Ehkä raskaana
Heips olen 20 vuotias vakituisessa suhteessa (avoliitossa)oleva nuori nainen ja olen nyt luultavasti raskauden aivan alussa (rv 2+5) ja haluaisin keskustella asiasta: piinaviikot. En niinkään neuvoa tarvihe vaan kertomuksia omasta piinailusta. Mitä oireita ja missä vaiheessa? Millä dpo:lla saatu plussa, haamu vai haamujenhaamu. Mistä tiesit että nyt tärppäsi? Ja vapaata mutta asiallista keskustelua.

Vastaa
Listaa uusin ensin
Näköjään vastasin hieman vanhaan ketjuun ja yritin viestiä poistaa, mutta siitä jäikin jälki.. 😅 Oh, noh saakait se täällä olla, joten otetaanpa uudestaan. Saattaahan joku muukin piinailla täällä vielä näin myöhemminkin.
Itse huomasin raskauden jo paljon ennen plussaa. Ykköstyypin diabeetikkona käytössä insuliinipumppu, ja verensokerikäyrässä tapahtui selvä notkahdus. Arvot alkoivat mennä jatkuvasti matalalle, joten insuliinitasoja täytyi laskea aika paljon normaalista. Myös vatsan nippailu tuli kuvioihin. Lyhytkestoinen hiivatulehdus/kutina ilmaantui vaivoiksi jonkin verran ennen plussaa. Äidilläni ollut sama oire aikoinaan ennen plussia. Lämmöt olivat myös koholla ja tuntui kuin flunssa/kuume olisi tulollaan. Paleli vietävästi. Väsymystä ei niinkään ollut, se on tullut nyt vasta 8+ viikoilla. Myös rintojen kova aristus tuli vasta myöhemmin plussan jälkeen.

Tämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.

Moikka! Mulla oli molemmissa raskauksissa ekana oireena ihan jäätävä väsymys raskausviikolla 6. Esikoisesta kokeilin clearbluen herkkiä raskaustestejä, jotka voi tehdä 10pv mahdollisesta hedelmöittymisestä/5pv ennen kuukautisten normaalia alkupäivää, mut ei mulla ainakaan sillon vielä mitään näkynyt, vaan vasta sit kun menkat oli myöhässä, mut tokan raskauden sit väsymyksestä arvasin paria päivää ennen menkkojen oletettua alkua jo, mut en uskaltanut testiä tehä vielä sillon, vaan ootin siihen kuukautisten ekaan päivään. Mut siis mul on aika pitkä kierto, niin en tiedä johtuko siitä, et se herkempi testi ei mulla näyttäny raskautta vaikka tein sen sen 10pv hedelmöityksestä ja sit sillon viikolla 5+0 testi näyttikin plussaa, et toisin sanoen jos oisin malttanut pari pv tai tehnyt siinä välissä toisen testin olisiko plussa tullu jo aiemmin...

Itselläni alkoi menkkamaiset kivut polttelemaan vatsassa jo muistaakseni viikkoa ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Tästä jo aavistelin, koska tiesin raskauden olevan hyvin mahdollinen. Odotin sitten sen viikon, kunnes tuli päivä, että kuukautisten olisi pitänyt kalenterin mukaan alkaa ja tällöin uskalsin tehdä ensimmäisen testin. Ja plussaahan se näytti.
