Kohdunulkoinen raskaus
Moikka. Onko muilla kokemusta kohdunulkopuolisesta raskaudesta ja sen jälkeen saanut lapsen? Mulla oli syksyllä kuraskaus, kesti pitkään, että hCG laski normaaliin eli alle 5. Tämän jälkeen pidettiin taukoa ja nyt viime kuussa alettiin yrittämään ja heti tärppäs! Nyt pelottaa hirveästi jos kaikki tapahtuukin uudelleen. Viikkoja pitäisi nyt olla viisi ja ensi viikolla pääsen neuvolalääkärille katsomaan, mihin alkio on päätynyt. Odottelu on tässä pahinta ja välillä tuntuu alavatsassa oudolta, mikä nyt "normaaliinkin" raskauteen kuuluu. 😭

Vastaa
Listaa uusin ensin
Kiitos kun vastasit 😊 Hienoa että kävi kuitenkin hyvin!
Kävin tänään lääkärissä katsomassa, onko oikeassa paikassa. Siellä oli missä pitikin ja sydän löi 😊 6+3 olisi nyt joten nyt pitkä odotus edessä.

Moikka! Minulla oli myös kohdunulkoinen, jonka seurauksena menetin toisen munasarjan. Tämä oli minulle kova paikka, joten olimme pelkoni vuoksi pitkään yrittämättä uudestaan. Kun vihdoin yritimme, tärppäsi meilläkin samantien. Jännitin aivan kamalasti ennen varhaisultraa, jokaisen pienenkin tuntemuksen taisin hieman suurennella mielessäni. Varhaisultrassa selvisi kaiken olevan hyvin, ja RV 7 menossa.
Nyt olen pienen, terveen ja kaikin puolin täydellisen vauvan äiti. Pelot olivat koko raskauden ajan vahvasti läsnä, pelkäsin keskenmenoa hyvin paljon. Toivottavasti myös sinulle tulee hyviä uutisia ja kaikki on hyvin 🤗
