koiranpentueen kasvatus

osa varmaa tietääki tai on täältä lukenut että koirani sai pennut marraskuussa.. netistä ei paljoa apua löydy ja en osaa itse keksiä helpointa ja vaivattominta ratkaisua niin pennuille kuin itselle. eli ikää heillä on lauantaina 6 viikkoa, eli luovutusikään aikaa reilu viikko. pennut ovat nyt niin isoja että pentulaatikon reunat ei enää estä, sekä laitoja ei voi enää korottaa jotta Bella (koirien emo) pääsisi sinne siivoilemaan.. nyt n. viikon verran pennut on alkanut isännän lähtiessä töihin 5:40 alkaneet karkailemaaan, jonka jälkeen koko olohuone on täynnä paskaa vaikka pentulaatikossa vaan sanomalehdille tekevät.. meillä on Bellalle ja Jepelle häkki jonka mitat jotakuinki 90×120×70.. pennut laitan sinne aina sen ajaksi kun pentuaitauksen siivoan ettei ole jaloissa. pääsevät kyllä päivittäin muutamia kertoja vapaaksikin omasta paikastaan ihmettelemään "oikeaa" maailmaa.. mutta kumpi nyt olisi parempi vaihtoehto.. meillä on keskeneräinen vauvahuone, pitäisikö mun raivata se tyhjäksi pennuille ja alkaa pitämään sielä öisin. olisi enemmän tilaa jos ei muuta, raivaisi lattiat vaa sanomalehellä ja peittää pistorasian jne pientä.. vai alanko pitämään tuossa samaisessa koirien häkissä yöt? lisäksi mikä on helpoin tapa opettaa pennut yö syömisestä pois? kuunnella vain vikinää? pennuista tosiaan 2 sellaista jotka öisinkin ja päivisin huutavat, hakevat kai huomiota sillä? meteli on kyllä ihan omaa luokkaansa 😂😂 ja ainiin.. me nyt päätettiin että pidetään yksi pentu joka ei vielä kotia saanut.. koti olisi kyllä löytynyt mutta ajateltiin kokeilla yhteiseloa 3 koiran ja vauvan kanssa. onneksi meille jäänyt pentu on hiljanen (ainakin toistaseks) ja ihmisläheinen. lisäksi hän (Rosa) on tällä hetkellä ainoa joka on tarpeensa tehnyt ainoastaan sanomalehdelle vaikka isäntä joka ilta sängyllä häntä pitää meidän kanssa 😋 joten apuja kehiin :)

29.12.2016
Jeminapa
Jeminapa

Jokainen tietysti tekee ratkaisunsa koiranpennun hankinnan ajankohdan suhteen. Tietysti viimeisenkin pennun luovuttaminen olisi ollut mahdollista.
Minusta kuitenkin vaikuttaa jo pelkästään luettuna haasteelliselta teidän arki.

Minäkään en opettaisi pentuja sänkyyn. Niiden paikka on lattialla. Lisäksi alimmaisena laumassa.

30.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

just tota pesuhuonetta ajattelin ku meil on suihku syvennyksessä jos siihen keksisi jonkun esteen missö pennut sitte yöt ois. vapaana en niitä yöllä viitsi vielä pitää. taitaapa olla että pentuaitaus sahataa viikonloppuna ja tehdää polttopuiks kun ei kukaan enää sielä näytä pysyvän :D

30.12.2016
Jeminapa
Jeminapa

Meillä oli koiranpennut kesällä. "Pentuaitaus" oli saunanlauteiden alla ja loppu ajasta nehän kiipesivät seinäksi kaadetun kauteen yli ja olivat siis saunassa ja kylppärissä. Sieltä oli helppo suihkulla ja juuriharjalla siivota pentujen sotkut kun emä ei enää sitä tehnyt, mikä oli ihan ymmärrettävää. Meillä oli pennuille sama rytmi kuin aikuisille koirille, aamulla ulos jonka jälkeen ruoka. Ruuan jälkeen pennut taas ulos ja olivat päivän ulkona. Iltaruoka oli monesti ulkona, samoten aamuruoka. Kiinteitä kun pennut alkoivat syömään niin emo vähensi imetystä koska pennut alkoivat jossakin välissä ihan hampailla ottamaan nisästä kiinni ja emo ihan ulahti/säpsähti. Tuo että me käytettiin pentuja tiuhaan ulkona tarpeilla, oli myös uudessa kodissa huomattu että pentu oli oppinut jo odottamaan ulos pääsyä tarpeilleen. Tämä siis jo Reilu 7vko iässä. Ulos eivät osanneet pyytää mutta osasivat odottaa 😊 Sänkyyn en minäkään suosittele koiraa opettamaan, vaikka meilläkin koirat ovat ennen lapsia sängyssä saaneet ollakkin. Koiraportti hankittiin ensimmäisenä makkarin oveen kun vauva tuli taloon. Ja nimenomaan siksi, että ei satu vahinkoa kun vauva nukkuu sängyllä/imettää sängyllä. Yks on myös lintukirput mitä koira voi kantaa mukana. Meilläkin on kolme koiraa, jotka ovat pääasiassa sisällä. Toki meillä on myös häkki ja aidattu piha, mutta suurimmaksi osaksi ovat sisällä😊 kerran ovat olleet häkissä yön kun olivat karanneet 😅 Sinuna laittaisin pennut paikkaan missä niiden ja sinun on helpointa olla/siivota. Musta tuo kuulostaa ihan älyttömältä että koko huushollin joudut siivoamaan kun pääsevät joka paikkaan.. kuitenkin kyse on enää viikosta, mutta sitäkin suuremmalla syyllä sinun kannattaa opettaa niitä pentuja tekemään tarpeensa ulos. Meillä myös kaksi koiraa tuli esikoisen raskausaikana pentuina, hyvin niiden kanssa tuli toimeen, sekä koirien ja vauvan 😊 se vaan että piti tosiaan saada koirilta sekä mieheltä pois se että koira saisi olla sängyllä/sohvalla 😉 kummalle lie oli kovempi pala 😁

30.12.2016
manna_87
manna_87
17-month-old baby

Tapoja on usein syytä muuttaa kun tulee vauva taloon. Myös vanhoilta koirilta.

Se, että pentu tai isompi koira pomppaa sängylle kun vauva köllii siinä, on edelleen turvallisuusriski vaikka tähän asti olisitte toimineet miten.

Suosittelen vakaasti harkitsemaan ainakin, että muutatte toimintatapojanne nyt kun vauva ei ole vielä talossa.

Jos muutatte toimintatapoja vasta kun vauva on tullut taloon, mustasukkaisuusdraamaa on luvassa.

Minä ainakin arvotan lapsen eläimen edelle.

29.12.2016
misukka
misukka

meillä koirat taas aina saaneet olla sängyllä, tulevat ainoastaan pyytäessä ja lähtevät kun niin sanoo. pennut pääsee joka päivä ulos, mutta ei vielä oikein tajua ulkoilun ideaa kun kaikki muu on mielenkiintoisempaa kun tarpeiden teko ulkona ja alkavat nopeasti tärisemään ja uikuttamaan takaisin sisälle.

29.12.2016
Jeminapa
Jeminapa

Mä laittaisin pennut sinne vapaaseen huoneeseen. Vauva tuskin tarvitsee omaa huonetta pariin kolmeen ekaan kuukauteen. Tai meillä ainakin muksut on lapsi lapselta olleet pidempään meidän huoneessa. Esikko oli 5kk kun siirtyi omaan huoneeseen. Keskimmäinen vuoden kun meni isoveljen kaveriksi ja pienin on ihan just 1v 10kk ja vielä meidän huoneessa.

Ja se pentu heti pois teidän sängystä! Älkää vaan opettako sitä tulemaan sänkyyn!

Kun sä imetät vauvaa sängyllä, se koira on turvallisuusriski jos oppii että teidän sängyssä saa olla. Tai jos pomppaa sänkyyn kun vauva makoilee siellä muuten vaan.

Eli koira lattialle kuin olisi jo!

29.12.2016
misukka
misukka

ja tosissaan lisään sen vielä että tällä hetkellä pentuaitaus olohuoneessa, makkarin vieressä. ja herättävät mut aina öisin sillä ulinalla/vikinällä. meidän koirien häkki taas on keittiössä tällä hetkellä kun ei ole vielä sopivaa paikkaa löytynyt, joka on olkkarin vieressä. ja tämä kyseinen makuuhuone olisi eteisessä joka taas on keittiön vieressä ja olohuoneen seinän takana.

29.12.2016
Jeminapa
Jeminapa
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...