Heinäkuiset 2023
Hei, odotamme meille esikoista ja olen raskausviikolla 12+2. Onko ketään samassa tilanteessa ja millaisilla fiiliksillä olette? 🥰 Minä haluaisin jo kertoa kovasti kaikille tämän uutisen, mutta vielä olen pitänyt esimerkiksi työkavereilta salassa. Ehkä joulun jälkeen on hyvä tilaisuus, kun vatsakin varmaan näkyy enemmän.

Vastaa
Listaa uusin ensinHei Hyttynen 🥰 mikä vointi sulla on ollut? Minä oon selvinnyt aika helpolla, pientä pahoinvointia ja iltaisin ollut väsymystä, enkä pysynyt millään hereillä iltaruuan jälkeen enää. Onneksi sekin helpottanut nyt ja jaksanut iltaisin muutakin tehdä kuin nukkua 🤭

Täällä tullaan hiukan perässä! 😊 Nyt mennään 9+5 ja LA heinäkuun lopulla. Esikoinen tulossa 🥰

Hei vauva23, mehän ollaan sitten melkein samassa tilanteessa, sulla taitaa olla LA heinäkuun loppupuolella? Miten oot voinut? 😊

Okei joh_anna ja 1983 😍 onko tuntunut, että koko raskaus ois jo tuttua hommaa vai tuleeko joitakin asioita yllätyksenä vielä?

Tämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.

Tämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.

Täälä myös kolmas tulossa ja heinäkuussa LA vanhemmat sisarukset 11 ja 15v.

Moikka!
Täällä aikalailla samassa tilanteessa🥰 raskausviikko 9+2 menossa ja esikoinen.

Heippa!
Ei ihan samassa tilanteessa, mutta heinäkuussa myös LA kolmas lapsi, mutta aikaisemmat on jo 16 ja 14 niin oikeastaan ensisynnyttäjäksi lasketaan :D
