Listaillaan taas tän viikon pöperöitä 😊

Mitä muilla syödään?

30.1.2017
riu
riu

Broilerpihvejä, riisi-kinoaa kookoskermalla uunissa.
Välipalaksi tytön kanssa tein Ahvenanmaan pannukakkua. Se on lähes syöty jo.

3.2.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Meillä minä olen se jonka mielestä kasvisruoka ei ole ruokaa. Lihaa pitää olla aina. Muodossa tai toisessa. Ja kasvissosekeitot ei ole koskaan ollut mun juttu. En vaan voi sietää.

Olen mä sentäs oppinut syömään kasviksia meidän yhteiselon aikana. Se on jo huikea saavutus.

Mutta keitetty porkkana tulee varmaan aina vastustamaan. Pentuna mulla hoidettiin jotain vatsatautia tai mitä lie keitetyillä porkkanoilla. Pelkkiä keitettyjä porkkanoita toista viikkoa. Ei mitään muuta. Vähemmästäkin jää traumat.

2.2.2017
misukka
misukka

Jämäpäivä. Aamupäivällä söin lopun tonnikalakiusauksesta.
Iltapäivällä loput bataattikeitosta, muille riitti, paitsi esikoiselle. Esikoinen söi makaronia ja broilerkastiketta.

2.2.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Täällä asuu kans sellainen mies jolla vahvat mielipiteet siitä mitä lasketaan ruuaksi. 😂 Kasvisruoka käy kyllä, silloin tällöin, mut sosekeitto on kuulemma vauvan ruokaa.

Tiistaina syötiin pihviä ja lohkoperunoita kermaviilikastikkeella. Eilen jauheliha-kasvis-kastiketta ja spagettia. Tänään teen lasagnen kun niitä jauhelihapaketteja olikin kaks ja päivämäärä menee muuten.

2.2.2017
Rinuda
Rinuda
2 years, 8-month-old toddler

Pizza-ainekset olisi myös joko tänään päivälliselle tai huomiselle.
Tyttö kaipaili eilen kalapuikkoja, että ne sitten toiselle päivälliselle.
Katsotaan kumpana ehtii paremmin pizzaa vääntää 😅

2.2.2017
Minnie
Minnie

Piglet, tervetuloa 😄
Juuri leikkasin porsaan sisäfileen, nuijin ja laitoin maustumaan.
Mulla on sellainen maustamistapa niille, että laitan astiaan pepsi maxia (miehellä on sitä aina jääkaapissa), se mureuttaa lihaa, sitten sekaan sekoitan sinappia, suolaa ja mustapippuria. Kääntelen pihvit siinä seoksessa ja annan maustua vähintään pari tuntia. Paistan uunissa pellillä kerralla kaikki.

Pihvien kanssa tänään perunamuussia, tuorekurkkua, paprikaa ja porkkanaraastetta.
Kaikille lapsille ei oikein uppoa sekoitetut salaatit, niin pilkon kaikki erikseen ja niistä jokaista maistetaan.
Sitten perheen kesken teen enemmän valmiiksi asti salaatteja.

2.2.2017
Minnie
Minnie

Jaahas 😄 No sellainen uppois kyl täälläkin. Slurps.

Google ei siis tiedäkään kaikkea 😀

1.2.2017
misukka
misukka

Bataattikeittoa, tyttö söi sitä mielellään, keskimmäinen ei niinkään välitä.

1.2.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mä löysin jääkaapista nipun hamppareita joten meillä varmaan syödään hampurilaisia tänään 😄

1.2.2017
misukka
misukka

Mun piti kuukkeloida toi nuf-pihvi. Mistään en löytänyt moista sanaa mutta google viittasi nyhtökauraan. Eli oliko satumammalla nyhtökaurapihvejä?

Mä en ole vieläkään tutustunut tuohon nyhtökauraan. Missään moista tullut edes vastaan 😄 En tiedä, mistä tuota pitäisi kaupassa lähteä etsimään jos sellaista haluaisi.

1.2.2017
misukka
misukka

Meillä oli eilen jämä päivä. Syötiin paistettuja perunoita ja possupihvien loput. Tänään tehdään Homburgin kalaa tomaattipyreellä ja keitetyillä perunoilla, salaatiksi ehkä porkkanaraastetta tai/ja herneitä. Huomenna olisikin keittopäivä, hernekeittoa, pinaattikeittoa tai nakkikeittoa. En ole vielä päättänyt.

1.2.2017
AnnelieP
AnnelieP
3 years, 2-month-old toddler

Tein tonnikalakiusausta.

31.1.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa lasagnea. Löysin pakkasesta keltaisesta tomaatista tekemääni sosetta (pojalla kielletty tomaatti, mutta keltaista sietää paremmin) ja siitä idea.

Sitten olis haukifile pakkasessa odottamassa.

Jääkaapissa sisäfile, josta leikkaan ja nuijin pihvit lähipäivälle,

Broileria syötiin eilen. Isot brösti?-fileet leikkasin pienemmiksi ja tein kastikkeen perunoiden kanssa & porkkanaraaste.

Sitten olis kalapuikot ja lohikeittotarpeet valmiina.

31.1.2017
Minnie
Minnie

Tänään syötiin broisku-nuudeli-kasvis-sotku. Loppuviikosta ei täälläkään mitään tietoa. Jauhelihaa on jääkapissa, sitä joku päivä.

30.1.2017
Rinuda
Rinuda
2 years, 8-month-old toddler

Meillä oli broilerkastiketta, ja makaronia.
Broileria on vielä toistekin tällä viikolla.

30.1.2017
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Otin kinkkusuikaleita sulamaan niin huomenna ois kinkkukiusausta pitkästä aikaa. Perunaa saa kuoria taas melkosesti 😄 Mie aina laitan reilusti sipulii ja valkosipulii mukaan, ja nyt sattu olemaan aurajuusto 79 senttiä abcilla ja kun tuli "muutama" ostettua niin varmaan sitäkin sekaan 😊

30.1.2017
riu
riu

Meiän piti syödä piknikpaistia mutta se ei ehtinyt valmistua ruoka-aikaan mennessä 😄 Syötiin sit keräilysarjaa jääkaapista eli pojille kebabia ja aikuisille paistettua possupihviä. Kaveriksi pottumuusia.

Eilen löysin -30% hinnalla ton piknikpaistin ja broiskun naturel-fileitä. Nyt on piknikki paistettu ja huomenna meinasin kanoista tehdä kievin kanaa.

Niillä varmaan mennään nyt pari kolme päivää.

30.1.2017
misukka
misukka

Mulla sama juttu että ei mitään käryä mitä syödään tää viikko.. Tänkin päivän ruuan hoksasin vasta aamulla että kai jotain ois tehtävä, joten kaivoin lihaa pakkasesta.. Eli tänään perunoita ja lihakastiketta,loppu viikkoa mietin kun kauppaan mennään 😅

Mietin että jonkin keiton vois tehdä kun ei olla aikoihin syöty keittoo (syystä että ei pojat syö kauheen hyvin keittoja) mielessä ois että joko jauheliha,kala tai kaalikeitto... Katsotaan nyt mihin päädyn.. Varmaan joko jauheliha tai kaali,koska itse en kalasta keittomuodossa piittaa ja pojat syö huonosti nii jotenkin turhauttavaa tehdä.. Kalakeittoa tulee tehtyä enempi silloin kun on hoidokkeja..
Voi ei tän piti olla "ruokalista" eikä romaani 😅
Mutta siinä kaikki mitä jo tiedän.. Uunilohi tai savulohipihvit vois olla jollekin päivälle..

30.1.2017
Vipe
Vipe

Mie en taaskaan tiiä tätä päivää pitemmälle, mutta hei, hyvä alku kuitenkin 😄 Tännään mie halusin vaihtelua lohelle, joten paistan ihan pannulla pakasteseitiä. Se menettelee muussin ja kermaviilikastikkeen kanssa.

30.1.2017
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...