Huomenta vaan kaikille!

Mitäs tähän aamuun kuuluu? Me ei saatu vieläkään vaatekaappia valmiiksi (yksi ovi ei mene kohdalleen), joten tämän päivän suunnitelmat meni vähän uusiksi. Ensin pitää hoitaa aamun työt, sen jälkeen suunnittelin metsä lenkkiä tytön ja koirien kanssa. Muuta en tähän päivään vielä ole keksinyt.

15.3.2017
AnnelieP
AnnelieP
2 years, 5-month-old toddler

Misukalle, että meet sitten helposti näytille.

15.3.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Eipä tuo kauheasti ole aktivoitunut. Silloin tällöin käy vähän möyryämässä, joka toki enempi kuin pariin päivään yhteensä.

Neuvola oli just, seuraavaan pari viikkoa. Äitipolin lääkäri on ensi viikon alkupuolella. Siellä käyn radin takia seurannassa kun ei ihan meinanneet arvot pysyä kurissa ja nuhteessa. Neuvolalääkäriä mulla ei nyt olekaan tässä lopussa ollenkaan kun tuolla äitipolilla kuljen.

Toivottavasti Annelien mies jo ilmestynyt kotiin..

Meillä kohta päivällisaika.

15.3.2017
misukka
misukka

Nyt pääsin vihdoin kännykän pariin lueskelemaan teidän päivän suunnitelmat. zzantra, meidän tytöllä on myös ollut ihan hirvee prinsessa villitys, itse en jaksaisi enää yhtään prinsessa juttuja. Onneksi tytöllä on myös poika kavereita joita ei vois prinsessat vähempää kiinnostaa. 😄 PekkajaMatti toivottavasti lapsesi paranee pian. Misukka, ei ihmekään että olet ollut huolissaan ja peloissaan. Milloin sinulla on seuraava neuvola/ lääkäri? Onko vauva liikuskellut jo vähän enemmän? Täällä ois ruoka aika ja sitten pitää lähtee töihin. Miestä ei vaan näy missään, vaikka hänen pitäisi olla jo kotona. Kaippa hän kohta tulee.

15.3.2017
AnnelieP
AnnelieP
2 years, 5-month-old toddler

Kiitos PM. 😊 Se akupunktiopiste siis jonka laittoivat viime viikolla. Silloin kun oli kädessä, niin oli yksi supistus. Mutta kun noita supistuksia on muutenkin ollut jo useamman viikon, niin paha sanoa sen yhden akupisteen vaikutusta. Onhan nuo supistukset voimistuneet kokoajan.

Mutta vauva on jotenkin väärässä paikassa eli painuu supistusten aikana lantion luita vasten. Siis tuohon eteen ylös. Tai vaihtoehtoisesti häntäluuta myöten ja painaa peräsuolta. Kohdunsuulla ei supistukset tunnu juurikaan. Ja siellähän niitten pitäisi tuntua että jotain tapahtuisi.

PMn tytölle toivon pikaista paranemista.

15.3.2017
misukka
misukka

Ehdin olla työkokeilussa tänään.
Sitten soittivat päiväkodista että tytöllä kova kuume. Loppuviikko sitten kotona.

Misukalle voimia loppuodotukseen. Mites se supistuksia voimistava piikki on toiminut?

15.3.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ole hyvä vaan 😄 Ajattelin, että osuipas hyvin kohdalle, että toivottavasti ootte hoksineet.

Nämä loppuviikothan pitäisikin olla vähän rauhallisempia mutta ko mulla tosiaan kolmatta vuorokautta oli semmoinen kestosupistus päällä ettei tuo oikein päässyt liikkumaan ja nyt sit jatkoi yhtä flegulla linjalla vaikka suppari vähän hellitti, ni paniikkihan siinä iski. Ja tällä miun historialla vielä. Nyt on siis neljäs päivä ku ei kauheasti liiku. Sen sokrubuustin jälkeen tunki niitä varpaitaan kylkiluihin ja vähän mönki jonku puoli tuntia ja sit heittäyty ihan passiiviseksi taas. Äsken kävi vähän jotain osaa punkeemassa ja kertomassa, että paikalla on. Tämmönen hiljaisuus vaavin puolelta ei oikein nyt sovi miulle. Vaikkei hurja myllääminenkään mukavaa ole. Mut silloin tietää tyypin olevan hengissä.

Yritähän rentoutua kun kerran omaa aikaa saat. Mun täytynee pyöräyttää jotain lounasta itselle. Kauhee nälkä. Pienin laulelee ja kiljuskelee sängyssään. Keskimmäinen nappasi tabletin kouraan ja pelaa vissiin jotain Hotwheels-ratapeliä.

Päivälliseksi voisin tehdä kinkkukiusausta. Eilen kurkkasin pakastimeen, ni siellä oli vielä joulukinkun jämiä ja peruna-sipuli-sekotuksia. Pääsis helpolla päivällisen kanssa.

15.3.2017
misukka
misukka

Onko Zzantra hoksannut nuo IKEAn tarjoukset? Ja tennari myös. Juuri pasahti sähköpostiin viestiä, että 19.3 asti säilytysjärjestelmät -20%.

Ei huono.

15.3.2017
misukka
misukka

Huomenet

Kirjoittelin vielä eiliseenkin pätkän verran mutta siirrytääs tähän päivään.

Kaikille tsemppiä päivään. Itse kullakin touhua tiedossa. Lumen tahi muun askareen parissa.

Mä teen liikelaskentaa. Tai no sai tuo tyyppi vissiin nyt sen verran buustia eloonsa, että liikelaskennan täyttää hyvin. Eilen illalla ei oikein tahtonut irrota. Tönin ja pukkailin sitä pitkin iltaa, sokeriseurannasta huolimatta vetelin sokerista naamaan ja silti sai vaan pari töytäsyä takasipäin. Nyt se kiemurtelee kylkiluissa. Tai tunkee varpaitaan kylkiluitten alle.

En oo yöllä juuri neljän jälkeen nukkunut kun ei tosiaan mitään vastetta tökkäsyille saanut silloin aamuyön tunteina. Hirveä paniikkihan siinä iski ja isäntä totesi, että mun lienee syytä pyörähtää äitipolilla tänään. Mie totesin, että tällä menolla ei pelkäksi pyörähdykseksi jää.

Mut nyt tuo kyytiläinen väittää olevansa elossa. Saisi pitää möykkää edes vähän yllä, ettei miun tarvii ihan hermostua. Eikä varmaan tule äitipolillakaan käytyä. Ainakaan tänään.

Poitsut vein päikkyyn ja esikolle tilasin Me&Ilta futispallopaidan. Tuhlasin täydellä hinnalla moiseen. Esikko tykästy siihen niin kovasti ni ajattelin synttärilahjaksi sellaisen hankkia. Kävin sen siis hakemassa postista samalla kun hain kaupasta suklaapatukan tätä liikelaskentaa varten.

Jätkä tarttee ihan hurjan kasan vaatetta. Sillä on parit-kolmet farkut ja 2 paitaa oikean kokoisia. 🙈 Loput on jo pieniä mutta vielä menettelee.

Onneksi kaikki esikon vaatteet on säästetty ni noilla pienemmillä vaatetta riittää. Vähän liikaakin välillä. Tiedä aina, mihin ne tunkisi.

Pitäisköhän ottaa pienet tirsat. Mä olen nyt jotenkin niin rättiväsynyt.

15.3.2017
misukka
misukka

Huomenta. 😊

Tänään täs aamupäivästä olis varmaan ruuanlaittoo jne.. Sit iltapäivästä isomman neidin kerho. Sit tarttis varmaan pesuhuoneesta saada tavarat lattialta kaappiin ku on vähä jääneet. 😁

Sit pittää tuumailla ja mittailla että saadaan ikean kauppalista valmiiksi huomista varten. 😊 vähän ehkä purkaa vanhoja hyllyjä ja siirtää tavaroita paikasta toiseen.. 😊

Nii ja illasta jos kaupassa kävis. Taitaa olla enemmälti eioota tarjolla jääkaapissa tänä aamuna. 😂

15.3.2017
tennari
tennari
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...