Tarhassa aloitus
Meidän poika aloitti tarhan viikko sitten ja ollut sen jälkeen minun perään entistä enemmän. Tarhassa sanonut äitiä ja isää, mutta kotona kaipaillut mun perään ja kysellyt jos olen ollut myöhempään töissä. Mihin tahansa menen kotona niin hän perässä, ei kauheesti isä kelpaa. Me ollaan molemmat mieheni kanssa hoitaneet häntä pienestä pitäen ja tykännyt tehdä asioita mieheni kanssa. Onkohan tämä nyt vaan tällästä alkuvaikeutta kun tarha kuitenkin iso muutos arkeen. Poikamme on 2 vuotta.

Vastaa
Listaa uusin ensinOltiin tutustumassa tarhaan viikon verran ja omaan ryhmään sekä hoitajaan. Ollaan annettu paljon huomiota pojalle illalla kun haettu tarhasta. Sanoivat tarhassa, että menee aikaa, että poika tottuu uuteen arkeen. Mulla äitinä kanssa menee siihen hetki 😄. Tykkää oman ryhmänsä hoitajasta kovasti. Kyllä se tästä 😊.

Kuuluu päivähoidon aloitukseen.
Teillä oli varmaan tutustumista päiväkotiin ja pojan päiväkotiryhmään ja omahoitajaan.
Koettakaa antaa pojalle hoidosta tultua niin paljon huomiota kuin mahdollista.
Lapsen sopeutuminen päivähoitoon on yksilöllistä, joten ei osaa sanoa, kauanko se vie.
Jaksamista. Pojan ja myös teidän vanhempien voimavarat ovat nyt käytössä.
