Lauantai lörppää
Huomenta kaikille tasapuolisesti

Vastaa
Listaa uusin ensin
Hyvä että Misukka sai auton kuntoon..
Toivottavasti Tennarilla oli mukava taikashow ja kivun kuuloinen konsertti ollut pm:llä..
Toivottavasti Rinudan silmä ei mene pahemmaksi ja poika nukkuisi hyvin omassa huoneessaan.. Esikoisen eka yö omassa huoneessa on aina kamala paikka.. Meillä esikoinen siirtyi n. 8kk iässä omaan huoneeseen ja oli se kamalaa silloinkin,että luulen että sillä iällä ei ole merkitystä siinä mielessä,äidistä tuntuu aina yhtä vaikealta..
Me saatiin talvikengät pojille hankittua.. Eikä noiden poikien kengissä koossa ole eroa kuin yksi numero 🙈 kohta pitävät samankokoisia kenkiä 😅
Pelissäkin meni hyvin,pieni nukkui koko ajan.. Ja juu kaikki aina kauhistelee miten voi viedä meteliin lapset,mutta todellisuudessa esim. Päiväkodissakin voi olla parhaimmillaan pahempi melu taso kuin hallissa.. Siis riippuu toki pelistä ja katsomon osasta,mutta meidän paikat on ns. Hiljaisessa osassa hallia.. Ja se meteli siellä on aika hetkittäistä.. Esim. Maalin tullessa toki meteli vähän nousee,mutta on niin hetkellistä.. Eipä vauva nytkään havahtunut unestaan ääniin.. Toki meillä on käytetty lasten kanssa ensimmäisen kauden ajan pumpulia korvissa valmentamassa ääniä,mutta koen että se on riittänyt ihan hyvin.. Esikoisella oli kuulosuojaimet silloin kun pleijareihin asti päästiin koska niissä peleissä on enempi meteliä..

En ookaan ennen kuullut et tissimaito kelpais tohonkin. Kotikonsteilla mennään maanantaihin asti joka tapauksessa, koska en usko et ottavat päivystykseen mahdollisen silmätulehduksen takia. Joten jos lääkäriin mielii päästä niin pitäis yksityiselle mennä. Enpä taida.
Nyt on vähän levoton olo, laitettiin poika nukkumaan yöunia omaan huoneeseen. Meillä on siis ollut sellainen systeemi et poika on nukkunut pikkupinniksessä meidän makkarissa, ja sit hänen huoneessa on valmiiksi iso pinnis. Ajateltiin et hän saa siirtyä omaan huoneeseen sit kun pikkupinnis jää pieneksi. No, nyt se tais jo tulla eteen. Ei se pikkusänky varsinaisesti liian pieni oo vielä, poika mahtuu kyllä sinne. Mut ollaan pidetty siinä sellaista laitapehmustetta, ja viime aikoina poika on rupenut repimään sitä niin et vaikka kuinka tiukasti solmin sen kiinni, niin hän saa sen kuitenkin pois paikaltaan. Ei tuntu turvalliselta et hän saa sen vedettyä päälleen, joten otettiin se pois. Nyt hän on sit taas harrastanu sitä et paukuttelee laitoja, ja laittaa jalkojaan jumiin pinnojen väliin. Joten tänään toi isäntä sit totesi et ei siitä tuu mitään et hän nukkuu siinä. Aattelin et kai meidän on pakko siirtää iso pinnis makkariin, mut isäntä meinas et kokeillaan et poika nukkuu omassa huoneessa. Hän meinas et varsinkin tän flunssan kanssa niin ois hyvä jos minä ja poika nukkuis eri huoneissa et saadaan nukuttua. Hän lupas et nukkuu olkkarissa niin kuulee kun poika herää, ja tuo pojan sitten mulle kun on syöttöaika. Ja sit kun päästään flunssasta eroon niin voidaan ottaa toi itkuhälytin käyttöön.
Jotenka nyt istun tässä ja mietin et pystynkö tänä yönä nukkumaan kun poika ei ookaan siinä lähellä. Pitää vaan luottaa siihen et isännällä on homma hallussa.
Tulipa taas romaani. Piti vähän purkaa. 😊 Tuntuu et mä kauheesti välillä murehdin et tehdäänkö nyt oikein ja onko pojalla kaikki hyvin jne. Ihan luonnollista se kai on et tulee vähän takapakkia just tälleen kun on jotain erikoista et rutiinit ei toimi, kuten tää flunssa, mut sit mulle tulee jotenkin epäonnistunut olo, et miks meillä takkuilee. Pitää muistaa et poika on vielä pieni...

Se oli nallekonsertti tuossa kirkolla.
Sopivan lyhyt, että pienetkin lapset jaksoivat loppuun asti.
Esiintymässä oli pari lapsikuoroa.
Meidän likka oli sitten "ylimääräisenä" kuorossa, seisoi siellä, ja kulki.
Totesin muskariopelle, ettei tyttö ole noin rohkea muskarissa.

Mikäs konsertti PMllä ollut tytön kanssa?

Autosta tuli tosi hyvä. Täytyy tietää mistä kohtaa paikkamaalailtiin kun ei paljaalla silmällä huomaa.

Iltaa.
Libbeläisillä ollut touhua.
Mie kävin kampaajalla taas vaihteeks, että hiukset on ojennuksessa keskiviikoksi, kun on pääsykoe.
Kampaaja sanoi, että jo voi leikatakin, ensimmäinen kerta oli tämän kuun alussa.
Keskimmäinen oli koulukaverin synttäreillä. Minä olin tytön kanssa konsertissa.
Kaupassa kävin myös.

Rinudalle tsempit päivään unettoman yön jäljiltä.
Mä lykkäsin taas yhden auton myyntiin. S-maxin vaihteen vuoksi. Lisäksi turvaistuimen ja hääpuvun Toriin.

Keskimmäinen käytetty kiekkokoulussa ja auto osittain maalailtu. Isännys kiroaa kun fileroi haukea josta puuttuu pää. Onhan tuo hitusen haasteellinen tehtävä, kieltämättä, kun fisu yrittää karkuun veitsen alta.
Toivottavasti tennarilla on onnistunut taikashow.

Huomenta.
Tässä just syyään ja sit laitan pienemmän unille et ehtii tirsat ottaa ennen taikurishowta.
Illalla aattelin jos sämpylöitä tekis iltapalaksi. 😋
Ei kai muuta. Huomiselle suunniteltiin lettuja välipalaksi.

Huomenta päivää 😊
Onpa Vipe ollut ahkera 😊
Toivottavasti Misukka saa auton kuntoon.
Meillä oli taas ihan kamala yö. Poika heräs jatkuvasti, ollaan vissiin valvottu enemmän kuin nukuttu. En tiedä, onko se nyt sitä et ei halua nukkua omassa sängyssä. Mut kun itsellä vielä vähän flunssaa, niin ei vaan jaksais tollasta. Tossa aamuyöllä meinas ihan tulla riita isännän kanssa kun ei oltu samaa mieltä siitä et mitä tehä pojan valvomiselle. Sovittiin kuitenkin aamulla.
Poika voi jo aika hyvin, pientä köhää vielä. Oma flunssa kans toivottavasti paranemaan päin. Mut nyt mun silmä on ihan järkyn näköinen. Ei tunnu oudolta, ei rähmi, mut on ihan punainen. Toivottavasti ei oo tulehdus. Ja vaikka oiskin, niin se saa odottaa maanantaihin. Täällä keskellä peltoa ei kannata sairastua viikonloppuna.
No, toivottavasti päivä lähtee parempaan suuntaan. 😄

Huomenta
Vipe tosissaan ollut ahkerana tälle aamua. Hurjalta tuntuu, että menette viikon vanhan kanssa jo peliin mutta niin kai ne isommatkin teillä olleet ihan alusta asti. Ja pelissä ei taida olla ihan kauheata metakkaa kuitenkaan.
Saavat peleihin uuden maskotin lisää 😊
Meillä pienin kukkui taas jo kuudelta pystyssä. Yritin sitä vieressä pitää köllöttelemässä mutta lähinnä tuo reuhasi omiaan ja pyöri meidän välissä. Omat unet oli lähinnä koiranunta.
Mun pitäis lähteä pihalle autoa laittamaan. Ensin kokeilla lähteekö käyntiin ja sitten viritellä jotain suojausta minkä alla lämmitellä ja kuivatella maalattavat pinnat. Ja toki sit se itse maalaus.
Pojat pitää varmaan viskasta pihalle, ni ukko saa väsätä eilen saamansa hauen ruokakuntoon.

Mitäs muiden päivään..?
Täällä isi lähti esikoisen kanssa uimaan ja me jäätiin pienempien kanssa kotiin.. Kylvetettiin vauva,jonka jälkeen pääsi isoveikka kylpeen.. Nyt pienin nukahti tissille ja keskimmäinen katsoo ryhmä hauta..
Mulla on jo koneellinen pyykkiäkin pyörimässä joten olen ollut harvinaisen ahkera heti aamusta 😝
Kenkä ostoksille lähdetään hankkii pojille talvikengät ja sitten illalla on peli johon mennään koko perheen voimin.. 😊
Ja sitte on vielä illalla sauna.. Siinähän sitä on yhdelle päivää..
