Kasvukontrolli käynti

Onko teillä muilla kokemusta kasvukontrollikäynnistä, kuinkahan tarpeellinen se on? Kävin viime maanantaina neuvolassa ja lääkäri ultrasi vauvan. Vauva oli kasvanut symmetrisesti ja paino arvio oli vajaa 1200 grammaa, nyt siis viikkoja 27+5. Minulla olisi nyt perjantaina kasvukontrolli vauvasta, koska rakenneultrassa huomattiin että istukan toinen napavaltimo on heikko ja he haluavat varmistaa että vauva kasvaa hyvin. Tarkoituksenani oli mennä kasvukontrolliin, jonka jälkeen lähteä reissuun. Mieheni on mennyt esikon kanssa jo aiemmin ja soitteli tänään että pääsisinkö aikaisemmin kun mummi ei voikaan katsoa esikon perään jotta mieheni voisi tehdä etätöitä. Soitin kasvukontrolliajasta äitiyspolille, mutta kätilö ei uskaltanut ottaa kantaa onko se vielä tarpeellinen kun nlalääkärin mukaan vauva oli kuitenkin kasvanut hyvin. Jätin lääkärille soittopyynnön mutta eipä tuo ole vielä soitellut joten ajattelin kysäistä asiasta täällä.

7.12.2016
Janzzu
Janzzu
2 years, 11-month-old toddler

Me ollaan käyty viikolta 20 asti aika tiuhaan sekä sairaalassa että neuvolassa, noilla kasvukontrolli käyneillä sen vuoksi että vauva ollut viikkoihin nähden liian pieni. Vaikka ei mitään suuria uutisia ja muutoksia olekkaan tapahtunut, niin on ne käynnit helpottanut omaa oloa ja on ollut mukava huomata että oikeesti välitetään. Suosittelen menemään, sillä vain niin saadaan varmasti selville että kaikki kunnossa. :)

8.12.2016
hhannaka
hhannaka

Ei löydy kokemusta, mutta kyllä se vauvan kasvu ja hyvinvointi on nyt tärkeämpää kuin mikään muu.

Toivottavasti äitipolin lääkäri soittelee, niin selviää mitä hän on mieltä.

7.12.2016
misukka
misukka

Alkutekstissäsi on selkeä syy kasvukontrolliin: istukan poikkeava rakenne ja toiminta.
Mene kasvukontrolliin, niin saat mielenrauhan vähäksi aikaa. Minäkään en matkaa suunnittelisi. Vauvan tilannetta saatetaan kasvukontrollin lisäksi tutkia tarkemmin.

Hyvä, että Suomessa on tarkka raskaudenseuranta; jos jotain ilmenee, moniin asioihin voidaan ennakolta vaikuttaa.

7.12.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Jätin siis äitiyspolin lääkärille soittopyynnön. Tulipas aika putkeen tuo teksti mutta ehkä siitä selvää saa :)

7.12.2016
Janzzu
Janzzu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...