Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Onko joukossamme muita plantaarifaskiitista kärsiviä?

Niin vain kävi, että 2kk sitten astuin kantapäällä naulaan. Koska se kuitenkin oli lääkärinkin mielestä ihan pikku juttu, kinkkasin töissä viikon päkiän varassa ennen kesälomalle jääntiä. Tuosta jalan virheasennosta yhdistettynä ruosteisen naulan reikään johti sitten rajuun plantaarifaskiittiin, rasvapatjan tulehdukseen ja kuulema jonkinsortin hermovikaankin. Kahteen kuukauteen en ole ottanut askeltakaan ilman kyynärsauvoja:( kortisonikuurit on vedetty, antibiootit, tulehduskipukulääkkeitä aamuin illoin. On käytössä tukisiteet, geelipohjalliset ja MBT-turvakengät. Käyn kuntouttamassa itseäni vesijuoksussa. Venyttelen jalkaa ja liikun minkä kykenen. Lääkäreissä on ravattu, röntgenit ja ultrat otettu. On naulareikäkin kertaalleen ronklattu auki ja puhdistettu. Lähtötilanne, jossa ei pitänyt olla mitään vikaa eikä edes tarjottu sairaslomia tai mitään, muuttuikin yhtäkkiä tilanteeksi, jossa kehoitetaan henkisesti varautumaan ettei ilman keppejä kävellä vielä pitkään aikaan. Olo on turhautunut kun liikuntakyky katoaa. Onneksi töissä on otettu haaste hyvin vastaan, ja duunia piisaa. Kentällä olen ollut kouluttajan roolissa ja muissa erikoiskeisseissä. On mun onni, ettei duunit kaadu siihen etten konkreettista kenttähuoltohommaa pystykkään tekemään. onko joukossa muita samasta kärsiviä? Kuinka pahaksi teilä on mennyt ja missä vaiheessa kävely on luonnostuinut ilman apuvälineitä?

23.8.2016
Blanco
Blanco

mie en pysty edes varpaillani kävelemään. siis vaikka kipu ei estäisikään, niin jotenkin tuo nilkka on mennyt niin veteläksi ja jalasta voimat surkastunut ettei jalka vaan kanna painoa edes yhtä askelta.
tänään on ollut siinä mielessä hyvä päivä, että aamusärkyilyn jälkeen jalka tuntui hyvältä ja olen koko duunipäivän köpötellyt siten että myös oikea jalka on ollut käytössä. ja vaikka painoa olen vain sen 20% voinut ottaa kipeälle jalalle, niin kotia tullessa oli pohje ja jalka jo hullun väsynyt kaikesta siitä rasituksesta, mitä yhtäkkiä on joutunut kantamaan.
hyvin huomaa miten voimat jalasta surkastuu, ja yhtäkkiä murto-osa kropan painosta tuntuu kuin yrittäii yhdellä jalalla jumpata jotain tonnin painosta.

29.8.2016
Blanco
Blanco

Varvasastujana piti olla isolti sillon ja se kuormitti pohjetta.Kengän piti olla hyvin vaimentava ja nilkkaa tukeva.En muista muuta,vaan että tuskaa se oli kun ei voinut elää normaalia elämää kun liikkuminen väheni.Venytykset,nilkan pyöritykset oli arkipäivää.Ei mulla ollu edes keppejä apuna 😳

27.8.2016
satuäl
satuäl
3 years, 10-month-old toddler

satuäl, kuinka pystyit kävelemään tuon 3kk aikana? aika monelta oon kuullut että liikkuminen on ollut mahdotonta illasta aamuun. siis päivän rasituksen myötä tulleiden kipujen ja lepokipujen vuoksi, mutta että aamulla venyttelyjen ja vetristelyjen jälkeen kävely olisi alkanut taas sujumaan.
itellä aamut ei ole edes niin hirveän pahoja. oon venytellyt niin saakutin paljon ettei tässä viime viikkoina ole kuin yksi sellainen yö joka on valvottu kipujen vuoksi. mutta sitä vastoin särkyä voi olla koko hela dagen riippumatta siitä liikkukoi vaiko ei.
ja siis en edelleenkään ota askelia ilman kyynärsauvoja:/ suurin edistysaskel kuluneen viikon aikana on ollut se, että olen saanut vihdoin jalan sohvalle/sängylle ilman kipua. siis kun viimeset 2kk sitä on joutunut roikottamaan reunan yli koska patjat ja peitot sattuu kantapäähän. nyt oon siis naattinut makoilusta siten että jalat on olleet mukana:) parhaimpina päivinä pystyn jopa seisomaan ilman keppejä. paino edelleen 80% terveellä jalalla, koska kipeällä voin ottaa painoa vastaan vain päkiälle ja jalansyrjälle.

27.8.2016
Blanco
Blanco

Minulla oli vuosia sitten,se tuli lontostamisesta halpiscrocseilla..(ei vaimenna iskuja kantapäähän kunnolla)....käpälä oli niiin kipeä lähes 3kk että epäiltiin ns marssimurtumaakin kantapäässä mutta sielä oli kuiten tulehdus kantapään alueella.Aamut (ja levossa olon jälkeen yleensäkin) oli pahimmat.Nilkka-kantapää seutu oli jäykkä ja hullun kipeä astuessa,Niin ja eipä siihen auttanu muu kuin aika että parantui ja lepoa olis pitäny olla mutta ei perheen keskellä voi tarpeeks levossa kinttua pitää.Tsemppiä jalan paranemiseen :)

25.8.2016
satuäl
satuäl
3 years, 10-month-old toddler

Kuulostaa kipeältä sattumukselta! Ja tietenkin kun susta kyse, niin eihän se voi olla mikään mitätön ja harmiton juttu.

Onneksi töissä osaavat suhtautua. Muistan ku olit raskaana ni eipä niillä silloin oikein ollut tsemppiä yrittää. Oot vissiin onnistunu todistamaan tarpeellisuutesi siellä.

Tsemppiä kipujen kanssa taistoon ja toivottavasti rupeavat helpottamaan.

24.8.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...