Synnytystä ennakoivat oireet ja tuntemukset
Mulla nyt viikkoja 35+4. Jo viikonlopusta asti maha ollut sekaisin ja nyt muutaman päivän huono olo. Isänpvnä mulla supisteli kipeesti n.tunnin verran ja alaselkää poltteli, sen jälkeen vähemmän ollut mutta välillä polttelee. Maanantaina kävin neuvolassa jossa kerroin näistä oireista ja tuntemuksista, välillä myös pääkipua ollut ja valoja silmissä, verenpaineet hyvät eikä muutenkaan mtn raskausmyrkytyksen oireita löytynyt. Nää tuntemukset vaan ihmetettää, en millään jaksa uskoa että tulisi aiemmin kuin kaikki menneet laskettuun asti. Oliko teillä muilla tälläistä, esim.sellaista väsymyksen ja huonon olon tunnetta tms.oiretta ja ois tullut lähtö? Tai ylipäätään haluaisin kuulla kaikenlaiset oireet mitä ollut ja sitten lähtö tullut.

Vastaa
Listaa uusin ensin
Suolen tyhjennys on kyllä ihan klassikko oireena, mutta ei sekään mitään takaa.
Keskimmäisestä mulla tuli tuommoinen useamman päivän kestänyt suolen tyhjennys ja lievä paha olo jotain pari viikkoa ennen, kuin tuli oikeasti lähtö.
Oikeastaan jokaisesta kunnon tyhjennys tullut viikkoa-kahta ennen.
Sitten päivää paria ennen tullut lievempänä. Ilmeisesti siksi kun se täystyhjennys tehty vähän aiemmin.
Mutta jokainen raskaus ollut loppuoireineen erilainen.
Esikosta supisti 10 tuntia säännöllisesti alle 5 minuutin välein ja lähdettiin synnärillekin mutta siellä karu tylytys ettei synnytys ole edes käynnissä. Sitten 12 tuntia taukoa ja alkoi sama uudestaan. Lopulta siitä sai vauvan syliin 14 tuntia suppareiden alkamisesta.
Tosikko harkkasuppaili jostain rv 30 lähtien ja vähän kerrallaan kipeytyi. Vesienmenoepäilyn vuoksi (risahti ylävatsalla ja valui hieman) käytiin illalla näytillä muttei kätilön mukaan ollut lapsivettä. Sitä, mikä lorahti lattialle kuivahtaneen veren kera, ei suostunut enää testaamaan.
Seukki aamuna supistukset säännöllistyi ja risahti uudestaan, mutta kyljestä. Säännöllisistä supistuksista kesti jonku 4 tuntia niin vauva oli sylissä. Salissa ehdittiin olla 10 minuuttia.
Kolmas kidutti kipeillä supistuksilla 13 viikkoa raskausviikolta 28 lähtien. Onneksi pidin pääni kun tuntui, että näillä supistuksilla syntyy. Ehdittiin olla sairaalassa 3 tuntia. Sairaalaan mennessä supisyuksia tuli 7-10 minsan välein. Kun supistukset säännöllistyi ja vedet meni, siitä 10 minuuttia ja vauva oli sylissä.
Siinä miun ennakoivat oireet. Mistään ei ole oikein saanut kiinni etukäteen, että milloin tulee lähtö.
Se tulee kun tulee
