Huomenta perjantaille!

Tänään on mun toisen nimen nimipäivä. Pitäis jotain kai värkätä omalle perheelle tarjottavaa. Tänään myös mun mahdollisessa opiskelupaikassa hyväksyttyjen pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta. Kuulen, miten varasijajono on nytkähtänyt.

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Kiitos vinkeistä ja tsempistä. 😊

Kyllähän mä itsekin tykkäisin jos poika nukkuisi pitempään, vaikka ei nukkuiskaan koko yötä. Mutta kun herää niin herää. En minä tietenkään ole heti antamassa maitoa kun poika vähän inahtaa, monet näyttää kuvittelevan niin jos sanoo et lapsi heräilee paljon öisin. No, hän on vasta pieni vielä.

Noista allergiaepäilyistä. Neuvolassa en taaskaan saanut mitään järkevää vastausta. Meillä täällä kotona heräsi epäily kun soseiden aloittamisen jälkeen alkoi tulla oireita. Ruokapäiväkirjaa ollaan pidetty ja seurailtu oireita. Luultavasti porkkana aiheuttaa oireita, ainakin pojan vointi parani kun jätettiin porkkana pois, ja heti tuli ihottumaa kun sai sitä taas. Maito myös yksi epäilty, sitä ei olla annettu vähään aikaan, sitä testataan seuraavaksi. Ihan siis kotona omin neuvoin ollaan testattu kun terkka ei ottanut meidän epäilyjä vakavasti. Omenasta ei oo vielä ainakaan tullut oireita, tosin poika ei juuri suostu syömään hedelmää, joten tosin vähän on edes syönyt sitä. Porkkana on muuten kans sellainen et sitä on melkein jokaisessa ruokasoseessa. Paljon teen kyllä itse. 😊 Hämmästyin kun jopa jossakin liharuokasoseessa on omenaa...

9.12.2016
Rinuda
Rinuda
2 years, 8-month-old toddler

Millanen sopimus teillä Jeminapa on sen putkarin kanssa? Ihan pyllystä tuollanen, et ilmestyy kun ehtii jos ehtii. Sopparissa pitäis olla viivästyssakot. Teillä perhe kärsii tilanteesta. Saisi edes rahallisen korvauksen jos ei homma etene sovitusti. Harmillisen harvoin yksityisihmiset vaan tajuaa moisia sopimukseen kirjata ja urakoitsijat käyttää sitä sumeilematta hyväkseen. Heille kun se on se ja sama jos jonkun kylppärihommat seisoo viikkoja jos heille ei tule siitä seuraamuksia.

Nki, joko sä korjasit sen osoitteesi siihen työsopimukseesi? Tympeä työnantaja sulla jos ei saa vuorolistoja tehtyä 😔

Rinuda. Ei tuon ikäiset nuku öitään läpi. Paitti riulla. Ihan höpöhöpöä on sulle kerrottu. Ja jos allergista oireilua, niin suuremmalla syyllä ne vaikuttaa yöuniin. Sulle ehdotettu oirepäiväkirja olisi varmasti hyvä. Olisi pitänyt itsekin pitää moista kun meillä on ensi viikolla pienimmän kanssa aika allergialääkärille. Jossain vaiheessa sitä mietin, mutta jäänyt pitämättä. Viikonlopun yli tässä vielä ehtisi.

Omena on tosi yleinen allergisoiva aine ja sitä on lähes kaikissa valmispurkkiruuissa. Mutta sähän olet vissiin itse tehnyt lähes kaikki ruuat pikkuisellesi.

Mä sain osaan joulukalenterisukista laitettua vähän koristetta. Toivottavasti noi koristenauhat pysyy liimalla, ettei tarvii ompeluhommiin ryhtyä.

9.12.2016
misukka
misukka

Harvakseltaan olen tänne kirjoitellut, mut toi Rinudan kommentti osui silmään...
Oletko miettinyt oirepäiväkirjaa? Meillä vauva reagoi voimakkaasti juuri tuon ikäisenä joihinkin ruokiin, mutta itsellä oli olo ettei esim. neuvolassa kuunneltu. Sain vinkin pitää oirepäiväkirjaa (mitä vauva söi, uudet ruoat, oireet, yövalvomiset, ym.) se auttoi mua huomaamaan mistä vauva reagoi ja opin jättää allergisoivat aineet pois, ja yöunet parani, päikkärit piteni ym. Vein oirepäiväkirjan lopulta myös neuvolaan josta tuli lähete tarkempiin tutkimuksiin. Nyt 1,5 vuotiaana edelleen ruokarajotteita, mutta myös allergialääkärin lausunnot ja jatko-ohjeet. Tsemppiä sulle!

9.12.2016
Taros
Taros

Heii, Rinuda.
Jätähän muitten kommentoinnit pojan öistä omaan arvoonsa. Ei hänen ikäisen vielä pidä kokonaisia öitä nukkua, harvassa on Libbe-äidit, joiden lapset on teidän pojan iässä nukkuneet kokonaiset yöt.

Jemille voimia. Soita putkimiehen perään, parempi vielä, jos soitat hänen pomolleen.

Mun tilanne selkiytyy tiistaina.

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Päivää.

Käyn välillä lukemassa täällä, mutta huonosti ehtii kirjoittamaan. Poika vähentänyt päikkäreitään niin paljon että ei kauheasti ehdi koneella/puhelimella olla.

Kiinteitä ollaan lisätty, ei edelleen paljon, mutta pikku hiljaa enemmän. Allergiaepäilyt tosin hankaloittavat hommaa.

Ja kun väsyttää niin. Juu, poika menee aikaisemmin nukkumaan ja nukkuu pitempää aamulla, mutta kun ne yökukkuilut... Eikä stressiä vähennä sitä että ihmiset kommentoivat et kyllä tuon ikäisen pitäisi pystyä nukkumaan kokonaisia öitä. No ehkä pitäisi, mutta kun ei nuku.

No, kohta on joulu. Hiukan joulufiilistä saanut keleistä huolimatta, jouluvaloja olen ripustellut ikkunoihin. Ja jouluna onneksi miehellä paljon vapaata. :)

Että näin meillä.

Hyvää päivää kaikille!

9.12.2016
Rinuda
Rinuda
2 years, 8-month-old toddler

ei oo putkimies vieläkää tullu😅 alunperin piti keskiviikkona tulla, ja eilen ja tänää 9 piti mut eeii 😂 alkaa vähän suututtaa kyllä kun ois vessa sitä vaille valmis että putkimies hoitaa putket ja vedet jne... sauna on tätä menoo aiemmin valmis ku vessa kun sieltäkin puuttuu enää kiuas ja lauteet 🙈 mutta eipä sekään hirveesti lohduta jos ei suihkua ja pönttöä käyttöön saa 😂😂 no onneks vaan 20 min matka mennä iskälle suihkuun ja ulkohuussi löytyy.. 🙈 nyt kivut vähän helpottanut, mutta pyörryttäny sen sijaan.. 😐 kaikille hyvät viikonloput ❤

9.12.2016
Jeminapa
Jeminapa

Kiitos misukka virtuaalituesta.
Katsotaan, miten käy.

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ai niin. Hyvää toisen nimen nimipäivää Pm!

Mun äidilläkin itse asiassa on. Kun nyt tulin kalenteria kurkanneeksi 😊

9.12.2016
misukka
misukka

Huomenet

Pidän peukkuja sulle PM.

Jeminapa ottaa nyt rauhaksiin ettei rupea enempää kipuilemaan.

Toivottavasti saatte rempan valmiiksi tänään ja vessan käyttöön.

Tänään ei mitään erityistä suunnitelmissa. Kahtoo jos innostuis koristelemaan pienimmän joulukalenteria. Se on nyt ollut vähän katkolla kun ollut kaikenlaista muuta.

9.12.2016
misukka
misukka

Toivottavasti Jemin oireet menee nopiaan ohi, jos ei, soita synnärin päivystykseen.
Tsemppiä loppuremppaan.

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Soitin ainakin 5 puhelua.
2 henkilöä sain kiinni. Toinen lupasi laittaa mulle todistuksen , että olen valintakokeeseen osallistunut. Hänkään ei ollut toimipaikassa, että ei voinut suoraan kertoa, mikä mun tilanne on.

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

täälä huonosti nukuttu yö takana :/ alavatsaan särkeny yöllä ja välillä helpottanu et on saanu nukahettua ja välilä taas jatkuu... vessaremppaa tekevät äijät tuli tossa ennen 7 laittamaa loput silikonit tms ja 9 pitäs putkimiehen tulla.. jos sitä viikonloppuna jo pääsis omaan vessaan ja suihkuun.. :) tarkotus oli tänää siivota koko kämppä mutta saa ny nähä ku sattuu 😣 selkää vihloo myös..

9.12.2016
Jeminapa
Jeminapa

Mitäs muille?

9.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...