Torstai toivoa täynnä
Huomenta Liberokansa! Mitäpä tähän päivään?

Vastaa
Listaa uusin ensinMe asutaan kaupungilla vuokralla, ei yksityisellä. Siitä varmaan johtuu.

Mites se liesi on teillä huoltoyhtiön vastuulla? Eikös nuo yleensä ole omistajan vastuulla?
Me kun aikanaan asuttiin vuokralla ja jääkaappi piti vaihtaa, niin sovittiin vuokranantajan kanssa, että hommataan uusi ja kompensoidaan se vuokrahinnassa.
Ihan hassulta tuntuu, että kodinkoneet on taloyhtiön/huoltoyhtiön vastuulla. Jännä yhtälö.

Sitä huoltoyhtiössäkin arveli, että uunin vastukset rikki.
Sinänsä jännä, kun tässä asunnossa asuttu 7 vuotta, ja tuo meidän uuni oli alkuperäisestä vaihdettu tähän nykyiseen jo ennen muuttoamme. Vaikka ei ole vanha laite, nekin tietty vikaantuu. Levyt toimii.

Kuulostaa siltä kuin olisi vastuksissa vikaa jos kerran levyt toimii.
Meillä silloin eräs vuosi kun Tapani-myrsky vei yhden vaiheen meidän sähköistä, niin koko liesi lakkasi toimimasta. Kolmivaihehärveli ei pelittänyt lainkaan kahdella vaiheella.
Siksi viittaa siihen, että siellä on uunin vastukset sökönä. Tai termostaatti.
Mä kävin pienimmän kanssa kylällä hakemassa sen paketin ja kaupasta leivontamargariinia, hautakynttilän ja kuvakehyksen.
Olis näköjään sietänyt kauramaitoakin ottaa vähäsen, mutta kyllä tuolla huomiseen pärjää mitä on. Etenkin kun jaksaa vahtia, että keskimmäinen käyttäis laktoositonta kotonakin. Ollaan sen kanssa nyt siirrytty pois maidottomalta linjalta.
Vuoden vaihteen jälkeen tuo siirtyy laktoosittomaan ruokaan päikyssä.

Huomenta ja mukavaa päivää kaikille.
Toivottavasti PM saa pian uunin toimimaan tai uuden tilalle.
Täällä ollu kiireinen aamu. Isäntä lähti nyt kuusenhaku reissulle. Mun pitäis sillä aikaa saada kämppä siistittyä niin et kuusi mahtuu sisään (ja niin et anoppia uskaltaa päästää tänne).
Jäi vähän puolitiehen siivoaminen kun poika rupes ähkimään. Pantannut tota kakkaa nyt yli viikon, jotain pientä vaan tehny. Nyt irtos. Äidille tuli vähän pyykkiä, mut pojalle tuli heti parempi olo.
Hankalaa tää siivoaminen. Ei muutenkaan oo kauheesti motivaatiota kun ei edes olla kotona jouluna, mut sit kaiken lisäks poika pelkää imuria ihan kamalasti. 😞

Huomenta. Esikoinen sai inluenssarokotuksen tuossa aamusta terveysasemalla. Onneksi niitä on vielä. Olin henkisenä tukena mukana.
Huoltoyhtiöön soitin uunista, levyt toimii, mutta uunin toiminta ei ole muuttunut eilisestä.
Pakkaamista, kun pojat lähtee mummolaan. Me muutkin mennään jouluaattona.
Mies vielä kuumeessa.
Eilen tilasin paketin, se on jo haettavissa.
Kaikille hyvää joulumieltä.

Me noustiin pienimmän kanssa vasta kahdeksalta. Pitkälti seiskan jälkeen tuo vasta rupesi vinkumaan omasta punkasta pois ja kainalokaveriksi. Kivasti sai nukkua.
Mulla olisi yhden paketin haku tässä aamupäivästä. Pojat voisi heittää ulos telmimään. Kuravermeet vaan niskaan niin hyvä tulee.
Lumet on lähteneet, jäätä lienee kivetyksellä vielä vähän. Hyvin sekin oli kyllä eilen illalla jo sulanut pois.
Tänään voisi koristella kuusen ja laitella muutenkin kotia jouluisemmaksi.
Pienin lähti innoissaan mun viekusta isoveikkojen huonetta kohti, mutta iski täydet jarrut päälle ja pakitti takas mun luokse, kun näki kuusen. 😄 Ei tarvinne pelätä tänäkään vuonna, että koristeet saisi vääränlaista kyytiä...
