Nyt tuntuu niiiin pahalta lasten puolesta:(

Vanhimman pojan kanssa on nyt ollut vähän häppeninkiä viime aikoina. Tämän äiti erosi miesystävästää ja heille tuli muutto tässä lähiaikoina. Murrosikää ja muuta painaa, varmaan koko elämäntilanne on tällä haavaa ollut ressaava ja ahdistava. Nyt sitten korviin kantautui kuukauden takainen tilanne, jossa poika on ensin joutunut hyökkäyksen kohteeksi, mutta saanut käännettyä sen voitokseen, ja lopulta kuristanut vastapuolen kundin tajuttomaksi. Samainen kundi alkoi sen jälkeen huudella koulussa syytöksiä huumeiden myymisestä, ja syytökset kun on ollut sen verta rankkoja, niin jonkinsortin tutkintahan niistä on tullut. Huumeseulat on otettu ja asioista keskusteltu. Odotan vain koska yhteyttä ottaa sossut ja lastensuojeluviranomaiset. Tilanne oli heillä kotonaan kärjistynyt siihen malliin, että alkuviikosta poika haettiin meille puolelta öin, ja näiltä näkymin myös muuttaa meille. Tänään mies sitten soitti exälleen aikeissa keskustella huoltajuusasioista, mutta sai niskaansa pelkkää huutoa ja syyttelyä. Exä haukkui ohimennen siinä myös kummatkin pojatkin, ettei heistä ole kuin harmia hälle ja että ihan isänsä kaltaisiksi mulkuiksi on kasvaneet ja että vie mennessäs jne jne.. Tässä vaiheessa pojat olivat vieressä ja kuulivat sanatarkasti jokaisen repivän sanan puhelimesta oman äitinsä sanomana. Kyynelten virta oli loputon:( Koen jonkin sortin DeJaVu-ilmiötä tästä. Tuntuu niin pahalta lasten puolesta. Vaikka heille onkin luvattu että meille voi luottaa yksi tai kummatkin, ihan miten tahtovat, ja että kaikki järjestyy kyllä, niin ei se heidän tuskaansa poista. Tunnen myös heidän äitinsä, eikä tuo ole hänen tapaistaan. Mikä lie kärjistyttänyt tilanteet tähän. Stressi, muutto, ihan kaikki? Huokaus... Voi surku sanon minä:(