Tiistai-iltaa 😊
Kahotaan saahaanko vielä ketju aikaan... 😁

Vastaa
Listaa uusin ensinVähän muuten väsytti tuossa tanssitunnin jälkeen. Nukahdin sohvalle pariksi tunniksi.

Varhaisperunat tehosekoittimeen!?! 😂 Juu ei oo varmaan ihan helposti lähtenyt.
Mä olen ihan ekoja kertoja puristanut siivilän kanssa pyreeksi niitä ihan ekoja mutta hyvin pian mennyt hermot siihenkin ja sitten vaan haarukalla soseeksi ja keitinvettä löystyttämään. Tehosekoitin on kyllä vihonviiminen perunan kanssa.
Kaiken muun mä olenkin pakastanut jääpalamuoteissa joista saa kivasti tehtyä erilaisia sekoituksia.
Pala tai kaksi porkkanaa pala paprikaa, palanen kalaa, pala tomaatyia, keitettyä perunaa ja vähän yrtti. Avot sulla onkin tomaattikala kasviksilla 😉 tai kalan tilalle jauhelihaa ja eri mausteet ja potun tilalle couscousia ni sulla onkin pasta bolognese.
Toi tanssi on mulla se, joka on miut pahimmillaan pitänyt kävelykykyisenä. Ilman tanssitunnille raahautumista olisin jäänyt kävelykyvyttömänä kotiin useammankin raskauden aikana.
Erityisesti keskimmäistä odottaessa mä konttasin aamuisin vessaan puolivälistä lähtien kun en päässyt sängystä ylös liitoskipujen vuoksi. Torstai-iltaisin oli silloin tanssitunti ja tein kuolemaa joka kerta kun sinne raahauduin. Mutta tanssissa paikat vertyi ja perjantaiaamu oli ihana kun ei tarvinnut kontata vaan pääsin kivuista huolimatta suoraan ylös punkasta.

Sit mä oon ymmärtäny oikein ton perunan kanssa. Jotkut sanoo et sitä voi pakastaa jos sit lämmittää tosi kuumaksi. Ehkä vähän turhaa touhua. Mulla on joku muistikuva et mun äiti yritti tehä sosetta mun sisaruksille. Varhaisperunoista. En muista saiko hän koskaan sitä pois tehosekoittimesta. 😂
Itse aattelin et teen vähän enemmän kerralla ja pakastan, aluksi ihan vaikka jääpalarasiaan. Sit voi napata ja yhdistellä. Tai siis ihan alussa annan soseita vain yhdestä ruoka-aineesta. Nyt mennään muutama päivä potulla, sit katotaan mitä seuraavaksi. Ehkä porkkana tai bataatti.
Misukka on reipas kun jaksaa käydä tanssimassa. Multa jäi kyllä jumpat pois turhankin aikaisin. No tosin mulla oli niin kipeä lantio jo ensimmäisen kolmanneksen aikana, et huh huh.

Riu, olen täpinöissäni.
Keskimmäinen nukkuu. Esikoiselle sanoin että aikaisin suihkuun ja nukkumaan.
Mun juna lähtee vasta seitsemältä tuosta meidän asemalta. Töissä on aamuvuorossa ollut tuohon aikaan paikalla päiväkodissa. Ja junamatkassa menee Järvenpäähän vähemmän matka-aikaa kuin mulla on tavallisesti mennyt yhteen suuntaan työmatkaan.
Koululaisilla kännykät herättää aamulla.
Mies on tytön kanssa kotona viettämässä lomapäivää.
Sain tehtyä sen lihakeiton tänään, siitä tuli melkein pataa.
Tyttö nukkumaan. Eilen nukahti sohvalle, josta kannoin sänkyynsä. Pari yötä mennyt, ettei ole herännyt yöllä.
Hurjasti onnea riu teidän nuorimman sanojen aukeamisesta!

Katotaan josko väki löytää tänne jatkamaan.
Kiitos PM! 💙 Kyllä tsemppiä kaivataan tännekin. Mä olin nerokkaasti ottanu lääkäriajan klo 8.15. Siis voi kääk. Millä mä saan tän jengin liikkeelle niin et ehdin ajoissa?!? Hyvä kun tuohon aikaan oon saanu lapset edes tarhaan asti. Noin yleensä.
Rinudalle. Perunan voi pakastaa esim osana liha-kasvissosetta mutta sellaisenaan et pakastaisi. Pottu on muutenkin tosi herkästi liisteröityvää jos sekottaa liikaa ja on kovin tärkkelyspitoista. Joku uuniperuna, esim. Rosamunda, on helppo muussata eikä niin äkäseen muutu liisteriksi.
Itse tullut testattua ja opittua kantapään kautta. Kiinteä peruna on ihan toivoton.
Me tultiin hetki sitten reeneistä jäbän kanssa. Mulla alkaa maha vähän vaikeuttamaan tuota harrastusta. Etenkin tämä tiistain opettaja tekee niin nopeita koreografioita etten mä pysy enää perässä. Ja pyöriminen ei oo mun juttuni ku vippaa vintissä ilman pyörimisiäkin.

Varmaan kiva kun rupeaa tulemaan sanoja 😊
Toivottavasti riu ei saa tätä karseeta flunssa. Alan olee niin kypsä tähän jo. Mut kävin hakemassa ab-tipat, joten toivottavasti silmä nyt paranee.
Mitä muuta. Poika nukahti yöunille, tai ainakin toivon niin. Isäntä on kans sammunu sohvalle, tunnusti tossa päivällä et on istunut koneella aamukolmeen... Joten mä meen tekemään pikasiistimisen keittiössä ja keitän teetä, sit vois vähän aikaa lukee kirjaa tai neuloa.

Ai juu ja se tärkein jäi sanomatta! Pienin sanoi vihdoin ha viimein ensimmäisen sanansa tänään!!! Se sana oli maila 😄 Kuskasi veljensä jääkiekkomailaa ja hoki että aila, aila. Eikä ollut vaan hetken huumaa, vaan teki samaa nyt illastakin. Jee! Lisäksi sanoi että vauva kun kuskasi vauvanukkea. Oikein kaksi sanaa samana päivänä 😊

Ensinnälin misukalle onnea autokaupoista! Sehän lähti sujumaan kertaheitolla 😊
PM tsemppiä huomiseen, pikkusen on aistittavissa semmosia perhosia mahanpohjassa 😊
Rinuda toivottavasti se silmä paranee nopsasti! Kiva kun sattu hyvä lääkäri, harmi että se hoitaja ei herätä ihan samanmoista luottamusta.
Melkosen reippaasti on kyllä toppapukuja soviteltu, ei ois puhettakaan että meijän lapset jaksais noin hyvin 😄 Meillä on lilpavarustelu talveksi erinomaisella mallilla, tokavekaralta puuttuu kengät ha hanskoja pittää ostaa taas varastoon. Mie ostan isoille pojille kolmet samanlaiset.perusrukkaset, niin (melkein) aina löytyy aamun lähtötohinoissa pari. Ja ku ostaa perushanskoja niin ei harmita kun hukkuvat johonkii 😄 Ei sillä että meijän pojilla ois taipumusta semmoseen 😄
Tuosta pyykinmäärästä ihan vaan että pari vuotta sitten ostettiin uusi 8 kg pyykkikone. Aattelin että nyt kahotaan minkä verran meille tulee pyykkiä ja rupesin pitämään tukkimiehen kirjanpitoa. Vuonna 2015 meillä pestiin 631 koneellista pyykkiä. Kohtalaisesti 😁
Tännään on ollu kyllä ihan vetämätön päivä. Miulle meinaa vissiin seuraavaksi tehä tautia eikä oikein nyt jaksais touhuta. Käytiin myö maskussa ostamassa uusi sänky, mutta siinäpä ne miun tän päiväset urotyöt onkin 😄
