Juuri plussannut

Hei! Ois kiva löytää muita raskauden alussa olevia ☺️ Millaista oloa ja tuntemuksia jne

20.5.2021
pinjjjja
pinjjjja
22 weeks pregnant

Tänään tuli ensimmäinen oksupoksukin, kun mies suihkautti dödöt kainaloonsa 😅
Me varattiin varmuudeksi varhaisultra tälle viikolle, näkeepähän sieltä edes jo jotain suuntaa antavaa. Sitä kunnallista kun saa vielä odotella viikkoja.

6.9.2021
Crisuu
Crisuu
8 weeks pregnant

Minulla on laskurin mukaan menossa rv 7+2 ja pahoinvointi alkoi reilu viikko sitten. Paha olo menee aalloissa ja vetää välillä aivan sängyn pohjalle.
Vatsakivut ovat enää hyvin satunnaisia, mutta täällä paljon puhuttu palelu on hyvinkin tuttua :D

Itselläni pahimpina väsymys-päivinä jännitys on vallitsevampaa, mutta kaikenkaikkiaan olen silti puolisoni kanssa valtavan onnellisia tästä. Nyt kun pääsisi vielä ensimmäiseen ultraan niin asia tuntuisi vielä todellisemmalta.

6.9.2021
Jasiina
Jasiina
9 weeks pregnant

Moi, olimme yrittäneet 1.5v ja nyt taisi tärpätä. Tehtiin kolme eri valmistajan testiä kun ei meinattu uskoa. Nyt toivotaan vaan, että kaveri pysyy "kyydissä". Minulla ikää jo 37 eikä aiempia lapsia.

Oloja on ollut, ensimmäiset tulivat itseasiassa jo ennen plussaa, hajuaisti herkistyi ja vessassa sai ravata pissalla. Nyt viikon ollut etova olo, vatsa hyvinkin toiminnallinen, palelua ja lämpöilyä 37-37.3, kun normaali lämpöni on 36.6. Nyt rv 5÷6.

5.9.2021
Crisuu
Crisuu
8 weeks pregnant

Hei. Tää on mulle ensimmäinen lapsi ja 19viikko menossa. Miehelle on toinen lapsi. Alkuvaiheessa kaikki hajut ja tuoksut oksetti. Viikolla 14 rauhottu aamupahoinvoinnit. Mahan kipristelyä, väsymystä ja nälkä vähän väljä. Yöllä heräillen pari kertaa siihen kun vaihdan asentoa kun sattuu. Muuten kaikki on mennyt hyvin.

26.7.2021
Reettta
Reettta
26 weeks pregnant

Minä 30v ja rv9. Pahoinvointi, oksentelu, huimaus, päänsärky ja väsymys kulkenut matkassa jo useamman viikon, mutta nyt alkaa helpottaa. Ihanaa! Jännä miten kaiken pahoinvoinnin keskellä mieli on pysynyt niin hyvänä. Iso rooli on myös puolisolla, joka tukee aivan kaikessa.

10.6.2021
Juustonaksu
Juustonaksu
23 weeks pregnant

Täällä yksi onnellinen Mama 24!😊 Tissit on niin mahottoman kipeät, yöllä herään asentoa vaihtaessa kun sattuu niin paljon. Alavatsaa turvottaa, tuntuu haastavalta ns. Laihistaakkin. Toki mua turvottaa nyt muutenkin aina😅
Muita oireita ainakaan vielä ei oo ja pahoinvointi voiskin pysyä poissa😊

9.6.2021
24v Mama
24v Mama
21 weeks pregnant

Täällä kanssa onnellinen odottaja ❤️ Viisi vuotta yrittämistä ja hoitoja takana, ja nyt viimein tärppäsi ❤️❤️❤️

8.6.2021
Jynny
Jynny
20 weeks pregnant

Raskaudesta on kerrottu siskolleni ja kolmelle ystävälle. Ajattelin kertoa muille vasta ekan ultran tai raskauskolmanneksen jälkeen. Uutinen tulee oleen pommi, kun kaikille tutuille on aikoja sitten sanottu, ettei me aiota lisääntyä. Mieli kuitenkin muuttui. 😄 Vaikeinta tulee oleen lähipiirin lapsettomille lasta toivoville kertominen.

2.6.2021
Muusa
Muusa

Olen vähän vanhempi äiti, ikää on 38 v. Olin myös nuori äiti, esikoiseni on jo 20 v. Yksi lapsi kerrallaan näköjään. 😄
Aiempaan raskauteen verrattuna oon nyt paljon väsyneempi, etoo enemmän ja vihloo sekä nipistelee mahaa jatkuvasti myös. Mutta muuten on positiivinen olo ja ollaan kovasti innoissaan vauvasta, joka on miehelle ensimmäinen. Oma ikä vähän huolestuttaa, mutta toisaalta elintavat, terveys ja kunto on paremmat kuin viime kerralla. Tavallaan tuntuu ensikertalaiselta, kun oon unohtanut jo paljon ja asiat on myös muuttuneet. Kiva on lukea, miten muilla alussa menee! 😊

2.6.2021
Muusa
Muusa

Ihanaa Minni että mies on noin mukana että neuvoo🥰💕 kyllähän ensimmäinen kerta on aina uutta ja jännää.

1.6.2021
Salamiakki86
Salamiakki86
23 weeks pregnant

Tosiaan ikää löytyy 25 v. Ensimmäinen lapsi mulle. Mieheltä löytyy yksi ennestään. Tuntuu et mua pelottaa ja jännittää, samaa aikaa tosi onnellinen ja ilonen. Mies neuvoo mua asioissa, sille vähän tutumpia asioita 💕

31.5.2021
Minnii
Minnii
21 weeks pregnant

Mulla kans ihan jäätävä palelu koko ajan,tuntuu ettei mikään vaatemäärä riitä vaikka yleensä se oon mä joka vähissä vaatteissa kuljeskelee talvea myöten.😅
Ootteko kertonu läheisille vielä raskaudesta?

31.5.2021
Tiiinni
Tiiinni
24 weeks pregnant

Heippa, täällä juuri plussannut. Clearblue testi näytti 3+. Vatsan nippailua, väsymystä, päänsärkyä ja etovaa oloa, varsinkin ruokia kohtaan löytyy.

30.5.2021
Minnii
Minnii
21 weeks pregnant

Johan tässä alkaa ekaa ultraa jo odottaan.♡
Onko muita palellu?
Tuntuu et oon kokoajan ihan jäässä😳 aivan käsittämättömän outoa ku normaalisti mulla on aina lämmin, viihdyn ku huonelämpötila on 19-20 astetta. Nytki on 21 sisällä ja itellä pitkät kalsarit ja villasukat😂 ja silti kylmä. Tulis jo kesä ja lämmin.
Mitens teidän olotilat?

30.5.2021
Salamiakki86
Salamiakki86
23 weeks pregnant

Täällä kanssa odotetaan ensimmäistä rv7 alkaa juurikin. Mulla pahimpana rintojen kipu ja ajoittan vatsassa pistelyä. Onhan tää ihanaa ja samalla kovasti jännää kaikki ❤️

29.5.2021
Kiiki
Kiiki
22 weeks pregnant

No ite oon jo 34.
Ennestään on yks ekaluokkalainen kotosalla täällä😄
Häntä oottaessa just muistan kuinka hyvin monet hajut teki pahaa, ja oksentelu oli rajua. Nyt ei ole ihan samanlaista, ainakaan vielä. Onneksi. *koputtaa puuta*

27.5.2021
Salamiakki86
Salamiakki86
23 weeks pregnant

22-vuotta ja ensimmäinen beibe myöskin 😄 joo kuulostaa tutulta kaikki...

26.5.2021
pinjjjja
pinjjjja
22 weeks pregnant

Täällä 6 viikolla oleva 20v😊 ensimmäinen raskaus ja kaikki on niin jännää😅 Oireita on juuri että hajut kuvottaa, alavatsa välillä kipeä ja rinnat arat

24.5.2021
Pikkunoppa
Pikkunoppa
21 weeks pregnant

Ootteko muut minkä ikäisiä? Onko teillä ennestään lapsia😊? Mä oon 20v ja vähän jännittää kun tää kaikki on niin uutta!

23.5.2021
PimpeliPom
PimpeliPom
25 weeks pregnant

Täällä kohta 7 viikkoa täynnä. Olo ollu hyvä lukuunottamatta ihan jäätävää väsymystä sekä eilisestä lähtien tästä maailmasta on löytyny mielenkiintoisia hajuja mitkä pistää yökkimään😅

22.5.2021
Tiiinni
Tiiinni
24 weeks pregnant

Täällä myös hajut ällöttää ja iltaisin pahaa oloa😅 kauheeta väsymystä ollut ja jonkin verran alavatsa kipuja.

21.5.2021
PimpeliPom
PimpeliPom
25 weeks pregnant

Joo samoin 😂 mulla alko heti etomaan ja hajut ällöttämään...

21.5.2021
pinjjjja
pinjjjja
22 weeks pregnant

Täällä ollaan kans alkuvaiheessa.
Mahdotonta turvotusta tällä hetkellä vaivana. Tuntuu että kaikki närästää tai turvottaa 😅

21.5.2021
Salamiakki86
Salamiakki86
23 weeks pregnant
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...