kertominen raskaudesta
raskaus aiko on siitä kummallista aikaa kun tulee mietittyä liian paljon kaiken laista joka lisää ongelmia, olisi kiva jos voiusin tai uskaltasin kertoa tästä raskaudesta kaikille. tilanne on tämä kolmevuotta sitten syyskuussa sain tietää odottavani poikaani joka nyt maanantaina täytti 3 v. siskoni kun sai tietää edellisestä raskaudesta niin se masentu hyvin pahasti ja nyt muo pelottaa jos sama toistuu uudelleen et kun saa tietää tästä niin taas masentuu, on yrittänyt monta vuotta lasta mutta ei ole onnistunut ja mä olen itse onnistunut samassa asiassa 3 kertaa, nyt tressaan tosi paljon siskolle asian kertomista, helpottais paljon jos hänkin tulisi raskaaksi niin olisi helponpi itseni kertoa asiasta. toinen ihminen on isäni jolle en haluaisi kertoa ollenkaan, kun viimeksi kerroin et odotan niin isä alkoi vittuilemaan mulle asiasta. tästä syystä olen ollut tosi levoton, asiasta ei vielä tiedä ketään muu kun oma perheeni, enkä ole vielä valmis kertomaan muille asiasta koska jos kertoo vielä jollekkin niin sana alkaa pian kiiriä ja väistämättä menee sit systerin tietoon ja mikä pahinta niin isäni. en ole oikein vielä itsekkään sisäistänyt asiaa vaikka raskaus on jo kolmannella kuulla jotenkin ei vaan tunnu siltä että olisin edes raskaana. on ävhän vaikea tilanne kun ei oikein tiedä et miten tämän pystyisi kertomaan tietyille henkilöille.
Vastaa
Listaa uusin ensintänäänpuhuin siskoni kanssa puhelimessa ja tämä puhelukin alkoi ahistamaan mua liikaa joten musta tuntuu et olisi hyvä puhua asiasta mahdollisimman pian systerin kaa et mistä on kyse jos sitten osaisi rentoutua vähäsen
Itse vielä lisäisin siskon kanssa käytävään keskusteluun rehellisyyden. Voisit kertoa, että susta tuntuu tosi pahalta hänen puolesta etkä oikein meinannut uskaltaa nyt (kään) kertoa kun pelkäät hänen reaktiota. Painota sitä, kuinka kurjalta sinustakin tuntuu hänen puolestaan, niin uskoisin että siskosi tajuaa sinun välittävän hänestä myös paljon.
Kurjaa, kun tilanne on tuollainen mutta pakko on kertoa. Ennemmin tai myöhemmin. Mieluusti ennen kuin kylillä alkaa kulkea juttuja, että odotat tai tilanteen näkee selvästi.
Siskpsi masentumiseen et oikein voi vaikuttaa, valitettavasti. Isällesi voit sen sijaan sanoa että ellei hänellä ole asiallista sanottavaa, voi pitää turpansa kiinni.
Itselläni äiti oli se, jolle en halunnut kertoa raskauksista. Vaan pakko oli aikanaan se joka kerta tehdä. Mulla on 4 lasta, takana 6 raskautta joista 2 mennyt kesken rvt 19 ja 12.
Mutsi sätti miut pystyyn joka kerta kun raskaudesta kerroin, kolmas raskaus meni kesken rv 19 ja hän oli suorastaan tyytyväisen oloinen asiasta vaikka suu muuta sanoikin.
Kuudennesta raskaudesta kerroin vasta rv 16. Silloin oli pakko kun alkoi näkyä niin selvästi eikä voimut peitellä. Halusin säästää itseäni pahalta mieleltä. Stressasin ihan mielettömästi paitsi sitä tulevaa haukkumista, niin myös sitä että tuolla raskausviikolla vauvani oli menehtynyt ekassa keskenmenossa. Samoihin aikoihin oli myös edellisen keskenmenon laskettu aika. En siis yhtään uskonut, että tätäkään vauvaa saisin syliini.
Mutta äiti yllätti ja onnitteli. Ihan vilpittömästi. En ymmärrä miksei se ole voinut suhtautua noin aina. Miksi piti aiheuttaa niin paljon tuskaa ja pahaa mieltä niin monen raskauden ajan?
Alkuun epäilin, että sen on alienit siepanneet ja korvanneet, muutos oli niin dramaattinen. Tai ehkä sen oikeasti sai aikaan eläkkeelle jääminrn. En tiedä.
Mutta pääpointti tässä miun jaarittelussa on, että itsekin olen kokenut vastaavaa kökköä kuin sinä isältäsi. Mutta kerrottava on silti. Kun olet siihen itse henkisesti valmis. Kerrottava kuitenkin on. Tsemppiä!
