Minulla esikoinen kuoli kohtuun rv35. Nyt odotan kuopusta. Pelko on läsnä, mutta paras tapa asennoitua on vain toivo. Kuolemaa ei aina voi ennakoida, ehkä kaikkia ei ole luotu tähän maailmaan.
Itse yritän pysyä rauhallisena tämän loppuraskauden (rv37)
Sama pelko menettämisestä varmasti säilyy hautaan asti.

Kiitos näistä viesteistä! Itselläni ei onneksi mitään muuta olekku astma joka on onneksi nyt raskaus aikana vaan parantunut välit miehenkin kanssa on todella hyvät. Ja joo keskustelupalstoja kun mäki oon niitä valitettavasti sortunut joskus lukemaan niin ei sieltä kyllä mitään mukavaa ja rentouttavaa luettavaa saa raskausta ajatellen. Vanhemmille oon peloista puhunut ja on lohduttaneet ajatuksella että se on todella harvinaista

Mulla on 4 poikaa ja 2 menetettyä. Kolmas raskaus meni kesken rv 19 ja viides rv 12. Ennen keskenmenoja luotin täysillä siihen, et kyllä kroppa osaa ja homma hoituu, ilman huolen häivää, vaikka kaikenlaista pikkukrenaa olikin. Ajattelin vaan että se kuuluu asiaan. Jos olisin lueskellut keskustelupalstoja ennen raskautta, niin olisin voinut pelätäkin.

Mulla pelot astui kuvioon vasta tuon rv 19 keskenmenon jälkeen. Kun tiesi, mitä voi menettää.

Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa mä näen ongelmaksi sen, että vauvapalstoilla pelotellaan vauvatoiveiset ihan hysteerikoiksi ja kaikki ihanat raskausmuistot on pelon sävyttämiä, ihan turhaan. Olisi ihanaa kun ihmiset osaisovat vaan luottaa kroppaansa ja siihen, että kaikki sujuu hyvin.

Toivon, että aloittaja saa apua pelkoihinsa joko neuvolassa tai vaikka psykiatrisella sairaanhoitajalla. Jälkimmäisestä itse sain apua aikanaan. Tai ainakin yhdeltä kolmesta, joilla kävin. Sekin on niin yksilöllistä, miten kemiat kohtaa ja onko käynneistä hyötyä.

Toivon, että pääsisit pelostasi yli ja voisit nauttia loppuraskaudestasi.

Itsellä 3 raskautta, tämä nykyinen siis on kolmas mutta elävien kirjoihin saatu vain yksi lapsi ja tää kolmas toivon mukaan tammikuussa tulee meidän perhettä vahvistamaan :) alkuraskaus oli todella stressaavaa ku pelkäsin keskenmenoa koko ajan... Sit ku liikkeet alko tuntua selvästi päivittäin niin sain siitä hieman mielenrauhaa mutta edelleen mietin että nyt meillä pitäisi olla tän ja tän ikäinen jos tuo kakkonen olisi loppuun asti saatu... Sinäänsä hölmöä ajatella noin ku pitäis iloita tästä nykyisestä raskaudesta, niinku kyllä teenkin mutta kyllä mua pelottaa että mitä jos tässä vielä käy jotain. Onneks viikkoja on jo meillä molemmilla sen verran että selviytymismahdollisuudet on jo todella hyvät vaikka toki toivon mukaan meillä molemmilla pikkunen vielä rauhassa kypsyy ja kasvaa jonkun aikaa :) puhu peloistasi neuvolassa, mulle ainakin on sanottu että saan heti terapeutille ajan jos haluan koska takana on tuo yksi keskeytynyt ja siitä aiheutunut pelko. Sinäkin varmaan jo liikkeitä tunnet päivittäin, yritä niiden avulla tuoda rauhaa itsellesi. Niin kauan ku pikkunen potkii on hän hengissä. Käy kuuntelemassa sydänääniä vaikka joka viikko jos siltä tuntuu, sitä varten se neuvola on :) tsemppiä! Hyvin kaikki menee! Eikä olekkin hassua miten sitä pelkää menettävänsä toisen joka vasta kehittyy sisälläsi, toki sitä jollain tasolla aina pelkää menettävänsä lapsensa mutta ei asiaa ajattele samalla tavalla ja yhtä paljon sit ku se lapsi on täällä ulkomaailmassa.

Kerron ensin vähän omista raskaus kokemuksistani. Mulla on takana 4 raskautta, joista 3 on syntynyt terveinä. Kaksi tyttöä ja kolmas ,joka viimeksi syntyi oli poika. Ensimmäimen raskaus meni kesken jo heti alussa 6 rv mulla tehtiin sisäinen ultra tutkimus jossa todettiin että raskaus on keskeutettävä koska sikiö ei henkitä. Mä jouduin heti ottaa sairaalassa yhden pillerin suun kautta ja myöhemmin jonkin tunnin päästä kotona emättimen kautta laittaa lääke jatko keskeytykseen. En unohda koskaan sitä päivää kun menetin ensimmäisen ns lapseni.

Toinen ja kolmas raskaus mulla sujui ihan hyvin. Mutta alkoi mua pelottaa loppuraskaudessa synnytys vähän vaikka jälkeenpäin kun ajattelee niin ne sujuivat ihan hyvin. Tämä viimeinen raskaus mulla olikin alusta asti ihan erilainen kuin muut raskaudet ja vaikka kaikki eteni ihan hyvin niin mulla oli kokoajan alitajunnassa sellainen pieni pelko että kuinkahan tässä nyt käy että meneekö kaikki varmasti hyvin ja mitä lähemmäs laskettua aikaa tultiin niin pelko vain kasvoi. Puhuin pelostani neuvolassa, joka auttoi vähän mun taakkaa, mutta ei pelko lähtenyt kuin hetkeksi pois.
On vaikea sanoa toiselle mikä voisi helpottaa pelkoa. En tiedä taustaasi, eli onko sulla ja puolisollasi hyvät välit? Puhu ihmeesä hänen kanssaan. Oletko itse täysin terve vai onko sinulla sairauksia jotka voi vaikuttaa lapsen syntymään? Se on kuitenkin tosi pieni määrä mitä kohtukuolemia nykyään on ja varsinkin Suomessaei tapahdu sellaista. Käy ilmeessä niissä raskaus valmennuksessa sitten kun ne akavat niissä saa vertaistukea ja muuta .