Tiistain lörpändeerusta
Onhan tänään tiistai? Mie oon taas niin viikkopöllö, ettei tosikaan. Huomenet kuitenkin kaikille. Päivästä välittämättä 😄

Vastaa
Listaa uusin ensin
On sulla hulinaa vaikkei palkkatöitä olekaan. Kiva, et pääsit opiskelee mieleistä alaa. Hopee ei oo häpee kun tollasta paikkaa hait. Siis tosi hienoa, että pääsit haastatteluun. Ja ihana kuulla poitsun koulun alotuksesta. Hyvä kun kavereita löytyy. 😊
PM. Juu, meidän pienin ei oo tosiaan ihan pienin. Sehän on kokoajan ollut isoin näistä meidän muksuista. En tosin tarkistanu vielä miten isoja nuo meidän isommat pojat on olleet 1,5v ikäsinä.
Pienin sai nyt vissiin lentsun aikaiseksi. Ainakin kirkasta räkää valuttelee ja on nyt jo pariin otteeseen heräilly tuolla huutelemaan kun nokka tukossa. Onneksi valkosipuli vaikuttaa auttavan.

No höh.. prinssi antaa odottaa itseään!💖

Halaus, sralla!💕 ajattele että tää on hengähdys tauko ennen seuraavaa koitosta ja tulevaa.☺ todella kiva kuulla että oot innostunut koulusta ja päässyt opiskelemaan. Olet mahdollisesti löytänyt kutsumus ammatin?😉 tsemppiä tuleviin koitoksiin ja onnea koulutielle, myös pojalle niinkuin sinulle itselle.😊 mitä mies rintamalla, jos saan udella?😁😉

Onpa täällä hulinaa😱Tervetuloa kaikille vanhoille👍🏼😊Srallalle meidän muksuista niin ei niitä oo kuin 5kpl😃Vanhin lukiossa ja nuorin 2-vuotta ja sillä välillä pari koululaista ja 1eskarissa😊

Nki:lle mulla oli vielä kysymys, että mitä esikko on tykännyt pitemmistä eskaripäivistä?

Misukka hei, "pieni", no tosi pieni teidän kolmas.
Meillä kun tyttö oli 2,5-v neuvolassa sen 11 kg muistaaksemi.
Ajattelin tuosta sun "Pienen mitat" siis jotain kohdunpohjankorkeutta (vaikkei sitä otetakaan), siis teidän masuvauvan kokoa. No jotain käsitystä varmaan sait pienen koosta ultran avulla.

Luonnollisesti vampyyritreenit on laskimoverikokeita 😀 En vaan osannut ajatella sua lähihoitajaksi. Sulla kun on ollut monenmoista.
Joskus pienimmän ihan vauva-aikana muistan satumamman viimeksi täällä käväisseen. Siksi kai ehtinyt ikäväkin tulla.
Kiitos sralla! Me hetki ehdittiin Vipen kanssa odotella yhdessä. Lasketuissa ajoissa olisi ollut 10 päivää eroa. Nyt mä oon sit 5kk jälkijunassa.
Kiva kun siekin käyt pyörähtämässä. Ei tosiaan ehditty nähdä. Harmi. Joko sä olet ehtinyt uusia kuvioita viritellä? Vai nautitko hetken vapaudesta? Mites sun opinnot? Ootko menossa jonnekin päin opiskelee? Ja siun poitsus vissiin alotti nyt ekaluokan, eikö niin?
Ei oo kuulkaas kauaa kun just mietin, et mitä teille "kadonneille" kuuluu.

Kauanko muuten nki oot kirjoitellut täällä, kun musta tuntuu että jo pitkäänkin (ja oot sen joskus sanonutkin).
Viittaan vaan tohon satumamman muistaako kukaan-ketjuun. Hän ei sitten ole kauan ollut poissa, kun nki myös hänet muistat.
Kun satumamma kirjoitteli enemmän silloin kun meidän keskimmäinen oli vauva ja pieni.

No eipä tullut selkoa lääkärintodistuksiin. Taisi päästä unohtumaan vähän puolin ja toisin. Oli niin paljon asioita läpikäytävänä.
Siis otettiin kyllä puheeksi mutta sitten rönsyttiin seuraavaan aiheeseen.
Mitäs satumamma opiskelee? Kuulostaa nuo vampyyritreenit mielenkiintoiselta.

Misukka, no hyvä, että ovat päikyssä tarkkana teijän lasten ruokien kanssa. Päiväkodin johtajalla (tai oikeastaan päiväkodissa työskentelevällä ruokapalveluhenkilöllä) pitäisi olla tiiviimpi yhteistyö (kunnan) keskuskeittiölle.
Tuliko neuvolassa selvennystä niihin lääkärintodistuksiin?
Kiva, että masuvauva voi hyvin.
(Mähän olen allergia-ja astmalasten päiväkodissa työskennellyt, kun esikko oli noin 3, että siellä opin päiväkotityön tarkan suhtautumisen lasten ruokailuun, allergianäkökulmasta.)

Joo, ihan kiva tosiaan, että tuossa lääkärin huoneessa on se ultra. Tosi huonohan se on, että tarkkaan saa tihrustaa. Mut pääasia et jotain näkyy. Ja tuo miun hoitaja onneksi ottaa tosissaan nämä hommat. Se ite multa kysyi, että haluanko kokeilla doplerilla tai kurkkaa ultralla. Se kun osaa käyttääkin sitä vehjettä. Totesin, et vaikka molemmat. Ja näin tehtiin.
Ymmärsi senkin, etten ole kovin luottavainen koko raskauden suhteen. Totesi vain että nyt on tämä tilanne ja toivotaan, että jatkuukin näin. Kun ei kukaan voi tosiaan tietää, mitä tuleman pitää. Sen näkee.
Suositteli ajattelemaan luottavaisesti mutta eipä tuo yllättynyt kun totesin toimivani nyt niin kuin koko raskautta olisikaan. Siis arkipäivän toiminnot ja työnhaku sun muut. Toki ruokavaliot ja sen sellaiset huomioon ottaen.
Hemppa oli vaan 116 mutta ei se siitä mitään sanonut. Ja kiloja olen nyt hukannut melkein 2. Jee! Ei haittaa yhtään.

Heh, tuli äsken vähän kiirus kirjottaa ni osa jäi.
Tätsällä meni osittain paperit ja jutut sekasin mutta saatiin kaikki setvittyä. Laittoi mun verikokeet pienimmälle jne 😄 Mut huomattiin sentäs ni saatiin korjattua. Olihan siinä juttuja läpikäytäväksi kun alkuun juteltiin pienimmän asiat ja sitten mun jutut ja loppuun vielä mitat kohdilleen pienen juttuihin.
Vipellä oli kyllä melkoista aikataulushowta myös.
Mun pitäis nyt ens viikolla käydä luovuttamassa verta ja antaa pissanäyte. Tarjosi uutta neuvola-aikaakin ennen ultraa mutta meinasin sinnitellä sen 3 viikkoa tässä. Käski soitella jos siltä tuntuu. Sit uus neuvola onkin heti parin viikon päästä ultrasta. Sillon toivottavasti sydän vielä sykkii ja kuuluis doplerillakin.
Pienimmälle saatiin lääkäriaika reilun viikon päähän. Eli taas saa neuvolassa juosta.

Ihana pikkumies teillä Misukka! 😍
Hyvä ett varmistivat uä sun masun päältä vauvan liikkeet.💖 meidän neuvolassa ei oo ees uä, aina äippäpolille pitää mennä jos huolettaa jokin.

PM, kyllä ne päikyssä on tarkkana mutta kun ruoka tulee keskuskeittiöltä niin siinä ei hirveesti ole tekemistä jos siellä tunkevat maitoa ruokaan. Tai jättävät toimittamatta maidottoman version.
Neuvolassa kaikki meni hyvin. Pieni rakensi palikkatornin ja näytti palapelistä traktorin, potkaisi palloa ja pissi kiltisti altaaseen kun otin vaipan pois painon mittausta varten. Pituus 83,8cm ja paino 11,77kg.
Doplerilla ei löytyny sydänääniä meidän pieneltä joten käytiin ultralla kurkkaamassa masun päältä. Edelleen näillä näkymin elossa, syke näkyi ja liikkuikin vähän. Istukkaa rakentelee taas eteen 🙈 Voihan räkä.

Tiistaita. Tänään on illalla ensimmäinen vanhempain ilta. Mitähän siellä :) meilläkin olen pienemmällä tytöllä kokeillut laktoositonta maitoa kun kesällä oli mahakipuja ja pistoksia sillä mitkä ei johtunut nälästä ja ne on sitä myöten jäänyt. Helppo kokeilla kun mies on laktoosittomaksi alkanut näin isona. Ja tänään on pitkästä aikaa hoitopäivä niin näkee onko illalla ongelmia. . Aamu meni raksalla kun istutin pienen pätkän taas kuusiaitaa. Ja alaselkä taas kiittelee. On pitänyt tukivyö käydä vaihtamassa tk:ssa jo isompaan muttei ole kerennyt. Auttaisi ehkä vähän asiaan. Vauva on mahassa jo ajoittain pää lähtökuopissa kun pylly sijaitsee jo keskellä, alkaa mahan venytys viikot :/ pihkavoide on auttanut kiristyksiin ja ihon venymiskutinaan hyvin. Mies ja vanhempi tyttö valittaa vaan sen hajusta :D me nuoremman kanssa haistaan sille kun nuoremmalle on tullut syyliä/molluskoita kylkiin niin sillekin laitan sitä ja lisäksi annan osterivinokas lisäravintoa luontaistuote kaupasta. Kohta pitäis alkaa näkymään muutokset..

Niin joo, tultiin kotiin ja vaihdoin vaatteet rennompiin.. Ni keittiöstä kuuluu astioiden kilinä ja hetken päästä räsähdys. Anopilta saatu Kermansavi piirakka vuoka säpäleinä lattialla.😑 jätkä oli omatoimisesti lähtenyt hakemaan vatkauskulhoa, ja vetänyt kaikki vuoat lattialle alakaapista. No ei onneksi mitään vakavaa, molemmat meistä säikähti sitä ryskettä. Mä sain vekin sormeen siitä rikkinäisestä vuoasta, mutta mieluummin minä, ku poika.😔

Kunnollinen löytö kirpparilta, 14,30€ kassillinen vaatetta pojalle. 6 bodya, paita, yökkärit, hattu, 2 eri koon sadehousut ja sadetakki, siinä on vaatteita täksi syksyksi ja kurikset odottaa käyttöä myöhemmin.😀
Riu, mä oon ostanu monesti lidlin vaatetta pojalle ja meille vanhemmille.😊 hinta/laatu suhde on hyvä, eikä oo bodyt menny pesussa miksikään, suosittelen.☺
Mä aattelin ett ku poika täyttää 2v marraskuussa ja joulu on kans tulossa nii pyytää sitten niitä 98 bodeja lisää lahjaksi.😁 nyt se on 14kg ja 90cm pitkä, nii me pärjätään ihan hyvin 92cm vaatteilla. Eilen pihalla kattelin ett sadevatteet koossa 86 on pienet, hihat takissa lyhyeet ku toinen ajoi kolmipyöräsellä.😀
Tuvituksen poika on ihan hyvänkokoinen miehen alku!😍
Vipellä on muistamista!😉 kunnon vanha almanakka on mulla vieläkin käytössä käsilaukussa, mä en vaan halua merkata kännykään menoja. Helpompi selata!😂

Päivää..
Mä varmaan en muista yhtään mitään kun tässä koittanut päästä jyvälle meidän aikataulusta,kun tänään mulla oli neuvola,siellä kyllä kaikki hyvin,ettei siinä mitään mutta samalla sain 4 uutta aikaa,plus yks pitäis varata itse 😂 Tai noista neljästä yksi on vanha aika,mutta vaihtui niin että pojan lääkärineuvolasta tulikin mun lääkäri neuvola.. Pojan 4v. Neuvolaa kun siirrettiinkin neuvolatädin vapaapäivän takia niin sitten piti siirtää sitä lääkäri aikaakin,eli siitä kaksi uutta aikaa ja ne kun meni lokakuulle asti,niin tajusin että kaippa sille pienemmälle pitäis samalla 2v neuvola varata ja sitten tosiaan mä sain sen esikoisen lääkäri ajan itselleni seuraavaksi neuvola ajaksi ja lisäksi pitäisi labrasta varata aika sitä strepto näytteen ottoa varten 😅 Tähän päälle vielä pitäis muistaa ottaa pojasta pissanäyte ja käydä verikokeissa kun sillä on reumakontrolli 12. Päivä.. 🙈 Elikkäs muistettavaa tässä nyt riittää ihan mukavaan tahtiin,täytynee vähän rustata näitä kalenteriin.. Vaikkakin nyt tästä neuvolasta tuli joku ihme muistutus viesti,ennen ei ole tullut,mutta ilmeisesti nykyään tulee.. En tosin jätä sen varaan vaan koitan itsekin muistaa..
Ja nyt unohtui sekin vähä mitä muistin sillä aikaa kun kirjoitin ton 😂
Misukalle ainakin tsemppiä neuvolaan joka taitaa olla parhaillaan menossa 😄
Ja joku puhui 92 koon toppahaalarista.. Meillä sellainen koko meni esikoiselle 2 talvea 🙈 Tai no tavallaan 1,5 talvea,koska kun oli sen reilu 2 niin sillä oli vielä 86 haalari (sama joka pienemmälle meni jo viime talvena) ja ostettiin sitten lopputalveksi 92 koon haalari kun löytyi hyvin alennettu Reiman oikein lämmin untuvahaalari,joka siis oli silti reimatec eli piti vettäkin.. No sillä samalla haalarilla tuo veteli koko viime talven,kevät talvesta oli nippa nappa onko pieni lahkeista mutta kun ei haara hartia väli ainakaan kirrannut ja talvikin oli käytännössä jo ohi,niin päädyttiin että ostetaan vasta täksi talveksi uusi.. Etenkin kun meillä tossa oli pari huonompaa haalaria koossa 98 ja 104 niin ihan lopputalven kurakelit käytti niitä.. Ja huonommalla tarkoitan että toinen oli jo useammalla lapsella käytetty kulahtanut eli ei enää mikään kovien pakkasten suoja ja toinen oli sellainen missä ei minkään laista vesipilaria tms.
Mutta joo meillä siis tolle isommalle se 92 meni siitä reilu 2,5 vuotiaasta reilu 3,5 vuotiaaksi eli oli pitkä aikainen koko.. Se vaan että pienemmälle pitänee nyt hankkia uusi,koska toi on sen verta käytetty että menee varmaan jo polvista ja pepusta märkä läpi,mutta toi menee sitten varahaalarina.. Täytyy tosin kokeilla kumpi tolle pienemmälle nyt ois parempi koko se viime vuoden 86 (on kyllä musta tosin tosi nafti 86) vai 92.. Uuden jos ostaa niin kannattaa ehkä ostaa jo toi 92 koska nyt käyttää välikausi haalarina esikoisen vanhaa 92 kokoa..
Kohtahan niitäkin varmaan saa alkaa miettimään ihan tosissaan,toppa vaatteita 😅
No mutta nyt lopetan tän jaarittelun,kun pää ihan höttöä ettei muista muiden kuulumisia ja kaikki omat asiat menee pitkän kaavan kautta jaaritteluksi kun ei oikein ajatus kulje niin että saisi lyhyesti ja ytimekkäästi asiansa sanotuksi 😅

Misukalle tsemppiä neuvolaan.
Se on kyllä kumma ettei päiväkodissa osata katsoa noita ruokia, että se joka esim. terveyssyistä tarvitsee tietynlaisen ruuan sen myös saa. Vaikka ne mahavaivat tällä kertaa olisi siitä kaalista, jota syönyt enemmän.
Meillä pojat koulussa. Ite olin tytön kanssa perhekerhossa. Tyttö oli taas leikkipuolella.

Heissuli :)
Misukalle kivaa neuvolaa päikkäriajasta huolimatta! Tulehan kertomaan minkä kokoinen taapero teillä telmii :) Meijän kiukkupylly oli 81,5 cm ja 10 200 g, kasvaa tasaisen tapaavaa tahtia. Minnuu vähän jännittää miten käy ky toppapuku on 92 cm ja vähän reilu, mutta ennen ku ollaan huhtikuussa niin sitä pituutta on tullut lisää... Isompien lasten kanssa tää on niin paljon helpompaa, esikoisellekin menee sama takki jo toisen talven. Vaan on se myös jo äitiään pitempi :D
Nemimilla onnea bodymetsälle :D Miekii ostin natsisiwan halpisbodyja pari settiä ihan samasta syystä, mukavampi kun ei ne helmat talvella nouse. Pikkusen tiukassa on jo nuo 86-92 cm bodytkin jo, meilläkään ei niitä kovin paljoo valmiiksi oo isommilta jäänyt.
Huiskutin miekii oon ihan kauhuissani tästä arjen aloittamisesta :D Kuskataan lapsia eestaas ja ruokaa ja unia ja kauppareissua ja kiukkua ja pyykkiä ja treenejä ja puheterapiaa ja koulua ja läksyjä jajaja... kääk :D Tuntuu että tunnit ei riitä mihinkään! Onneksi kohta helpottaa ku mie valmistun ja voin vaikka lukea kirjan ihan vaan ku haluan :D Ja voin taasneuloa iltaisin surutta ♥
Mie viimeistelen tässä sitä powerpointia, pittää siivota vielä vähän ku pienimmän kummi tullee yökylään. Isi saa viiä pojan treeneihin niin mie voin jäähä kotiin ottamaan iisisti. Ei ku siivoomaan :D Nooo kuitenkin X) Pyykkiä pitäis pestä noin miljoona koneellista, tyttö toi omat likapyykit huoneensa lattialta... tiiättehän työ mimmosia teinitytöt on noissa asioissa :D

Ohoh. Pikkujäbä yllätti miut. Se pyyti kuulkaas ruokapöydästä potalle ja väänti tortut pottaan 😵
Vaihteeksi äipän hoksottimetkin toimi ku tajusin yhtäkkiä sen hitusen hätäisen kitinän syyn.

Torstaina tulee auto. 1.9.
Huiskuttimelle tsemppiä aikatauluttamiseen! Ja Nemille kovaa päivää.
Ainakin eilen on pienin saanut oman maidottoman ruuan, mutta hän oli tempaissut kaalisalaattia oikein hyvällä ruokahalulla. Ilmeisesti tämä kaasuvaiva on nyt kaalista johtuva. Mut täytyy silti neuvolassa sanoa, että se todistus on vähän liian tulkinnanvarainen.
Täällä kevyesti ripottaa vettä mutta ihme kyllä se ei haittaa tuota pientä. Kait se alkaa sopeutua siihen, että aina välillä sataa. 👍 Hetki nyt ulkoillaan, niin jospa sais tuon pikku-ukon kaadettua päikyille heti yhdentoista jälkeen. Ei olisi niin kiukkupiukku yhden aikoihin.

Huiskutin, Syksyä/ talvea ajattelin bodyn käytössä, ei tarvii selkä paljaana römytä. Kyllä meilläkin käytetään tavallisia paitoja, mutta niin kauan ku tuo antaa itselleen pukea bodyn nii aion käyttää. Se koko on haasteellinen 98!😁 Hyviä leikkitreffejä!☺

Joku isompia bodyjä kaipaili niin minä just myin kun kuopuksella oli 86-90cm bodyjä kaapissa ja vaippaa ei enää juurikaan käytetä niin ei tullu niitä enää pidettyä😊Tai ite koin helpommaksi kun on normi paita,toki jos neiti päättää niin mekko mekko😂

Täällä on arki mehustanut äidin kuiviin😃Onhan se shokki kun koko kesä oltu kaikki kotona ja nyt on sitten mies ollu töissä ja joka muksu eri suunnassa😱Onneksi on kuopuksen kanssa vielä vapaitakin päiviä meillä😊Mutta tässä se menee,sunnuntaina tehdään aikataulut että kuka on missä ja milloin ja kuka kuskaa ketä ja mihin ja vkl:t oltu rennosti vaan lasten kanssa,käyty tapahtumissa yms.Joulua ootellaan kun silloin lomaillaan kaikki😃Välissä syysloma,mutta mies on töissä silloin niin minä käyn kotipuolessa lasten kanssa ja vkl tehdään risteily koko sakki.Sairauksia tuntuu olevan joka puolella,meillä kaikki lapset kävi jo yhden taudin läpi,mutta ei tullu vanhempiin..kopkopkop..Nyt kuopus kainaloon ja ajetaan kavereille😊

Huomenta!
Ensin onnittelut Misukan miehelle ylennyksestä ja huomenna se auto sitten saapuu?☺ voi pientä, kai sä sille neuvolatäidlle siitä lääkärin virheellisestä sepustuksesta sanot, kannattaa ainakin mainita?😡 hyvää neuvola käyntiä, teille molemmille vaikka osuu just päikkäri aikaan.☺
Me ajateltiin lähtee metsästämään isompia bodeja, maitoa hakemaan ja astarin tabletteja. Mutta ensin aamu toimet ja katotaan lähdetäänkö samalla oven avauksella ku isäntä.☺

Mä olen viime yönä valvonut enemmän kuin nukkunut. Vaille neljä mä olin sitä mieltä, et ukko on nukkunu pommiin ja kellon on oltava jotain kuuden maita ainakin kun ollu niin pitkä yö.
Pienin itkusteli pitkin yötä ja hirveitä paukkuja päästeli.
Se lääkärintodistus päikkyyn maidottomasta ruokavaliosta oli kirjotettu ihan päin pyllyä ja veikkaankin, että pojat on eilen saaneet maitopitoista ruokaa jonka takia meillä huudettiin eilinen ilta ja viime yö.
Keskimmäinen sentään vaikuttaisi sietävän jo maitoa. Se on ihan hyvä.
Mun täytyy siis tänään kysellä tarhasta, että oliko eilen maitoa ruuassa ja sen jälkeen soitella ruokapalveluun, että oikeasti tuolle pienemmälle maidoton vaikka se lääkärintodistus olikin lirjoitettu vituralleen. Jos tuo ei saa maidotonta ruokaa ni en vie päikkyyn kiusattavaksi.
Tänään olis neuvolareidsu, näpsäkästi päiväuniaikaan. Tulee varmaan riemukas parituntinen kun hoidetaan tuon 1,5v neuvola ja mun "ensi"käynti.
Varmaan aika turha niitä papereita täytellä mut saapahan arkistontäytettä.
