Huolestuttaa

Minua huolestuttaa tosi paljon se, että olen siis syönyt tosi paljon hamppareita, ranskalaisia ja muita herkkuja. Onko sikiölle mitään haittaa tosta? Raskausviikkoja nyt 23+5 ja sikiö liikkuu aika paljon. Kiitos valmiiksi vastauksista!

13.5.2022
Ankeliankku
Ankeliankku
25 weeks pregnant

Eihän lähtökohtaisesti roskaruoka tee hyvää sinun eikä siten myöskään sikiön terveydelle, mutta ei nyt varmastikaan mitenkään huolissaan tarvi olla. Keskittyisin ehkä enemmän siihen miksi sitä roskaruokaa syö niin paljon, ja voisiko sitä vähentää ja alkaa syömään enemmän tavallista kotiruokaa.
Vauvan kokoonhan voi vaikuttaa se, mitä äiti syö. Lisäksi on tutkittu, että vauva "tottuu" jo vatsassa tiettyihin makuihin, joita sitten suosii mahdollisesti myös myöhemmin (esim. sokeri). Henkilökohtaisesti ajattelen ja uskon niin, että lapsi oppii syömään pitkälti sen mukaan miten vanhemmatkin syövät kotona.

Jos on jaksamisesta kiinni, niin ajattelisin että kaupasta löytyy myös terveellisempiä valmisruoka-annoksia kuin roskaruokamätöt. Ja herkkujakin voi kehittää terveellisempinä versioina, vaikka tietysti välillä on enemmän kun ok syödä just sitä mikä hyvältä maistuu ja tuntuu 😊

16.5.2022
Jennaaaa
Jennaaaa
32 weeks pregnant

Kiitos❤️Rauhoitti mieltä kyllä!

15.5.2022
Ankeliankku
Ankeliankku
25 weeks pregnant

Moi! En ole mikään asiantuntija, mutta ajattelisin, ettei sinun kannata murehtia nyt mennyttä vaan keskittyä tulevaan ❤️ En usko, että on haittaa vaikka syö kerran kaksi viikossa roskaruokaa, jos muuten syö ihan tavallista kotiruokaa.
Olen saanut itse ohjeen ruokailuihin suhteen, että ruokailuja tai kaloreita ei kannata miettiä päivä tasolla vaan ajatella viikkotasolla, kuinka monipuolisesti tulee syötyä.
Toivottavasti tästä vastauksesta on sinulle apua 😊

15.5.2022
Penninen
Penninen
12 weeks pregnant

Pliis joku nyt vastaa😭😭

14.5.2022
Ankeliankku
Ankeliankku
25 weeks pregnant
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...