kuinka kaverustua joukkue kavereiden kanssa?

Tilanne siis tämä: olen 28 vuotias nainen ja olen pari kuukautta sitten aloittanut uuden harrastuksen. Minulla ei juurikaan ole kavereita saatika ystäviä ja toivoisin että täältä uuden lajin parista löytyisi minulle kaveria ihan lajin ulkopuolellakin. Olen puhelias ja ulospäinsuuntautunut, mutta en tiedä miksi minun on niin vaikea luoda suhteita ihmisiin. Monessa mamma kerhossa tai lasten harrastuksissakin oon tavannut mukavia tyyppejä, mutta se numeron kysyminen on minulle jotenkin vaikeaa. Tässä uuden harrastuksen parissa meillä on whatsupp ryhmä, joten numerot olen saanut jo valmiiksi. Nyt mietinkin että miten kannattaisi edetä mahdollisten kaveri ehdokkaiden kanssa jotta en aja heitä pois? Aikaisemmin on ollut tilanteita joissa ollaan tultu uusien tyyppien kanssa juttuun, mutta ei aikaakaan kun muiden kiinnostus minuun lakkaa. Miten siis kannattaisi rakentaa välejä ja tutustua näihin uusiin joukkue kavereihin, että heistä edes yksi lähenisi kaveriksi myös harrastuksen ulkopuolella?

29.8.2017
Aminami
Aminami

Mä olen samanlainen kuin sinä. Puhelias, ulospäin suuntautunut mutta ystäviä ei monia ole. Tuttuja kyllä vaikka kuinka mutta mä en osaa tuppautua seuraan. Joten uusia ystäviksi luettavia ihmisiä en ole itselleni löytänyt.

Minä sanoisin, että käyt treeneissä ja olet oma itsesi. Tutustut siellä ihmisiin ja toivottavasti löydät jonkun jonka kanssa olette samalla aaltopituudella.

Minusta ystävyys vaatii pidempää tuntemista kuin satunnaisia kertoja muutaman viikon ajan. Se on vuosien tulos. Mutta hyviä kavereita voi löytyä nopeammin. Ja niistä voi ajan kanssa tulla ystäviä.

Voihan ongelma olla sekin, että itse vaadin liikaa määrittääkseni jonkin tuttavuussuhteen ystävyydeksi tai edes kaveruudeksi. Voisiko sullakin olla samaa "vikaa".

29.8.2017
misukka
misukka

Sun kannattaa rohkeasti pyytää kaveriehdokkaan numeroa.

Perhekerhosta, omasta kokemuksesta voin todeta, että ihan muutaman käynnin jälkeen, ei välttämättä ystäväehdokasta löydy, vaan siinäkin tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, "että pääsee porukoihin". Eli kannattaa koettaa säännöllisesti käydä, sitä kautta voi löytää samanhenkisiä ihmisiä.

29.8.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...