Masennustakovaiei
Pitkä teksti, mutta kiva jos jaksat lukea. Heippa! Ihana pieni lapseni syntyi 3 viikkoa sitten ja olen sen jälkeen syönyt todella huonosti, ehkä yhden leivän päivässä jos sitäkään. Rupesin tänään ihan mielenkiinnosta googlailemaan netistä onko muita vanhempia joille ei ruoka maistu synnytyksen jälkeen ja tuli vaan otsikoita masennuksesta. Rupesin sitten niitä lukemaan ja melkein kaikki kohdat tuntui kuin olisi kirjoitettu minusta. Ollut jo vuosia ahdistuneisuutta liittyen omaan minäkuvaan ja itkuisuus kohtauksia tullut harvasen päivä ja tiedustin että saattanut olla masentuneisuutta, mutta en ole hankkiutunut hoitoon sillä on ollut myös hyviäkin päiviä milloin tuntuu ettei minulla mitään masennusta voi olla kun näinkin pirteäkin olen. Synnytys oli todella traumaattinen, kesti 16 tuntia ja koko sen ajan oli sietämättömiä kipuja (imukuppi synnytys) . Itselläni oli raskausdiabetes minkä vuoksi vauvalla oli verensokerit synnyttyään alhaalla, joten 2 tunnin syötöt tuli tutuksi. Vaikka minulla avopuoliso onkin, en pysty nukkumaan kun 3 tunnin pätkissä vaikka hän syötöt ja vaipan vaihdot hoitaisikin, sillä haluan varmistaa että hän tekee kaiken varmasti oikein. Samalla hän sanoo että huohotan hänen niskaansa vaikken sitä tahallaan tee (opastan vaan miten jotkut asiat kannattaa tehdä) Melkeen koko ajan vahdin pienen unta, pienikin äännähdys niin googlailen että onko se normaalia ja sitten en kykene nukkumaan kun pelottaa että hänelle käy jotain. Tänään sitten puolison kanssa syttyi riita siitä kun oli pakko koko yön valvoneena pyytää häntä 9 aamulla tekemään syöttämisen, koska en itse kerta kaikkiaan enään jaksanut ja kuulin hänen sanoneen että vaihtaa vaan maidon käytettyyn pulloon (äidinmaitokorvike käytössä) ja sanoin että ottaa uuden puhdistetun pullon niin suuttui siitä että taas huohotan niskaan ja ei hän sitä pulloa meinannut käyttää vaan huuhdella kylmällä vedellä vaan (ei ole kertaakaan tehnyt pullojen tiskaamista ja keittämistä, mikä on yllättävän rankkaa kun se pitää tehdä itse usean kerran päivässä) ja siitä sitten riita lähti kun itse valvoneena ärähdin että hittokun kuulin vaan väärin ettei joka asiasta tarvitse suuttua, mainitsin myös melko vihaisena että hän on taas nukkunut koko yön ja itse en ollenkaan. Noh, hän sitten haukkui vammaiseksi ja lehmäksi ja ettei lapsi ole edes hänen(todellakin on hänen) Rupesin itkemään samantein, en hänen näkyvillä sillä en halua että hän huomaa että sanat satutti. Nyt kello on melkein 6 ja itken oikeestaan vieläkin vähän väliä, sillä väsymys on tehnyt tehtävänsä ja mies vaan nukkunut koko päivän ja itse pien huolen että lapsella kaikki on fine. Pienikokoisuuden vuoksi on vieläkin 3 tunnin syötöt ja sen jälkeen saattaa olla hereillä lie kuin kauan, itkien tai ei. Oon ihan neuvoton, rakastan yli kaiken tätä lasta että oikein sattuu kun kaikissa vainoharhoissa pelkään koko ajan että joku on vialla. Mies hoitaa vaan syötön ja vaipan vaihdon sillon töillän ja itse kaiken muun (vauvan puhdistus aamuin illoin, rasvaus, pullojen putsaus, vaatteiden vaihto yms. Tiedättehän te mitä se vaatii) ja samalla pien huolen että asunto on kunnossa, pyykkejä pesen päivittäin sun muut. Tuntuu että ylisuoritan, päällepäin kaikki sanoo että onpa teillä helppoa kun vauvakin on näin nätisti (oikeestaan aina kun on joku käynyt niin vauva nukkuu). Kaikenlisäksi minulle tehtiin välilihan leikkaus mikä on vieläkin tekee niin hiton kipeää, seisominen sattuu, istuminen sattuu, joten kyljellään ainut milloin suhtkoht hyvä olla. Mutta enhän minä voi koko päivää kyljellä maata kun vauva. Jaksaisin varmasti paljon paremmin kun ei koskisi enään mutta tuskin tapahtuu ihan hetkeen. Jäi varmasti paljon sanomatta. En tiiä mitä tällä haen, mutta ystäville ja psykiatrille oikein uskalla puhua näistä kun vasta näin vähän aikaa mennyt niin tulee vaan leimatuksi huonoksi äidiksi kun ei meinaa jaksaa.
Vastaa
Listaa uusin ensinTämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.
Nyt kun lapsi on pari vuotias, ja itse valvoin 1,5 vuotta ylisuorittaen ja nukkumatta kertaakaan yli 3h putkeen ja joskus valvoin putkeen useita vuorokausia.. Näin jälkeen päin ajatellen (jälkiviisaana helppo sanoa), niin toivoisin että olisin ottanut rennommin, antanut isälle enenmmän mahdollisuuksia olla isä sellaisena kun on, olisin pyytänyt enemmän apua, tehnyt vähemmän kotitöitä, nukkunut AINA kun lapsikin nukkuu, jne. Itse olisin voinut paremmin vähemmällä ressaamisella ja näin ollen koko perhe olisi voinut paremmin, ja parisuhde myös. Varmasti isi olisi välillä valinnut vaatteet lapselle jotka ei sovi yhteen. Ja varmasti monikin asia olisi mennyt toisin kuin itse halusin. Mut vähemmällä oltais päästy kaikki, etenkin itse. Vaadin itseltäni liikaa, samoin muiltakin. Ja oikeastaan jos olisin höllänny otetta hieman, lapsikin olisi kokenut rennomman ympäristön. Toivottavasti päästät siis hieman nyt ohjaksia löysemmälle, nautit vauva-ajasta enemmän, niin ettei kaduta jälkeen päin kovasti. Pyydä apua, sukulaisilta, kavereilta, neuvolasta, perhepalveluista, mikä ikinä tuntuukin parhaalta teille. Tsemppiä!
Samanlaisia tunteita itsellänikin oli ensimmäiset viikot. Väsymys, elämänmuutos, hormoonit vaikutti paljon mielialaan. Onneksi ne tunteet ja turhat pelot helpottivat ajan kanssa. Tsemppiä💓
Nyt menee jo huomattavasti paremmin! Oli varmaan vielä hormonit niin sekaisin synnytyksen jälkeen, että meinas usko loppua ihan kaikeen. Kiitos ❤️❤️
Ensimmäinen lapsi on joo :) itseasiassa nyt on jo mennyt paljon paremmin kun päivä päivältä oppii tuntemaan pikkuisen tarpeet ja saa nukuttuakin ihan kohtalaisen hyvin! Ruokakin rupeaa maistumaan pikkuhiljaa.. Ainut tässä on vielä skarpattavaa antaa nimenomaan isälle sitä luottamusta, koska kyllähän se osaa hommat hoitaa ihan hyvin :D kyllä tämä tästä!
Sun on kyllä pakko syödä jotta jaksat... Ja hyvä jos sait puhuttua neuvolassa :)
Lisäks, lapsille tekee hyvää tottua eri hoitotapoihin ja niin kauan ku isän tavata ei ole vaaraksi lapselle nii anna hänen tehdä omalla tavallaan
Hei Uusinuoriäiti, jos ymmärsin oikein kyse on ensimmäisestä lapsesta ? tai vaikkei olisikaan niin ole armollinen itsellesi, itselleni neuvolatäti sanoi ( käyttäytyessäni täysin samalla tavalla ensimmäisen lapseni kanssa ) että lapsi tarvitsee vaan läsnäoloa ja äidin joka on pitänyt itsestään huolta, kukaan ei välitä onko tiskit tiskaamatta tai asunto putipuhdas, ota aikaa itsellesi ja puhu asiasta miehesi kanssa rauhassa. Varmasti molemmilla pinna kireällä kun arki on niin uutta ja vielä pelottavaakin jossainmäärin , tulee sanotuksi kauheita asioita mitä kumpikaan ei tarkota. Yritä antaa isälle tilaa yrittää hoitaa vauvaa , jolloin hän helpommin uskaltaa tarttua itse ohjaksiin vauvan hoidossa. Miehelle tilanne on 10 kertaa jännittävämpi kuin äidille koska sinä olet ehtinyt käsitellä vauva ajatuksia 9 kuukautta lapsen kasvaessa sisälläsi , mies käytätnnössä elää vain hengessä mukana ja yhtäkkiä lapsi onkin konkreettisesti siinä, siinä hän sitten parhaansa mukaan yrittää auttaa täysin ymmärtämättömänä mitä tehdä ja toisen kommentointi omasta tekemisestä ottaa voimille. Tämä on silti täysin normaalia sinulta yrittää kontroloida ja tehdä asiat niinkuin itsestäsi tuntuu hyvältä, mutta teet itsellesi valtavan palveluksen että osoitat isälle luottamusta ja tätä myöten saat aikaa levätä mitä nyt tarvitset. Voimia ja kyllä se siitä lähtee usko pois !
Tämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.
Tosi ihana että uskallat kirjottaa asiasta ❤️
Uskalla puhua asiasta neuvolassa, ja yritä hetkeksi jättää liika siivoaminen. Sun pitää saada itselle voimia, ja syödä enemmän.
Rutistuksia 🌹
Mulla on onneksi huomenna neuvola aika niin ajattelinkin ottaa asian puheeksi.
Tuo että syö päivän aikana todella vähän, tai ei ollenkaan, ei ole normaalia. Et jaksa hoitaa vauvaasi, jos et koeta syödä ja nukkua riittävästi.
Tilaa lisäneuvola-aika terveydenhoitajallesi ja puhu hänelle suoraan tuntemuksistasi. Kerro, että haluat vastaanotolle mahdollisimman pian.
Onnea vauvan syntymästä.
Tieto siitä etten ole ainut helpottaa kummasti, ehkä tämä onkin ihan normaalia. Onneksi kaikki tämä joka öinen valvominen sun muut loppuu aikanaan :D
Mä noin ymmärrän sua, siis täysin.
En usko, että se on masennusta, mutta kaikki tää vauva arki ylikuormitus, vaikka et sitä ylisuorittaiskaan.
Sun kirjoitus kuulosti niin tutulta kaikkineen päivineen.
Muista, et ole yksin, meitä on täällä varmasti muitakin ja on tosi hyvä että kirjoitat asiasta.