vauvan ruokamäärät

hei! tänään tulee poitsulle ikää 1kk ja mietinkin paljon muiden vauvat pullosta on vetäny ja minkä ikäisenä? oma maito ei enää meinaa riittää joten ollaa osittain annettu pullosta korviketta/pumpattua maitoa. (alusta asti olen välillä omaa pumpattua maitoa antanut jotta isäkin pääsee syöttöihin osallistumaan) poika vetää 100-130ml keskimäärin kerralla, onko tuo paljon? kaverini lapsi taas n 3kk ja 120ml/ateria

23.3.2017
Jeminapa
Jeminapa

Tosiasiallisesti ei ole helppoa uutena nikkinä vastata kysymyksiin.

8.5.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Esikoisen aikaan, ennen hänen syntymäänsä, en tiennyt tiheän imun kausista. Perhevalmennusta oli silloin vielä tarjolla, ja kävimme sen. Omassa neuvolassa ei asiasta puhuttu.
Äitini, joka on terveydenhoitajana ollut äitiys-ja lastenneuvolassa, kertoi noista tiheän imun kausista minulle.

Noin niinkuin äkkiseltään siitä ei voi tietää, ellei neuvolassa asiaa oteta esille.

8.5.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Helppo on tulla uutena nikkinä vastailemaan muita mietityttäviin kysymyksiin.
Vaikkei Liberossa enää olekaan, "Hei, olen "tämä ja tämä"-esittelyketjja, ja oli sitten uusi tai pitempään kirjoitellut nikki, voi silti miettiä, miten vastaa ja kirjoittaa.
Tämä edelleen Reelle.

7.5.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Veikkaan misukka että kyse ei ollut sinun vastauksesta. 😊 Ainakin näin olen itse ymmärtänyt.😊

7.5.2017
tennari
tennari

Misukka, tarkoitin Reen vastausta.

7.5.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Viittitkö PM tarkentaa miten olin epäystävällinen vastauksessani?

Kommentoin vain syöttömäärää, että aloittajan syöttämä maitomäärä on suosotusten mukainen.

Omaa kokemusta vaikea kertoa kun meillä tyypit ei juo pullosta ja maitomääristä ole mitään käryä.

7.5.2017
misukka
misukka

meillä siis suvussa ollu kaikilla imettävillä ey maitoo riittää tietty määrä ja maidon tulon kiihyttämisyrityksistä huolimatta ei ole maitoa alkanut tulemaan lisää :/ mä oisin halunnu imettää ainaki puolvuotiaaseen asti mutta ei pystyny :/ ei voi mitää tärkeintä että vauva kasvaa ja voi hyvin❤

7.5.2017
Jeminapa
Jeminapa

Hei, voisiko tällekin aloittajalle, joka on nuori äiti, ja hänellä on pieni vauva, ensimmäinen, vastata ystävällisesti.

3.5.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Itse tiedät maidon riittävyytesi, mutta kai syötät niin että ensin imetät ja sitten vasta korviketta kehiin jos lapsi on vielä nälkäinen. Kai tiedät että on olemassa tiheän imun kau, i jolloin lapsi imee vaikka ei ole enää nälkäinenkään, ts. tilaa maitoa. Tärkeintä tietysti on, että lapsen paino nousee ja hän ei kärsi nestehukasta, mutta maidontuotantosi tasaantuu vasta 6 viikkoa synnytyksestä joten jos nyt kauheasti ilman syytä antaa korviketta ei maitosi tule riittämään niin pitkään kuin haluaisit. Maidontuotantoa voi myös yrittää suurentaa tiheämmällä imetyksellä. Kannattaa käydä imetys.fi sivulla, riippuu aina oman neuvolatyöntekijän valistuneisuudesta osaatko he neuvoa tarpeeksi imetyksen onnistumisessa ja osittaisimetyksessä. Myöskin vauvan imetysote voi olla pielessä, jolloin hän ei saa imettyä maitoa ulos rinnasta, usein silloin imetys myös sattuu. Jos kuitenkin maitosi määrä ei riitä, niin älä loukkaannu tästä tekstistä. Sinun imetystaipaleesi on vain erilainen kuin jonkun toisen. Onnea vauvaperheeseen!

3.5.2017
Ree123
Ree123

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.tampere.fi/tiedostot/v/unnamed_3635/vauvan_ruoka0_6kk.pdf&ved=0ahUKEwjkuL2K7evSAhXKJcAKHfyFDn0QFggtMAI&usg=AFQjCNFbacuIJb2Vy6elTVC8_2V9KNfjGQ&sig2=HmmOVs5RCu2ZFr6WUPPSqg

Tuolta löytyi joku neuvolan ohje. Siellä oli ohjeelliset maitomäärät per vuorokausi. Käytännössä tuo määrä jaetaan 5 ruokailulle, niin 120ml/ateria on ns. oppikirjan mukainen.

23.3.2017
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...