Huomenta keskiviikkona!☺

Mitäs tälle päivälle?

12.10.2016
NemiMilla
NemiMilla

No toi paha olo on semmonen, jota en sun odotuksestasi kaipais mutta muuten niin unelmaodotus. Just toi liikkuminen. Itellä kun kaikki odotukset sen suhteen olleet niin hankalia.

Ai PMn tyty on jo 3v. Herttinen sentään. Ihan vastahan sä sen pyöräytit maailmaan. Pidit kyllä hyvin salassa ettei yhtään arvannut silloin.

Meidän pienin tasoittui lopulta iltaa kohti. Tuon edellisen tekstin jälkeen ei kiukunnut lainkaan. Löytyi yhteistyökykyvaihdekin päälle vessareissuista ja vaipan vaihdoista. Ihan kiva ilta oli kun pieni kävi mua moneen otteeseen halailemassakin. Kait sillä on iskää ikävä, ni osin noi raivarit kai sitäkin. Tai ainakin huono fiilis saa ikävästä vähän lisäpoweria.

Nyt on pienet ihmiset nukkumassa ja mulla 300 euron heitto talousarviossa viime vuoden tilinpäätöksen kohdalla. Täytyy se yrittää metsästellä. Huomenna yhdistyksen kokous, missä talousarviota pitäisi yrittää esitellä.

12.10.2016
misukka
misukka

No, mullakin olis lasketun mukaan voinut mennä tytöstä marraskuulle, ei nyt etuajassakaan syntynyt, mutta la mulla oli myöhemmin kuin sulla Vipe.
Huomenna oliskin 3-vee neuvola, että katotaas ne mitat sitten.

Meiil tyttö rupes nukkumaan. Sitä tekee nyt joka päivä, muttei nuku päiväuniaikaan.

12.10.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Pm,laskettu aika on 25.10 eli tässä on vielä ruhtinaallisesti aikaa 😝 Tän viikon meinasin pysyä kasassa vaikka väkisin kun sunnuntaina vietetään pienemmän synttäreitä,sitten ens viikolla kun on syysloma,niin vois mun puolesta vaikka syntyäkin,mutta kyllä mä luulen että menee kyllä vähän yli.. Tavoitteena ois että jos lokakuun puolella,mutta henkisesti varautunut siihenkin että menee marraskuulle..

Misukka hauska miten suhteellista kaikki on tässäkin asiassa.. Mä oon sitä mieltä että mulla ollut hankala raskaus 😅 Kun oli pahoinvointia aika rajua ja tosi pitkään (vieläkin joskus) ja sitten supistellutkin on jo silloin tällöin jne. 😄 Pojista kun mennyt vielä vaivattomammin ja ekat supistukset tarkoittanut synnärille lähtöä.. Tai pienemmästä oli kyllä sellaisia kivuttomia jonkun verran lopussa.. Mutta nyt oisko reilu viikko sitten tuli eka kipeämpi supistus,heräsin siihen siis yöllä ja olin varma että nyt se on menoa 😂 Mutta ei tullu toista perään,mutta vaikea oli saada unta enää..
Mutta joo onhan tää sillei helppo ettei liikkumista rajoita ja olo on sellainen ettei synnytystä odota sen puolesta että pääsisi tukaluudesta eroon,lähinnä vaan siksi ettei malttaisi odottaa pienen tapaamista.. 😊 Mutta tosiaan kahteen aikaisempaan verrattuna on hankalampi tapaus.. Ja juu pyöräily toistaiseksi sujunut,tosin tänäänkin mentiin esikon vauhtia niin ei mitään hirveän rankkaa sinänsä..

12.10.2016
Vipe
Vipe

Ai sä pystyt vielä fillaroimaan! Vähänkö oon kade noin helposta raskaudesta, että viimeseen asti voi mennä niin ettei tunnu missään.

Mulla nyt jo krenaa alaselkä ja kintut. Jos tästä päästään sinne puoliväliin ja yli, ni sit alkaa liitoskivut ja liikkuminen on yhtä tuskaa.

Jos nyt miettii tämän päivästä ja sitä et olisin jossain rv 36 kuten pitäis, ni en mä olisi saanut tota lasta kiikutettua päiväkotiin. Enkä keskimmäistäkään kun ei tuota kränääjää olis voinu yksin kotiin jättää.

Meillä nuo kaksi isompaa on tuiskahtelijoita. Ne ärtyy nopiaan mutta lauhtuu yhtä nopsaan, etenkin jos saavat vähän syliä.

Kova on tahto ollut noillakin ja kyllä rajoja on testattu, mutta ei sentään tuntien huutokonserttia siitä että meni sukat väärässä järjestyksessä jalkaan.

Huutaen tuo päikyiltäkin heräsi neljän aikoihin mutta söi suht kiltisti ja just pääsi ruokapöydästä katselemaan pikkukakkosta.

Vartti ilman huutoa, lepoa korville. 😄

12.10.2016
misukka
misukka

Kiitos tsempeistä jo etukäteen. Vasta perjantaina hakuaika loppui, ja minä hätähousu jo kyselin, millä tavalla pääsykoekutsu saapuu. Ihan tulee perinteisesti postin kautta.

Vipeltä meinasin kysäistä kauanko aattelit vielä yhdessä koossa olla, eikö sulla laskettukin ole (oli?) näillä hujatteilla?

Mitäs muuta. Keskimmäinen meni pikkukokkikerhoon. Tein iltaruuaksi kahta porsaanlihakastiketta (ja ohraa keittelin), niin keskimmäinen erikseen pyysi lisää lihaa. Kerrankin onnistuin.

Esikko on kotona jo, koulu loppu neljältä. On sillä tässä jaksossa hyppäreitäkin.

12.10.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Harmi ettei se kiukku jäänyt matkasta.. Toivottavasti herää hyvällä tuulella.. On kyllä äärimmäisen omapäinen ja pitkävihainen kaveri 😮 Siinä saat vielä käydä monta tahtojen taistoa ja pysyä lujana.. 😅 Meillä onneks toinen on hyvin sovitteleva ja helppo luonne ja tuo jukuripää sitten taas on aikalailla äitiinsä tullu että on sellainen räiskähtelevä.. Eli suuttuu kyllä ja näyttää sen ja antaa kuulua (itse oppinut aikuisiällä hillitsemään,että en mä tollei räjähtele kun toi,mutta pienempänä ja nuorempana kyllä ovet paukkui ja huusin) mutta sitten taas muutama ohimenevä hetki niin toi on tyyntynyt.. 😊 Esim. Pukemis kiukku jos yllättää,niin raivoo ja huutaa että "päästä irti" ja koittaa väännellä pois,mutta se kiukku loppuu yleensä jo parin vaatekappaleen jälkeen ja loppu saadaan puettua sovussa.. Sama muissa asioissa.. Kiihtyy kyllä suuttuessaan hyvinkin äkkiä nollasta sataan,mutta myös lopettaa riehumisen hyvinkin pian.. Eli voisi sanoa että on äkkipikainen.. Esikoinen saattaakin jatkaa vähän pidempään jos hänet saa siihen tilaan että on vihainen tai kiukkuinen.. Ihan suuttumaan harvemmin saa,mutta siis jos joku asia harmittaa niin se saattaa jäädä päälle jos ei saa lohtua.. Siinäkin noi ihan erilaisia.. Pienempi kun ei saa tahtoaan läpi,niin raivostuu ja hän sitten sen oman pari minuuttia raivoaa ja rauhoittuu sitten ja siis yksikseen.. Siinä on turha koittaa sylitellä sun muuta se vaan pidentää kiukkua.. Hän menee yksin johkin huutamaan ja tulee sitten rauhoituuneena vasta luokse.. Kun taas esikoinen ei raivoa,mutta Kitisee ja vinkuu ja sen jos jättää yksinään että ole sitten,niin se ei ihan hevillä mene ohi.. Hänen harmituksensa vaatii sen sylin ja ajan että menee ohi,jos on tilanne että pääsee heti syliin ilman häiriöitä halittavaksi ja keskusteleen asiasta niin menee nopeaan ohi,mutta muuten harmi on niin kauan että saa sylin ja sovinnon.. Ja siis se otanko heti syliin riippuu siitäkin mitä tehnyt.. Jos siis itse tehnyt väärin toisia kohtaan niin tottakai se on eka rangaistus ja sitten vasta se syli..
Menipä taas lörpöttelyksi,mutta onpahan ketju nimensä veroinen 😂
Jännityksellä odotan millainen on seuraava tulokas,kun vaikka pojissa paljon samaa ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita on rutkasti,niin sitten toisaalta ne on niinkuin yö ja päivä ja osittain juuri sen takia sopivatkin niin hyvin yhteen ja leikit sujuu..

12.10.2016
Vipe
Vipe

Me käytiin tänään aamupäivällä tuolla pidemmällä kerholla pyörillä.. Eli esikoinen polki sellaiset 10 kilometriä aamupäivästä,kun matkaa on 5kilsaa suunta.. Eikä valittanut kertaakaan.. Ainoa mitä sanoi kerholle mentäessä loppumatkasta kun lopussa on ihan järkyttävä ylämäki että "tää on vähän inhottavasti suunniteltu pyörälle kun on ylämäkeä ja se on aika rankkaa pyörällä. Pyörällä ois helpompi että ois alamäkeä" 😂 Se oiskin kiva että vois olla aina alamäkeä.. Totesi poika myös sitten että "no sitten kotiinpäin on ainakin pelkkää alamäkeä" 😊

Mutta tuli tosiaan samassa,ulkoilua,liikuntaa ja kerhoilua mukavasti.. Loppupäiväksi ei juuri suunnitelmia.. Jumppaan ajattelin mennä ja ehkä tänään tai huomenna voisi leipoa mokkapalat valmiiksi pakkaseen pienemmän synttäreitä varten,niin ne on pois jaloista sitten viikonlopun leivonta urakasta..

12.10.2016
Vipe
Vipe

Kiva, etä PM sai pääsykoeaikataulut. Pikkuhiljaa valmistautumista siis luvassa siellä.

Meillä on pojilla 2 mun itsetekemää joulukalenteria. Niihin täytöt täytyy munkin kehitellä. Keskimmäisen taidan tietääkin.

Mut pienimmälle ei oo kalenteria. Mietin, et millaisen sille rakentelen. Noi olemassa olevat on aika hurjan kokoiset ja vie seinältä kolmatta neliötä tilaa yhteensä kun ovat päällekkäin. Materiaalia mulla on kyllä, mut onko tilaa asetella seinälle.

Pikkumies oli asettunut ja rauhottunut jonkin ajan kuluttua miun lähdettyä. Kun keskimmäisen olin vienyt ja lähdössä kotiin, kuulostelin että vielä silloin huuteli täysillä.

Se oli sit koko päivän hillunu yöpuvussa siellä. Vaihdoin oikeat vaatteet päälle kun lähdettiin kotiin mutta sehän ei herralle sopinut lainkaan ja se otti uudet pultit. Tai no se hermostu jo siinä vaiheessa kun otin yökkärin pois päältä vessassa et menis potalle. Siitä eteenpäin pukeminen ja vaipan laittokin oli yhtä taistoa.

Se huuti ja raivos koko matkan kotiin, ja vielä kotonakin kun päikkäreille laitoin. Sylittelin ja pidin kiinni puolisen tuntia kotona ennen ku laitoin omaan dänkyynsä vähän rauhottuneena. Tietty sielläkin piti hermostua taas ja huuti istuen sängyssä mutta pötkötin vieressä ja lopulta tuo nukahti yhden kieppeissä. Nyt se tunnin välein on havahtunu huutamaan. Mä itekin nukuin pari tuntia siinä viekussa.

Puoli tuntia sitten yritin saada välipalalle, mutta tuo iski päänsä pinnoja vasten ja päätti näköjään jatkaa unia. Täytyy kohta käydä se herättelemässä tuolta ettei mene yöunet ihan pipariksi

Kerään tässä henkisiä voimavarojani että jaksan loppupäivän kuunnella karjumista.

12.10.2016
misukka
misukka

Toivottavasti Misukka sai kotiin sen tutun hymypojan ja jäi se kiukku sinne päiväkodin nurkkaan odottaan seuraavaa uhriaan 😂 Mutta hyvä että yö meni hyvin.. Ja ihana että sait vihdoin äidiltäs hyväksyvän onnittelun raskaudestas.. Sitä et ole tainnut äitisi puolelta kovinkaan usein kokea..

Tuvitukselle mukavaa työ iltaa,hyvä että esikoisella ollut hyvä päivä.. Mua huvittaa toi sun minikokoinen pissaaja 😄 Kun siis meillä esikko kun oppi kesällä kuivaksi niin ykkös juttuhan oli se että sai pissata seisten puun juurelle.. Ja se siis oli vähän alta kaksi ettei iältään juurikaan nuorempi,mutta se oli siis kooltaan 2v. Neuvolassa 83 senttiä,että vielä minikokoisempi.. Eihän se pöntöllekään pystynyt edes korokkeen kanssa pissaan vaan aina se piti nostaa jos kävi pöntöllä seisten 😅
Ja tästä sain hyvin aasin sillan siihen että meidän pienempi oli nyt 90,3 senttiä pitkä neuvolassa,se on kasvanut 7 senttiä puolessa vuodessa ja noussut nollakäyrän alapuolelta sinne nollakäyrän yläpuolelle! 🙈 ja siis on nyt saman kokoinen kuin esikko oli 3v neuvolassa paitsi että pienempi painaa kilon enempi ja pää on melki sentin isompi,kuin mitä esikoisella oli nyt 4v. Neuvolassa.. Eli kaikki kovin suhteellista ja meille toi ysikyt senttinen 2 vuotias on jättiläinen kun teillä Tuvitus samankokoinen on mini 😂 Vaikka ei toi pienempi musta ihan niin jättiläinen ole,ettenkö ois järkyttynyt että oliko esikoinen todella noin pieni vielä vuosi sitten.. 2vuotiaaksi on musta ihan hyvän kokoinen mutta siis 3vuotiaaksi musta kyllä aika mini 😅 Nyt en enää ihmettele että kaikki pitänyt sitä niin pienenä.. No mutta joo,noilla on nyt tällä hetkellä siis pituueroa sellaiset 8 senttiä ja painoeroa kilo,vaikka ikäeroa on se 2v 4kk.. Saas nähdä meneekö pienempi jossain vaiheessa ohi,vai pitääkö esikoinen pintansa ja kasvaa tasaisesti aina karkuun..

Nemille mukava ajoulukalenterin suunnittelua,mä mietin ihan samaa tossa jokapäivä että ei ole enää pitkälti aikaa (joulusuklaat tullu jo kauppaan niin kai ne kalenteritkin kohta) enää hankkia juttuja poikien "tavarakalenteriin" 😱 Ja niitä kun ei voi hankkia edes poikien mukana ollessa.. Viime vuonna esikolla olikin Brion kalenteri niin että tein vain pienemmälle sen itse täytetyn.. Tänä vuonna en vielä tiedä.. Tai meillä oli viime vuonna 24 luukussa "iso" yllätys,niin se 24 luukku oli sitten molemmille vaikka esikoisella oli se Brio.. Oon siis 24 luukkuun laittanut jonkun vihjeen tai tehtävän tai vastaavan jonka avulla löytyy sitten vähän isompi piilotettu paketti,ei siis mikään överi mutta siis eihän tarvi olla kovinkaan isoa ettei kalenteriin mahdu.. Sillei samalla pojat saa ikäänkuin avata yhden joululahjan jo aamusta ja siitä on sitten iloa aattoiltaa odotellessa..

Pm,kiva että nyt selvisi toi pääsykoe aika.. Ei ole enää pitkää aikaa siihenkään,kovasti tsemppiä jo valmiiksi..

12.10.2016
Vipe
Vipe

Hyvää iltavuoroa tuvitus!☺
Meillä on "samat" kalenterit, isönnällä sukka kalenteri ja pojalla tonttu nipsu kalenteri. Sisältö on aina eri joulu!😀 se sisältö täyttöä mä mietin.☺ mä saan aina nimpparilahjaksi 19.11, haluamani joulukalenterin kaupasta, viime vuosina ykkösenä ollut AB: Green piggie!😊

Hyvä ett pm sai tietää aikataulun pääsykokeisiin.☺

12.10.2016
NemiMilla
NemiMilla

Iltapäivää.
Jeps, eli mun pääsykoeaikataulu selvisi. Aamusta alkuiltapäivään on meidän ryhmän vuoro. Se on sitten marraskuun alussa.

Olikos misukan kiukkupylly miten pian tointunut? Misukka varmaan asioilla ja poikien hakureissulla.

12.10.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Jep, ihanan rauhallinen aamu tuvituksella!☺ aika hurjaa että poistavat 3 hammasta kerralla, eiks 2 visurin poisto ois vaikka aluksi riittänyt?😑

Voin vaan kuvitella tarhatätien naamat ku yks tulee yökkärissä!😂 kai se on siellä vähän rauhoittunut ku haet sen kotiin.☺ kai se on taas jokin vaihe, ett kokeillaan sitä omaa tahtoa?😉

Me käytiin siellä toisessa puistossa ja oli kivaa.☺ Surautin pari saumaa ennen lounasta ja ny mini-ukko nukkuu. Mua odottaa pyykit ja ihan oikeesti aloin miettimään JOULUKALENTERIA..😂😂 siis eihän tässä oo ku 7vkoa ekaa luukkuun (jos laskin oikein).😀 no pitää mennä ens viikolla tigeriin etsimään pientä sälää meidän miesten kalentereihin.☺

12.10.2016
NemiMilla
NemiMilla

Ai hitsi tuota viisurin poistoa. Onneksi ylhäältä, ne lähtee helpommin. Mut tuo on jännä et sultakin ottavat molemmin puolin.

Kun multa otettiin, ni piti ottaa toiselta puolelta ylä ja alahammas, mutta viime hetkellä muuttikin että otettiin molemmun puolin eka ylhäältä ja parin viikon päästä alhaalta.

Sitä alkuperästä suunnitelmaa perustelevat sillä, että toisella puolella saa syötyä kun vaan toinen puoli operoidaan.

Mut yllättävän usein sit kuitenkin menee noin et otetaankin molemmin puolin. Eihän sitä ihmisen toki tarvii pariin päivään mitään syödä, eiks niin?

12.10.2016
misukka
misukka

Oi kun seesteiseltä kuulostaa tuvituksen aamu. Ainakin verrattuna teidän useimpiin aamuihin.
Kivaa työiltaa!

Juu, oli ihan kohtalainen raivari meidän pikkumiehellä. Oikeastaan vaan nauratti kun saivat hoidossakin nähdä hymypojan toisen puolen.

Täytyy kohta lähteä katsomaan josko se olisi jo seestynyt.

12.10.2016
misukka
misukka

Äitee on 64v, täytti tossa syyskuussa. Sen virallinen eläköityminen olis ollut alkukesästä mutta alotti kesälomansa siitä hetkestä ja piti kaiki ylityövapaat ja pekkaset pois ni sai pari kk ylimäärästä työaikaa ja eläkekertymään snadin extrabuustin. Se jäi siis eläkkeelle varsinaisesti elokuun puolen välin jälkeen vaikkei toukokuun jälkeen ole töissä ollutkaan.

Kiva, että teillä mies on parantunut. Kivaa puistoilua ja mukavaa iltaa kummipojan seurassa.

12.10.2016
misukka
misukka

Aurinkoista huomenta! 😝

Meillä pikku-ukkeli nukkui 10,5h unet eli unohtui yökarjunnat. Asia piti tottakai paikata joten huuto aloitettiin kello 6 aamulla. Ja lopputulemana pieni ihminen päätyi yövaipassaan ja yöpuvussa päivähoidon tätien hämmästyneeseen syleilyyn kun ei kerran kotona sopinut vaihtaa vaippaa eikä vaatteita.

Haalari saatiin hirveällä tappelulla päälle mutta pois ei olisi saanut ottaa lainkaan toisessa päässä.

Hymypoika esitteli siis tänä aamuna itsestään aivan uuden puolen päikyn hoitajille.

Isommat pojat vastaavasti osasi käyttäytyä vaihteeksi vallan esimerkillisesti joten tasapaino kohdillaan.

Mä nautiskelen nyt hetken rauhallista aamupalaa ja sitten rupean pohtimaan päivän äksöneitä. Pyykkiä pitäis pestä, talokuvia vois jatkaa ja ruokapuolta pitää vähän pohtia, että mitä sitä tänään tarjoilee pikkuväelle. Brroiskun filepaloja olis ni vois syöttää tortillaa, jauhelihasta jos jaksais pullia tai pihvejä pyöräyttää tai pakkasesta kalapuikkoja. Voipi olla tortillapäivä tänään.

Kivaa päivää kaikille!

12.10.2016
misukka
misukka

Me ajetaan vähän kauemmas eri puistoon, oma puisto on jo taas tylsä ja nähty.😁 isäntä lähti töihin oli virkeämpi ja kuumetta ei ollut eilen eikä yöllä.

Misukka, hyvä että vanhempasi ottivat uutisen mukavasti vastaan, jopa yllättävän hyvin!😀 se on varmaankin just ett eläkkeellä on vähän rennompi olla kun työelämän kiireessä, saanko kysyä minkä ikäinen äitisi on? Oma on 59, eli 60 ens keväänä.

Illalla tulee kummipoika /veljenpoika leikki meille, sellaista päivää meille.

Hyvää pikku lauantaita!☺

12.10.2016
NemiMilla
NemiMilla
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...