1.2012
satumamma
satumamma
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...