Joulukuun lörppäketju!🎅
Hyvin saatiin juttua marraskuulle, toivottavasti näin jatkuu myös jatkossa.☺

Vastaa
Listaa uusin ensin
Joulu meni ja vuosikin vaihtui. Kuukausi meni taas ihan huomaamatta.
Nemi, meidän taloproggis on ihan jäissä. Isimies on nyt ruvennu jarruttelee. Viimeksi se rupesi höpisee, et saadaanko ees rakennettuu, et saadaanko lainaa. No ei ainakaan vaan odottelemalla. Multa alkaa palaa päreet tohon vetkutteluun. Talon piti olla valmis jo viime jouluna, tuskin saadaan alkuun vielä tällekään vuodelle tällä menolla.
Toivottavasti PM saa jatkoa työkokeiluun. Hyvä, että saitte sen hässäkän silloin selvitettyä.
Meillä joulun alla toteutui suurin pelko kun ei olla saatu sitä koulukuljetusta ekaluokkalaiselle. Ne sai naapurin pojan kanssa neronleimauksen ja menivät kokeilemaan järven jään kestävyyttä. Näin pienillä pakjasilla ja vielä lähdepohjainen järvi. Tuuri kävi ja kää kesti. Poika ei edes mulle kertonut tästä seikkailusta vaan kuulin naapurin muksun äidiltä. Kyllä sai poika sellaisen saarnan ja kunnon perustelut miksi sinne jäälle ei ole mitään asiaa, että luulis muistavan hetken.
Mutta eihän se estä töllöilemästä jotenkin muuten. Tyyppi tuntuu olevan sitä sorttia, että tehdään ensin ja mietitään myöhemmin, jos mietitään.

Tsemppiä pm huomiseen ja toivottavasti saat jatkoa työkokeiluun!😉
Huomiseksi on luvattu kovaa lumimyräkkää, saa nähdä, mitä keksitään. Mulla taas joku kumma yskä pöpö päällä. Kurkkua kutittaa ja köhöttää koko ajan.😷

Menneenä lauantaina olin ensimmäisen lauantaivuoron. Meidän tytöllähän oli joulukuun puoliväliin asti uimakoulua lauantai-iltapäivisin.
Sunnuntaiisin en ole töissä.
Keskiviikkona tapaan työpsykologia. Toivottavasti saan myös jatkon te-toimistosta työkokeilulleni.

Oletko pm myös vkl töissä?

Nemimilla, mulla oli aamuvuoro tänään, sitten kaksi vapaata

Niin se vuosi taas vierähti. Hyvää uutta vuotta kaikille!🎆🎇 tänään välivuoro ja kahden päivän vapaa heti vuoden alkuun.

joskus nopeus yllättää.😁 tilasin muutosverokortin, se tuli alle viikossa vaikka joulu välissä.

Maksusitoumus tytön silmälaseile saapui postitse jo tänään. Tyttö saa silmälasinsa jo loppiaisiltana, jos juna on ajoissa. Lapset on vielä mummolassa.
Nopeaan tuli maksusitoumuskin.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!❤

Hyvää joulua kaikille jo etukäteen. Mulla on nyt lomaa tästä päivästä joulun pyhät.,
27.12. on taas töitä. Ihanaa.
Meidän tyttö oli silmälääkärillä 14.12.
Hän saa silmälasit. Ilmoitus silmälaseista tuli eilen.
Maksusitoumusta odotetaan. Siinä kestää kaksi viikkoa, ja joulun pyhät voi hieman viivästää prosessia.
Tyttö on innoissaan. Nyt hän on samis isoveljen, esikoisemme kanssa, jolla myös on silmälasit. Itse sanoi näin.

Onpas hiljaista.
Joulujuhlat meni mukavasti ja eipä tässä ole kuin vajaa viikko jouluun.😲 lahjat on hankittu, joulu siivous hoidettu ja huomenna mennään ruoka ostoksille. Vielä viikonloppuna tehdään torttuja ja siinä sitten odotellaan joulua saapuvaksi.🎅 mulla on 3 päivää vapaata..
Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Meillä on huomenna päiväkodin joulujuhla. Ja ajattelin että torstaina kun on vapaata, niin vietäisiin mun kummitytön lahja, jonka äiti on mun entinen työkaverin. Siis ollaan tietenkin työkavereita vieläkin, mutta eri toimipisteissä tällä hetkellä.😁

Taros, nauti!❤ jouluun on vielä 2 viikkoa, niin ei hätää. Hyvin ehdit kaiken tällä viikolla. Ei tarvitse ens viikolla tehdä mitään muuta kun odottaa joulua!😁 poika lähtee mun vanhempien kanssa mökille viikonloppuna, me mennään isännän kanssa jouluostoksille kahdestaan ja olenhan minä molempina päivinä töissä.☺

Kiireinen tervehdys täältä!
Tällä viikolla tapahtuu meillä vähän yhtä ja toista, mm:
4 harrastusta lapsilla
3 joulujuhlaa lapsilla
3 työvuoroa mulla ja
5 työvuoroa miehellä
Yökyläilyt molemmissa mummuloissa
Jouluostoksia
Joulukirkkoa
Eli kaikki kasaantuneet samalle viikolle, mutta sitten helpottuu ja pystyy rauhoittumaan jouluun. :)
Nyt olen yksin kotona, suklaata ja telkkaria niin jaksaa taas arkea;)

Eilen käytiin joulukadulla koko perhe ja illalla käytiin Ikeassa, sieltä ei löytynyt tällä kertaa mitään joululahjoja. Vaikka ajattelin että sieltä löytyy.😑
Nyt meinattiin lähtee ulos nauttimaan talvisesta säästää, ovat luvanneet illaksi lumipyryä.
Mukavaa viikonloppua!😊

Se on hieno asia, että tunnet kuuluvasi työyhteisön.🙂 ja että kaikki on susta kiinnostuneita. Saitte puhuttua sen asian läpi että ei jää vaivaamaan.
Mulla oli iltavuoro ja oli loppujen lopuksi aika rauhallista, huomenna sitten aamuvuoro ja mukavat 3 päivän vapaat sen jälkeen.😆 joulukadulla ajateltiin käydä katsomassa, mikäli ei sada.🙄

Uusi työntekijä on otettu hyvin vastaan kirjastossa.
Mun yksi lähipomo pahoitteli tänään ettei ollut puhunut mun kanssa maanantaina. Oli jutellut sen toisen tiimin pomon kanssa.
Kaikki on kiinnostuneita minusta.

Moi misukka! Kiva kuulla pitkästä aikaa teidän kuulumisia.☺ mites teidän talo projekti edistyy ja työn haku?
Mulla vp ja käytiin 4v neuvolassa, 110cm ja 19kg. Iso jäbä.😁
Nyt mua hoputetaan imuroimaan.😄

Heips pitkästä aikaa. Ihan olin tipahtanut kärryiltä mitä tänne kuuluu. Pitkästi oli marraskuun ketjussa luettavaa.
Kiva, että PM viihtyy kirjastossa, harmillinen tuo väärinymmärryshässäkkä. Hienoa, että olet löytänyt kirjaston perehdytykseen kehitettävää, kertoo motivaatiostasi työtä kohtaan kun annat palautetta.
Nemikin selvinnyt yövuoroista. Hieno juttu.
Taroksen perheeseen paranemisia.
Meillä ihan perusarkea elelty. Pienimmät on tosi rasittavia kun 1,5v ottaa mallia 3,5 veestä, joka taas perseilee sen minkä suinkin ehtii. Tai viimeistään apinoi pienemmältä jonkun töllöntyön vaikka tietää, ettei jotain saisi tehdä. Esim. Tänä aamuna nuo on kilpaa räpsytelleet valokatkaisijoita. Koska pienempää kiinnostaa ja isompi haluaa tehdä myös kun se on kivaa. Huoh, miten ärsyttävää kaikille muille.
Tätä tämmöistä pientä jatkuvaa riesaa siis ilmoilla joka kiristää mun hermojani pykälä pykälältä kireämmälle. Olen yrittänyt antaa pienimmän käydä luvan kanssa napauttamassa valot pois, josko se helpottaisi tuohon rämppäämisintoon. Mutta kun sekin vie aikaa ennenkuin helpottas.
Mä olen siis noiden täystuhojen vahtimisessa täystyöllistetty kun ei noita voi jättää hetkeksikään kaksin. Edes että pääsisi itse vessaan. Pienempi on heti oven sulkeuduttua kiipeämässä telkkaritasolle tai sohvan selkänojalle seisomaan 🙈

No hyvä että tänään nauratti asia, että ei jäänyt asia harmittaa.☺ vai että väärin ymmärrys käynyt molemmille, hyvä käydä kuitenkin koko asia perinpohjaisesti läpi molempien osapuolten kanssa.

Sanoin palautteesta aika monellekin kollegalle. Tänään jo perjantain mokani nauratti.
Usea kollega sanoi, että tilanne oli väärinymmärrys ja informaatiokatkos moneen suuntaan.
Kollegat lupasivat puhua tälle minulle palautetta antaneelle henkilölle.
Tänään työ soljui niin, että muistin sentään lähteä työpaikalta pois.
Asukkaiden kokous oli myös meidän taloyhtiössä, osallistuin siihen.

sanoitko muuten pm siitä palautteesta?

Hyvä että pm'n keskimäisellä oli mukava aika Enon luona ja ainahan koiranpentu on ihana!😍 mulla oli aamuvuoro, tässä odotetaan pikku kakkosen alkua.😆

Meidän keskimmäinen oli toisen enonsa perheen luona tutustumassa uuteen perheenjäseneen, koiranpentuun. Sillä ei ole vielä ikää kolmea kuukautta.
Pientä pentua oli kissat ja kilit pelottaneet, mutta hevoset ei.
Keskimmäinen tuli enon kyydissä illalla kotiin, ja kävi vähäksi aikaa nukkumaan.
Nyt on meidän nuoremmat lapset olleet jo nukkumassa.

Pm, hyvä jos löysit jotain parantamisen varaa perehdytys suunnitelmaan. Siitä kannattaa antaa palautetta. Siitä voi perehdyttäjä myös tarkistaa onko jokin asia käymättä läpi. Eivätkä tee samaa virhettä itse uudestaan.
Näin ne taudit käy yleensä kaikki läpi.😑 teet taros, niinkuin susta tuntuu niiden vuorojen kanssa.☺
Mulla on ihan ok olo, mutta kun laitan pään alas, kumarrun, alkaa nokka vuotaa ja aivastuttaa.😷
Mies lähti jatkaa eilisiä verstas hommia appivanhemille, jäivät pahasti kesken. Me jäätiin kotiin, ajattelin leipoa Finlandia kuula-torttuja pojan kanssa ja imuroin mikäli jaksan oloni kanssa.☺ samoin olisi parit tyynyliinaa mitkä poika saa värittää appivanhemmille joululahjaksi. Eli kyllä tässä taas tekemistä on kotona.

Juu, kyllä mulla on töitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tällä viikolla kaksi vuoroa, viime viikolla neljä. Ensi viikolla sitten kolme vuoroa tiedossa. Tälle viikolle ja ensi viikolle ois ollu enemmänkin vuoroja mutta en oo niitä nyt ottanut, itsekin oon ollu vähän kipeenä....
Nyt sitten kun esikoinen alkaa tervehtymään niin vaikuttaa siltä että on tytölle tulossa tämä sama tauti...

Palaute tuli toisen osaston tiimin esimieheltä.
Se on hyvä, että palautetta tulee.
Aamuyöstä keksin kolme sääntöä, jotka liittyy kirjastossa (tuolla) työn tekemiseen. Luin aamulla työstä saatua perehdytystiedotetta. Noita mieleeni tulleita asioita ei ole perehdytykseen kirjattu, mutta jatkossa voisi olla.

Taroksen pojalle pikaista paranemista, aika ikävä tuo että alkaa toista oksettamaan kova yskiminen.😔 meidän miehet ehti saunaan ja nyt katotaan putousta. Myöhemmin ajateltiin katsoa shrek 3.😊 onko taros ollut töissä?

Hyvää joulukuun alkua täältäkin!:)
Meillä on tämä viikko menny esikoisen kohdalla sairastellessa, häneltä on jääny kaikki omat kerhot yms väliin. Sen verran paha yskä hänellä että rasituksesta yskii niin että sitten jo helposti oksentaa myös. Vähitellen alkaa helpottaa, joten toivottavasti ensi viikolla on normaalia arkea meillä. Kävin tuossa joku päivä hänen kaa päivystyksessäkin mutta ei mitään lääkittävää ole, korvat, keuhkot, kurkku oli siistit ja ei tulehdukseen viittaavaa. Lievä silmätulehdus kyllä oli mutta meni ilman lääkitystä ohi.
Siinäpä tämä viikko olikin lyhykäisyydessään, ensi viikkoa sitten odottaessa.
Tsemppiä P&M töihin, hyvä kun negatiiviset asiat käydään läpi niin niistä voi sitten oppia uutta. Meidän olisi pitänyt tällä viikolla käydä kirjastossa, mutta ei tullut mentyä niin uusin nyt lainat, jospa olisi ulkoilusäitä tulossa niin vois kävellä kirjastoon joku päivä lasten kaa.

Vastaan tähän uuteen ketjuun, pm. Oliko se palaute asiakkaalta vai työn tekemisestä? Aika nopeasti ne selvittää asian.
Olin tänään töissä ja huomenna on vapaata. Meidän miehet on anoppilassa käymässä ja odotan heitä ainakin kotiin saunaan.
Hyvää viikonloppua ja joulukuun alkua kaikille!
