Lapsettomuus, vasta hoitoihin menossa
Heippa! Lueskelin tässä tähän aiheeseen liittyviä keskusteluja ja ajattelin aloittaa uuden keskustelun lapsettomuuden aiheesta, koska monissa keskusteluissa oli jo puhetta kirjoittajilla tämän hetkisistä hoidoista ja niiden tuomista onnistumisesista. Olisiko täällä ihmisiä jotka olisivat samassa elämäntilanteessa kuin minäkin, eli ovat vasta menossa lapsettomuushoitoihin ? Taustaa: Olen 29 vuotias ja mieheni 30 vuotias. Meillä ei ole lapsia. Olemme yrittäneet lasta jo 2 vuotta, mutta tuloksetta. Tuona aikana ei ole tärpännyt missään vaiheessa, ei haamuja tai keskenmenoja. Menkat on normaalit ja kierto vaihtelee 25-28. Molammat ovat sopusuhtaisen kokoisia, emme polta tai käytä alkoholia runsaasti. Meillä on elokuussa aika naistentautienpolille, jolloin päästään jo selvittämään onko jommassa kummassa vikaa. Verikokeissa olen käynyt ja miehenikin on jo näytteensä antanut. Tuossa keväällä minulla todettiin kilpirauhasen tulehdus, johon söin yli 2 kk:tta kortisoonia. kuuri on jo muutama viikko sitten loppunut. Mieheni näytteen tuloksetkin on tullut ja mitään poikkeamaa ei ollut, normaalia oli tavara ollut. Silloin kun sen tuloksen luin niin iski tunne, "minussako nyt on vika?" Ympärilläni syntyy lapsia ja tällekin vuodelle on tullut jo 5 vauvauutista. Viimeisin on mieheni siskon ilmoittama ja se on ollut ilmoituksista raskain hyväksyä. Tiedän että joittenkin mielestä on varmaan ihan typerää olla katkera ja kateellinen, mutta se ettei minulla ole ollut missään vaiheessa minkäänlaisia raskauden merkkejä että olisi tärpännyt ja sitten jotkut saa muksuja tosta noin vaan puolen ja vuoden yrittämisen jälkeen, saa sydämmeni muljahtamaan ja surullisen ja itsensä syyttelevän olon :( Toivottavasti täällä olisi sielunsiskoja, joitten kanssa voisin jakaa tuskani ja jotka ymmärtäisi tilanteen raskauden ja vaikeuden. :( -Hippu
Vastaa
Listaa uusin ensinMinulla on entisestä parisuhteesta 3 lasta ja uuden miehen kanssa ja nyt on uus mies ja ollaan oltu vuosi yhdessä ja kk kierto on normaali ja säännölliset ja oklutkäytössä ovis testit miten kannattaa toimia?
Hei
Toivottavasti kaikki onnistuu :) ja muistakaa myös kaiken keskellä rentoutua,se meillä meinas miehen kanssa unohtua kaiken tohinan keskellä
Moikka!
Meillä molemmilla on kaikki hyvin. Meillä oli 20.8. se aloitustapaaminen hoitajan kanssa ja sitten 12.9. oli itse lääkärikäynti jossa hän teki minulle kohdunultrauksen. Itselläni on kaikki hyvin tuolla, eli ei ollut mitään eriskummallista. Eli me mieheni kanssa kärsitään tahattomasta lapsettomuudesta.
Inseminaatioon päädyttiin, ja minulle määrättiin Letrozol lääkitys. Sen aloitin syömään 1.9. ja tänään oli kohdunultraus, jossa näkyi oikealla puolella 2 rakkulaa. Toinen oli 21mm ja toinen 17mm. Huomenna on ensimäinen inseminaatio päivä.
Olen todella innoissani ja odottavainen, jospa nyt onnistuisi. Mutta tietysti yritän kokoajan rauhottaa ettei olisi liian korkeat odotukset. :)
Hei. Selvisikö niistä testeistä mitään ? Tai onko jatkosta hoidosta yms uutta tietoa miten etenette? Ja jos tulee mieleen jotain uutta mitä haluaisit kysyä niin kyselehän vaan
Minullakin mies ei hirveenä puhu ja kerro omia odotuksiaan ja pelkojaan tulevasta. (Perus, suomalainen mies).
Mutta olemme kuitenkin jonkun verran asiasta puhuneet ja olen miehelleni sanonut että kertoo kaikki mikä mieltä askarruttaa, koska yhdessä me tässä olemme ja yhdessä voimme tietoa etsiä.
Muuten meillä mieheni kanssa menee hyvin tältä osian ja toivottavasti tuki ja turva tulee jatkumaan. :)
Eniten tressiä tuo itselleni tosiaan se kun mieheni sisko nauttii raskaudestaan ja hehkuu sitä kuin edenin aurinko. Meillä on mieheni vanhempien ja hänen siskonsa perheen kanssa sellainen whatsapp ryhmä ja silloin kun uutinen raskaudesta tuli, sanoin yhdelle ystävälleni että mä en kestä jos se habitus siitä tulevasta vauvasta ja raskausajasta alkaa näkymään siinä ryhmässä. Toki ryhmän voi mykistää, mutta se ei sulje niitä viestejä sieltä pois. Tänään aamulla alkoi se habitus kun mieheni sisko laittoi ultrakuvan ja kertoi siitä hetkestä ja tottakai tulevat isovanhemmat oli haltioissaan. Itellä vaan teki nakata tuo puhelin seinään ja itku tuli, (ei mikään onnenkyynnel)
Mä niin haluisin siitä ryhmästä lähteä pois, koska tiedän että mitä lähemmäksi syntyminen on tulossa, sitä enemmän se alkaa näkymään siinä keskusteluryhmässä. Mutta vaikeaksi tekee sen koska tiedän sen että appivanhempani ja mieheni sisko ja hänen miehensä ei tule ymmärtämään tätä miltä minusta tuntuu. Kerran olen sen joutunut kertomaan, kun en ole vauvauutisen jälkeen pystynyt mieheni siskoa tapaamaan. Ja silloin sain siihen ihmetystä että miksi et voi tavata ja miksi tunnet niin... ja se silmien pyörittely ja vähänttely. Sen vaistoaa kuinka toinen/toiset ajattelee että ompas tuo taas niin itsekeskeinen ja kyyninen joka ei kykene olemaan onnellinen toisten onnesta. :(
Mieheni onneksi tämän ymmärtää ja moni minun ystävä, mutta ei perhe jonka toivoisi ymmärtävän kaikkein eniten. :(
Kiitos myös Pupunen sinullekin kun kuuntelet ja sinun kanssa pystyy asiasta keskustelemaan.
Meillä miehellä ilmeisesti joku tukos niin siittiöt ei pääse ulos,joten niitä sitten koepaloilla otettiin ja hyviä eloisa kavereita löytyi. Jota sitten tuoreesta otoksesta laitettiin munasoluun
.Ensin koikeiltiin ivf hoitoa mutta se ei tuottanut tulosta. Jotenkin se itsekkin tiesin, kun ei mitään oireita ollut. Sitten pakkasesta saatin kasvatettua ja onnistuneesti siirrettyä.
Kyllähän se aikamoista näin jälkeenpäin ajatellen oli. Tarkat suunnitelmat lääkitykseen ja lääkärikäynteihin. Jouduin siis kasvattamaan itselleni munasoluja jotka sitten imettiin pois. Oli keltarauhashormonia jolla kasvatettiin kohdunlimakalvoa ja pistoksia. Oli lääkettä "yläpään ja alapään" kautta otettavia. Mutta itselleni hoin että tämän eteen on jaksettava jotta onnistuttaisiin.
Kyllä se ensimmäinen "epäonnistuminen" laittoi itkemään. Mutta tiedettin,että pakkasessa on vielä mahdollisuus saada vauva niin positiivisesti joulun jälkeen aloitettiin uusin mielin homma.
Silloin joulun aikaan meillä oli kaikesta huolimatta miehen kanssa tosi hyvät välit. Sitten josain vaihees niitä lääkkeitä kun otettiin ylä ja alapään kautta niin mies lakkas totaalisesti haluamasta mua millään lailla. Silloin tunsin itseni aika yksinäiseksi vaikka kuitenkin yksissä tuumin päätettiin hoitoihin mennä. Koitin kyllä keskustella ja kysellä ja ehdotella mutta turhaan. Iloisesta raskausuutisesta huolimatta oltiin tosi etäiset koko mun raskausajan mikä harmittaa minua paljonki. Nyttemmin meillä menee paremmin. Mies ei oikeen tunteistaan puhunut.
Meillä lääkäri ja hoitajat kyllä hienosti kertoi kaiken niin,että ymmärsi ja jos oli kysyttävää niin pystyi soittamaan hoitajalle ja kysyä. Se ehkä harmittaa eniten,että minulta ei saatu/ei kasvatettu enempää munasoluja pakkaseen josta voisi sitten tuore siirrolla kokeilla toista vauvaa. Eikä älytty sitten misään vaiheessa sanoa,että kokeillaan kasvattaa mahdollisimman paljon munasoluja,koska kaikkihan ei välttämättä ole siirtokelpoisia
Avoimin mielin kannattaa hoitoihin mennä.. minua kyllä jännitti monesti paljon. Miehen kanssa kannattaa puhua kaikesta paljon ja paljon niin paljon kun vaan jaksatte se antaa varmasti voimia jaksaa jatkaa eteenpäin
Jos jotain tulee vielä mieleen kysele ihmeessä.
Kerrohan sitten miten käy...jos vaan haluat. Minulla ei oikein oo ketään kelle tätä puhuu,koska miehen kanssa päätettiin ettei muiden tarvitse asiasta tietää.
Kiitos Pupunen vastauksestasi.❤️
Olen kyllä yrittänyt mieheni siskon tulokkaan ottaa hyvillä mielin vastaan, ja koittaa iloita heidän puolesta. Mutta edelleenkään en pysty asiaa kasvotusten kohtaamaan. Mieheni sisko haluaisi kyllä tavata ja kyllä hän tietää miksi itse nyt välttelen. Mutta minusta tuntuu että paikoitellen hän ja hänen vanhempansa, eli appivanhempani, ei sitä ymmärrä ja minusta tuntuu vielä pahemmalle kun joudun asian selittämään. Lisäksi tulee tunne että paha ihminen joka ei muitten onnea voi iloita. ☹️
Saanko Pupunen kysyä, millaista oli käydä hoidoissa ja jos haluat kertoa, niin oliko mikä syynä lapsettomuuteen? ( anteeksi suora kysymys, mutta en oikein tiennyt miten sen muotoilisin).
Meillä ei vielä tiedetä mikä on syys tähän lapsettomuuteen ja se varmaankin selviää tuolloin 20.8. Eniten vaan pelottaa se että onko minussa se vika koska mieheni spermanäytteessä ei ollut poikkeamia. ☹️🤔
Hei.
Itse olen käynyt lapsettomuushoidot ja meillä on nyt taaperoikäinen pikku ihme.
Ei ole typerää olla katkera siitä,ettämuuta saavat vauvoja,toki jokainen äidiksi tahtova tuntee sellaisia tuntemuksia. Mullakin on todella haikee fiilis kun tiiän ettei me voida saada ns.luomuna vauvaa ja meille ei enää ole tulossa omaa vauvaa. Lähipiirissä on parikin uutta tulokasta ja vaikea on suhtautua heihin. silloin kun kuulin tuosta uusimmasta tulokkaasta niin kyllä vatsassa tuntu pahalle ja juurikin tuntu et sydän muljahtaa paikoiltaan. Kuvankin näin pikkusesta mutta vaati paljon että sain edes jotain sanottua . Tietysti olen onnellinen tuosta meidän pikku ihmeestä ja hoidoista sen verran,että meillä saatiin icsi hoidolla pakkasesta tuo vauva alkuun.
Nyt vaan rohkeasti jatkatte tutkimuksiin ja sen mukaan sitten etenette millaisen hoitosuunnitelma teille tehdään.
