Sylikummiasiaa

Onkohan nyt edes oikea "kategoria" ? :D Mitin tässä vain semmoista, että kun lapsi olisi tammikuussa tulossa emmekä ole lapsen isän kanssa parisuhteessa, niin yritän välttyä turhilta riidoilta ja molemmat yrittää olla mahdollisimman tasapuolisia ja nyt on alkanut tulla vääntöä lapsen tulevista kummeista. Kummit on päätetty, paitsi sylikummi. Joten voiko lapsella olla 2 sylikummia?

26.9.2016
Rraura
Rraura

Meillä pappi viimeksi itse ehdotti että meistä jompikumpi miehen kanssa ois pitäny vauvaa sylissä, mutta meillä on ollut tapana että joku kummeista pitää. Asialla on niin suuri painoarvo, että ensimmäisestä lapsesta muistan että miun sisko piti, mutta kolmesta muusta lapsesta ei mitään muistikuvaa 😄 Älkää takertuko siihen, koska ei sillä loppujen lopuksi ole merkitystä. Anna vaikka isän pitää tai pidät itse.

28.9.2016
riu
riu

Tuo sylikummiuskin on jännä asia. Itse en ole ikinä miettinyt sitä sen kummemmin, esikkoa piti sylissä mun systeri, lähinnä siks ku oli niin innoissaan vauvasta, toinen kummitäti oli viimeisillään raskaana ja kumpikaan kummisetä ei halunnut pitää. Sit taas minin kohdalla yhdelle kummeista oli nimenomaan se sylikummius tärkeää, eli kokee sen itse jotenkin merkittävämmäksi niin hän sai sitten lasta pitää sylissä.

Oon itse 4 lapsen kummi ja niistä vain yhtä pitänyt sylissä, siskon lasta. Muilla on pitänyt joku muu mutten koe olevani vähempi kummi sen takia.

27.9.2016
Mummy83
Mummy83

Meillä vauva oli sylikummilla vain kasteen ajan (sen märän kohdan siis😂), muuten oli mulla ja toisella kummillaan.. Että niinkin voi tehdä, jos se käy paremmin molemmille!

26.9.2016
Sannukki
Sannukki

Meillä on kyllä aina yksi kummeista sylikummi mutta ihan tasaveroisia ovat meidän arjessa.

Eihän sillä sylikummiudella ole muuta tekoa kuin pitää lasta sylissä kastetilaisuudessa.

Tosin lasta voi yhtä lailla pitää äiti tai isä. Tehkää kuten Jii jos rupiaa tuommosesta pikkujutusta tulemaan kränää.

26.9.2016
misukka
misukka

Mietin samaa että eihän sylikummiudella ole sinänsä mitään muuta virkaa kuin että pitää lasta sylissä toimituksen ajan.
Meillä esikoisen aikana päätös oli helppo,kun mun veli sanoi ettei halua pitää ettei pudota,kun oli meidän häissä pudottanut sormukset,niin jäi "traumat" ja pelkäs että kai pudottaa vauvankin 😂 No meidän esikoinen oli tarkka siitä missä asennossa sylissä haluaa olla ja se asento ei oikein kummitädiltä luonnistunut,joten aina väliin mä pidin vauvaa,ettei itkenyt toimituksen ajan..

Pienemmän kohdalla sitten oli 3 kummia ja valittiin sylikummiksi mun serkku,sillä perustein että se oli ainoa sukulaiskummi ja pienempi viihtyi kummin sylissä koko toimituksen..

Mutta meillä ei kasteen jälkeen ole mitenkään erityisemmin puhuttu syli kummeista vaan kaikki on samanlailla kummeja.. Eli nimitys/titteli ei ole meillä jäänyt elämään niin että sylikummi olisi jotenkin tärkeämpi tai jotain..

Mutta jos asiasta tulee kädenvääntöä ja riitaa niin tekisin tuollein kuin Jiillä tehty että jompikumpi vanhemmista pitää lasta toimituksen ajan,niin eipähän tarvi asiasta kinastella.. Tai toinen vaihto ehto että kummit pitää vuorotellen,eli että lapsi vaihtaa syliä jossain välin tilaisuutta.. Toki jos kummeja paljon,nii sitten se ratkaisu voi olla vähän tyhmä,että lapsi vaihtaa syliä koko ajan,mutta jos esim. Kaksi kummia,niin sylikummiuden voi minusta ihan hyvin jakaa..

26.9.2016
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen
Ladataan...