Kohtalontovereita/kokemuksia tai mitä vaan

Moikka. Elikkä, meillä on yksi lapsi, 5-vuotias. Pitkän aikaa oltiin sitä mieltä että tämä yksi riittää meille. Kunnes kesäkuussa 2017 mulle iski hirvee vauvakuume. Se ei ollu mitään "oi ku ne on söpöjä" - kuumetta vaan mulla oli ihan fyysisiä oireita ja en osannu ajatella muuta ku tulevaisuutta pienen vauvan kanssa. No muutaman päivän asiaa pohdin päässä, hyvät ja huonot puolet. Halusin siis olla varma ennenku puhun asiasta miehen kanssa. No saatuani varmistuksen omista tunteista puhuin asiasta miehen kanssa joka oli heti messissä. Joten niinpä päätettiin että poistatan kierukan elokuussa (heinäkuussa oli etelänmatka joten en sinne halunnu mahdollisia kuukautisia). Kierukan poiston jälkeen tunsin ekaa kertaa elämässäni ovulaation joten varsinki niinä päivinä oltiin aktiivisia. Syyskuussa sitten tärppäsi ja oltiin onnen kukkuloilla ja suunniteltiin että jouluna kaikille läheisille tästä kerrotaan. No eka ultra aika saatiin 7.12 päivälle. Viikkoa ennen tätä alkoi rusehtava vuoto mutta ei kipuja joten en siinä kohtaa huolestunut. Sairaalassa ku odotettiin pääsyä ultran iski kuitenki epätoivo ja jotenki tuli sellanen tunne että nyt ei oo kaikki hyvin... No eihän siellä kaikki hyvin ollutkaan, todettiin keskeytynyt keskenmeno ja sikiö vastasi kokoa 6+5 no siitä sitten lääkkeet, tyhjennykset, kivut, psykologit yms. ja elämä jatku jollain tasolla. Tammikuun alussa oli ekat menkat ja siitä sitten yrittämään ilman toistaiseksi positiivista lopputulosta. Nyt on kiertopäivä 27/30-32 ja mä oon aivan hermona, jotenki mulla on sellanen tunne että nyt onnistuu mutta toisaalta en halua toivoa liikaa jotta en putoa niin korkealta siltä varalta jos kuukautiset alkaa. Eniten mua tässä häiritsee se että mulla on tää tunne että nyt ja se että töissä olen huomannut että jos joutuu ponnistelee nii mä tunnen sen kohdussa, tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Närästystä on myös silloin tällöin, en siis oikeestaan ikinä siitä muuten kärsi. Toisaalta mua häiritsee se että en ole tuntenut ovulaatiota yhtä voimakkaana ku ennen tota keskenmenoa ja sillon tammikuussa menkkojen jälkeen. Tekis mieli juosta apteekkiin hakee testi mutta toisaalta haluaisin vielä ainakin viikon odottaa, en vaan tiedä miten jaksan... Apuja, vinkkejä, anything? Oonko ihan pähkähullu, tekeekö mieli kepposia vai voisko oikeesti olla nyt meidän vuoro?