Sori vielä yks viesti ku ei kaikkea muista aina samaan 😆 mutta joo, ei uskoisi että meidän vauva oli ekan kuukauden pullovauva, koska nyt ei pullo kelpaa sitten millään ku joskus ollaan kokeiltu varuiks jos tarttis niin ruokkia... Tuttikaan ei kelpaa, ei ikinä kelvannut joten lopetin edes tarjoamasta sitä lopulta. No eipähän tarvii vierottaa siitä pois 💪

Nii ja mä jouduin pumppaamaan maitoa koska vauva oli niin pieni ettei itse jaksanut, sairaalassa tää oli suht helppoa ku kuitenki yöt joku muu hoiti vauvaa siellä teholla ja mä olin omalla osastolla. Kotona eka kuukausi oli aika raskas. Vauvan piti syödä 3h välein, eli herätys, vauvalle maito lämpimäksi ja tapella se maito sinne massuun ennenku raukka nukahtaa (ku ei jaksanu pysyä kunnolla hereillä ruokailun ajan, mutta koko annos oli saatava alas), sen jälkeen sit itse vielä pumpata molemmat rinnat jotta pääsee nukkumaan 1.5-2h kunnes sama rumba alkoi uudestaan. Välillä en meinannut saada maitoa lypsettyä, varmaan kaikki stressi, pelko ja väsymys vaikutti ja välillä oli taas ylituotantoa. Kun vauva oli 1kk ikäinen niin ajattelin että nyt otan riskin ja jätetään pullo pois ja kokeillaan pelkällä rinnalla (olin siis aina silloin tällöin kokeillut imetystä mutta 1kk kohdalla huomasin että nyt hän oikeesti jaksaa imeä). Se riski kannatti, sen jälkeen päästiin pullosta pois ja saatiin paremmat yöunet kaikki. Äidinmaidolla ja imetettynä mennään edelleen, toki nyt jo jonkin verran kiinteitä mukana. Mutta se imetyksen onnistuminen oli kovan työn takana, mutta se oli mulle henk.koht tärkeä asia saada toimimaan joten ehkä siksi jaksoin kaikkea tuota. Ja olihan se kiva neuvolassa kuulla onnistuneensa koska moni kuulemma luovuttaa tossa kohtaa ja siirtyy pelkkään pulloruokintaan. Enkä yhtään ihmettele, raskasta tuo oli mutta kaiken sen arvoista.

Mä en edes omaa vauvaa sektion jälkeen syliin saannu ku hänet kiidätettiin vauvateholla koska synty 6 viikkoa liian aikasin. Sain hänet ekaa kertaa syliin 14h sen jälkeen kun oli syntynyt, ennen sitä olin vain nähnyt kuvia hänestä kaikkien letkujen ym kanssa. .. Mä vaan itkin ku sain hänet syliin, hyvin mielin kuitenkin palasin omalle osastolle kun hän jäi edelleen teholle. Seuraavana päivänä sitten suihkun yms jälkeen minut kiikutettiin taas vauvateholle, oli se kiva nähdä hänet mutta rehellisesti sanottuna vasta kolmantena päivänä synnytyksestä mä oikeesti tunsin ne kaikki tunteet mitä tuntee normaalisti synnytyssalissa kun saat sen kaikkein rakkaimman syliin. Se oli omalla tavallaan hirveetä ne ekat päivät, koska tiesin että rakastin omaa lastani mutta jotenki oli kuitenkin sellanen outo olo. Mutta sen kolmannen päivän jälkeen ku palasin omalle osastolle nukkumaan niin kaikki muuttu, en oikee saannu nukuttua koska kaipuu oman vauvan luokse oli niin suuri, itkin ja nukuin huonosti ja odottelin vaan aamua että pääsisin vauvani luokse. Joka ruokailulla katselin ku muut kanteli vauvojaan samalla ku minä odotin taas kerran pääsyä näkemään omani pitkän yön jälkeen. Sitten tuli päivä ku mun piti kotiutua, se tunne jättää oma vauva 100km päähän oli yks kauhemmista hetkistä elämässäni ja tämä toistu vielä viikon ajan siitä ku itse kotiuduin. Joka päivä suuri ilo ja kiire sairaalaan ja sitten illalla hirvee kipu ja suru koska joutuu lähtee tyhjin sylin kotiin...kaiken tämän rumban keskellä oli joulu jonka olisin muuten skipannut mutta esikoinen oli oikeutettu edes siihen. Jouluaatto oli aika hirveä myös, pari tuntia vauvan kanssa ja sitten esikoisen luokse joulunviettoon ja joulupäivänä heti kun mahdollista taas 100km päähän katsomaan sitä toista kultakimpaletta. Mutta se hetki kun tuli sairaalaan ja hoitaja kertoo että jos kokeet on ok nii pääsette kaikki huomenna kotiin. Se hetki. Se oli niin maaginen. Helpottunut ja onnellinen olo virtas kehossa ja tieto siitä että ajettiin vikaa kertaa sairaalasta kotiin tyhjän takapenkin kanssa👌

Sit piti siitä sektiosta vielä sanoa että liikkuminen on tärkeätä myös veritulppariskin takia. Lisäksi joudut pistämään klexanea (mä sain 10 päivän kuurin) joka ohentaa verta ja edesauttaa ettei veritulppia syntyisi. Mä en itseäni pystyny pistämään joten mies sai hoitaa. Ja tosiaan sen ekan kuukauden aikana ei sais nostaa muuta kun vauvaa, tulet huomaamaan että se ei aina ole mahdollista. Mutta kannattaa oikeesti välttää kaikkea painavempaa ku vauva. Eikä se sen kuukauden jälkeenkään ole niin että tosta noin vaan taas nostellaan asioita, vaan varovasti ja omaa kehoa kuunnellen.

Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi! Tuota olen kuullut useammalta että mitä nopeammin pääsee liikkeelle niin sen nopeammin myös toipuu. Ja onneksi on tosiaan kunnon kipulääkkeet alkuun joilla helpottaa oloa. Positiivisin mielin ja ainakin leikkauksesta saatu vauveli on palkinnoista parhain!!!

Meilläkin oli suunniteltu sektio,tosin perätilan ja lantion ahtauden vuoksi. Tyttö päätti tulla 3 viikkoa etuaikaan, mutta kaikki meni oikein hyvin,vaikka joutuikin odottelemaan leikkaukseen pääsyä. Pari viikkoa sängystä nouseminen teki kipeää,mutta muuten liikkuminen onnistui ihan hyvin ja kävelin jo samana päivänä itse. Äkkiä vaan liikkeelle,vaikka pahalta tuntuukin niin toipuu nopeammin! Kaikkea hyvää teille tulevaan :)

Minnyalla meni ehkä sekaisin kohdun etupuolella oleva istukka ja etinen istukka, joka tosiaan sijaitsee kohdunsuulla ja estää alatiesynnytyksen.

Mulla takana sektio reilu vuosi sitten saman syyn takia. Koko raskaus meni lapsen puolesta pelätessä, ja sektiokin jouduttiin tekemään kiireellisenä jo ennen varattua sektioaikaa. Toipuminen oli kivuliasta ja osastolla oli vaikeaa, kun muut äidit hoitivat vauvojaan ja itse joutui aina soittamaan kelloa. Kolme viikkoa tarvitsin särkylääkkeitä.

Toivottavasti lapsen isä tai joku muu pystyy aluksi auttamaan paljon vauvan hoitamisessa, kannattaa tätä miettiä jo etukäteen mahdollisuuksien mukaan.

Samoin, onnea odotukseen! On tämä kuitenkin kaikin puolin ihanaa, päivääkään en vaihtaisi pois, on tätä niin kauan odotettu. Itsellä on täysin etinen istukka eli istukka peittää synnytyskanavan totaalisesti eli vauva ei pääse tulemaan normaalia synnytyskanavaa pitkin. Mutta niin tai näin jokainen synnytys on omanlaisensa ja onneksi on olemassa kipulääkkeet! Toivotaan että kaikki menee hyvin, siihen on luotettava!

Odotan nyt toista ja minulla on todettu ns marginaalinen istukka. Rakenneultran jälkeen istukka ei ole juurikaan siirtynyt eli on n. 1,5cm kohdunsuusta. Parin viikon välein käyn kontrolleissa tarkistuttamassa onko siirtynyt. Minulle lääkäri sanoi että 2cm pitäisi olla, jotta alatiesynnytys on mahdollinen. En sitten tiedä vaikuttaako tähän se, että esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla, perätilan vuoksi.
Itse myös pelkäsin sektiota, mutta monille ystäville on tehty sektiota myös ja he osasivat rauhoitella. Leikkaus meni tosi hyvin, en tuntenut kipua sen aikana yhtään. Enkä mitään muutakaan. Välillä hoitaja sanoi että nyt saattaa tuntua painetta tai jotain epämääräistä tunnetta mutta en tuntenut mitään. Vauva oli ekan yön mun sylissä ja hoitaja kävi vaihtamassa vaipan ym mitä pyysin. Katetri irrotettiin seuraavana päivänä ja siitä sitten ylös ja suihkuun. Tekihän se nouseminen kipeää mut kipu laantui äkkiä. Enemmän kipua aiheutti jälkisupistukset, koska olin sängyn oma sen ekan vuorokauden, eli en pystynyt liikkumaan tai vaihtamaan asentoa. Jälkivuotoa oli tosi vähän, varmaan viikon verran kesti. Olihan leikkauksesta kipeä, söin muistaakseni viikon Buranaa ja panadolia säännöllisesti, sen jälkeen tarvittaessa.
Nyt tosiaan tilanne että katsellaan meneekö tämäkin sektioon. Toisaalta olisi varmaankin "helpompi" jos tulisi alateitse, koska esikoinen myös kotona. Ainakin olen ymmärtänyt että siitä toipuu nopeammin ja ei ole nostelukieltoa.

Erikoista jos pelkästään etuistukan takia joudut sektioon. Mullakin oli etuistukka mutta normaalisti synnytin alateitse. Tietty jos istukka jotenkin estää vauvan pääsyn synnytyskanavaan tai on muita tekijöitä niin ymmärrän, mutta pelkkä edessä sijaitsevan istukan ei pitäis alatiesynnytystä estää.

Ja paljon onnea raskaudesta!

T. 2,5 vuotta yrittänyt ennen kuin tärppäsi.

Olen puhunut pelostani/huolestani, mutta ei siihen juurikaan ole sen enempää paneuduttu. Onhan se selvää, että vähintään jännittää moinen operaatio. Mutta lopputulos sitten varmasti auttaa toipumisessa, kun saa vauvan viereen.

Juu, sehän se just pelottaa miten kipeä sitä on sen jälkeen. On sekin kait yksilöllistä miten kukakin toipuu, toiset taas vannoo sektion puolesta. Mutta ei auta kuin mennä sen mukaan ja luottaa että kaikki menee hyvin. Ja pyytää kunnolla kipulääkettä ekoille päiville.

Kannattaa neuvolassa puhua lääkärin kanssa sektiosta, ja siitä että se pelottaa sinua.
Vauvanne halutaan saada mahdollisimman turvallisesti syntymään, ja se on sektio.
Teidän perhettä hoidetaan mahdollisimman hyvin.

Sektio on aika helppo tapa synnyttää, päivät sen sektion jälkeen ei niinkään 😬 mutta sähän olet siis hereillä koko sektion ajan, et tunne mitään kipua, tunnet vaan kun joku tekee jotain koska heilut leikkauspöydällä. Sitten sut ommellaan ja olet sänkypotilaana seuraavan vuorokauden, isä/muu henkilö menee hoitamaan vauvaa kätilön kanssa sillä aikaa kun sinä olet heräämössä. Pääset sieltä pois sitten ku tunnet jalkasi, kipulääkettä saat tarpeen mukaan. Sit vaan kelloa soittamaan heti jos tarvitsee jotakin, esim vauvalle vaihtaa vaippaa koska sinähän et sitä maate pysty tekemään. Seuraavana päivänä sut revitään ylös sängystä ja se oli omalla kohdalla kauheinta koko prosessissa. Se kivun määrä, sitä ei vaan voi kuvailla. Siitä suihkuun ja liikkeelle. Mitä nopeammin näytät että pärjäät itseksesi, eli pääset ylös sängystä ja pystyt kävelee yms nii sen nopeammin pääset kotiin ☺️ tikit poistetaan sitten noin viikko sektiosta. Sitä oppii uusia tapoja nousta ylös sängystä ku on kokenut sektion 😆

Alatiesynnytyksen ja sektion kokeneena valitsisin itse alatien mielummin. Molemmissa toki hyvät ja huonot puolet mutta omasta kokemuksesta alatien kautta paraneminen oli nopeampaa ja kivuttomampaa, mutta jälkivuoto runsaampaa ja itse synnytys rankempi. Sektiossa helppo synnytys ja niukka jälkivuoto koska kohtu imetään tyhjäksi ennen ompelua mutta sitten ne kivut ja se vaiva sen haavan kanssa nii 😬