Torjantai

Hyvät mutta kosteat huomenet!

18.8.2016
misukka
misukka

Anttilan liiketiloja havittelee hyviltä kauppapaikoilta Tokmanni ainakin.
Täällä Tokmanni onkin huonoissa paikoissa.

19.8.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ihania kuulumisia blanco! Paitsi toi sairaus. Hurjalta kuulostaa.

Mut kiva, että töissä sujuu ja maatila on just sitä mitä aina halusit 😊

Niin, että moikka moi vaan 👋

18.8.2016
misukka
misukka

Ihanasti tuvituksella helpannu noi allergiat. Huikeaa!

Kiva olis kuulla joo blancon kuulumisia. Ei ole täällä tosiaan käynyt kai kertaakaan sen muuton ja taloprojektin lähes valmistumisen jälkeen.

18.8.2016
misukka
misukka

Moikka vaan libbeläiset😀
Kiva huomata että Jotkut muistaa vaikka olen Ikuisuuden ollut pois.
Taloprokkis vei voimat, mutta Me voitettiin se. Keväällä alkoi olla voimia jo muuhunkin kuin selviytymiseen, joten alettiin pikkuhiljaa herättelemään maatilaa eloon.
Me saatiin maailman parhaat naapurit! Ne on innostuneet kasvattelemaan kaikkea maissista retiiseihin, ja sehän mulle passaa😀 hommattiin yhteishuoltajuuskanojakin, ja nyt meillä on vanhassa navetassa iso kanala. Marjankeräysaika on, kohta saadaan paljon omenaa. Oon ihan uudelleenrakastunut tähän tilaan!
Ja duunissa menee loistavasti. Sain ylennyksen ja siirryin tekemään erikoiskeissejä ja kouluttamaan uusia teknikoita. Yksi hidaste vaan on ollut 2kk sitten puhjennut plantaarifaskiitti, jonka takia en kävele vieläkään😑 eli julkisivurempat ja katon korjaukset jäi, hyvästi tankotanssi ja muu. Kuntoutusta vaan ja kipulääkitystä.

18.8.2016
Blanco
Blanco

Eikös Anttilasta potkita kaikki pois? Ketään ei jää.

Nemi, mäkin tykkään jutustaa anonyyminä. Ei olis sama asia jos tietäis kaikkien naamat ja oikeat nimet. Ja tälleen palstaillessa omat jutut ei kuitenkaan ole niin henkilökohtasia ku omalla nimellä kirjottaessa.

Joskus aikanaan ajattelin, etten treffaa kenenkään kanssa mutta on tässä ajan saatossa muutaman tavannut.

Se auto yritetäön varmaan saada privana myytyä. Reilusti ajettu kuitenkin, niin autoliikkeet ei maksa siitä mitään. Ajokilometrejä siinä on nyt 380tkm ja kepeästi toinen mokoma jäljellä.

Kaikki pellit jotka yleensä ruostuu, ei tuossa ruostu ku ovat alumiinia. Konepelti, helmat, kaikki on siistejä.
Ja tosissaan niin käyttövarma. Kerran jäi aamulla pihaan mut siihenki vaivaan autto akun vaihto.

Ollaan me tässä pohdittu, että pitää löytää mulle bensaversio samasta autosta. Eikä haittaa jos olis muutaman vuoden nuorempi. Tuo on 2007.

Ja toi auto on rekisteröity 7 hengelle mut penkkejä on vaan 5. On kuution tavaratila. Ja mallikohtanen koiraverkko oli kiinni kun meille tuli. Silti siinä ei ymmärtääkseni ole koskaan eläimiä kuljetettu.

Mä tarviin sen 7-paikkasen. Ihan siltä varalta, et jos toi salamatkustaja päättääkin selvitä ulkoilmaan asti.

18.8.2016
misukka
misukka

Hienoa tuvitus ja onnea että meni paremmin kuin hyvin tämä ruokaherkkys.😊 mitä tottumuksiaan muuttamaan, saanko sitten kysyä että mitä teillä sitten on esim. ruoka juomana?😅 ihan utelias olen, sori. 😂😉

18.8.2016
NemiMilla
NemiMilla

Vai niin, noitten altistusten kanssa. Ei siellä koulussa (esikko) voi olla, jos maha kipeä. Ja päiväkodissa ei pidetä sitäkään vertaa lapsia, jos siis yhtäänkään kipeä on.

Joo, muistelen että Sralla oli Anttilassa. Eikös se ollut 1200 ainakin jotka sieltä irtisanotaan? Jotain parannuksiahan irtisanomissuojaan kai nyt on tulossa Anttila-prosessin takia.

Blancostakaan ei ole kuulunut, sitten mökki proggiksen jälkeen. Hänen vanhempi tyttö aloittanut eskarin. En siis tunne Blancoa mitenkään, enkä yhteyksissä ole, muistelen, mitä hän viimeimmäksi on täällä kirjoittanut.
Joo, taivaltajasta ei ole kuulunut. Eikä Maarusta. Mitähän sinne heille kuuluu?

18.8.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Misukka, musta tuntuu ett kaikki häippäs facen. Mun mielestä on kiva anonyyminä jutskailla ja sitten on kiva aina miettiä nimimerkkiä ja ihmistä ruudun takana, ett minkälainen se on.😉

Mähän edes oo tietoinen minkälainen tää sivusto on ollu "ruuhka vuosina", ku oon nii keltanokka.😁

18.8.2016
NemiMilla
NemiMilla

Vipe, mä luulen ett se on kerhon/päiväkodin kestosta kiinni miten sitä ehti ja kerkee kaikkea.😊 Hyvää jumppailua illaksi!💪

Oho, tuvitus toi on aika hyvä että sietää noin hyvin jo eri raaka ainetta. Onko hänellä ollut vain sitten semmosta vauva ajan herkkyyttä jos nyt jo voi syödä munia ja täys jyväpastaa? Hienoa kuitenkin.☺

Ymmärrän tuon yli herkkyyden maitoa kohtaan. Just ku oot oppinut jotain uutta ja tottunut siihen. Nii sitten sitä pitää muokata ja opetella uudestaan sama asia.😤 Onnea uudesta autosta!☺ meinasko isäntä viedä vanhan auton liikkeeseen vai myydä itse pois? Dieseli on kiva, mutta ajo kilometrejä pitää tulla sen verran ett kannattaa.☺ sun pitää kattoa vaihturia samasta s- maxista mutta bensalla! 😃😁 jos kerran tykkäät siitä.

Tuli illaksi posti keikka, heinäkuussa osallistuin yhteen kilpailuun ja unohdin koko asian. Viime maanantaina tuli onnittelut että oon voittanut!😁 suurena yllätyksenä tuli, kun ajattelin ett en kuitenkaan voita vaikka osallistun.😆 eli sellaista sitten illaksi.

Josta tuli mieleen vien pojan voittama kuuma ilmapallo- lento, kävittekö jo?!😊

18.8.2016
NemiMilla
NemiMilla

Niin joo. Sitähän mun piti kysellä, että onkos kukaan tietoinen miten srallalla tai blancolla tätä nykyä kulkee?

Eikös sralla ollut Anttilassa töissä? Onkohan se kehittänyt jotain uusia kuvioita.... Ja Blancostakaan kuulunu pitkään aikaan mitään.

Ketäs muita tässä on viime aikoina kaikonnut. Se yksi kolmen tytön äippä jolla viimesin tuli kaikesta huolimatta ja eros ukostaan jne. Siitäkin kai pari kolme vuotta jo aikaa. Nimimerkki ei nyt tuu mieleen...

Eiku taivaltajahan se oli..

18.8.2016
misukka
misukka

Vipe, toivotaan toki, että nyt menisi loppuun asti mutta mun ajatukseni on jääneet odottamaan keskenmenoa, ei vauvaa. Seuraava etappi on tuossa about 4 viikon päässä. Jos silliinkin elää niin sitten se rakenneultra jossain puolivälin huitteissa. Jos silloinkin on vielä elossa, niin joutuu ruveta miettimään Kela-hakemuksia. Sitten voi vain toivoa, ettei niitten viikkojen jälkeen menettäisi kun on niinkin pitkälle kärsinyt.

Kyllä tässä odotuksen onnellisuus on aika kaukana. Ei uskalla ajatella liian pitkälle kun sitten taas sattuu.

Unohdin viimeksi olla varuillani ja huonosti kävi.

En mä taida lähteä kylille enää. Jengi lappaa kotiin tunnin päästä. Huomenna sitten.

Vaatekaapeista pitäis tässä joku päivä ruveta keräilemään ylimääräiset pieneksi jääneet kirppikselle. Ja pitäsköhän mun käydä tyhjentämässä auton takaluukku niistä vaatesäkeistä. Nehän on viikon päivät olleet siellä säilössä.

18.8.2016
misukka
misukka

PM, joo. Siis virallisestihan nuo ei ole edes allergisia vaan herkkävatsaisia. Tai no pienimmältä lähinnä käytännön havainnot ettei maito ihan sovi.

Mutta nuo siis reagoi vain vatsallaan. Mahakipua ja ripulia. Ei siis mitään hengenvaarallista. Tulkintatavasta riippuen en tiedä onko "merkittävää haittaa" kun pelkkää mahakipua ja kurailua.

Ikävää tottakai lapselle ja vanhemmallekin, mutta paperilla ei mitenkään merkittävä vaiva.

Musta oli hassua, että lääkäri sanoi maidottoman ruokavalion olevan hankala ja merkittävä ruokavalio-ongelma. Mulle suurempi vaiva on ruveta miettimään, mitä mä nyt joudun noille tarjoamaan kun ei saa maidottomassa pysyä. Huoh. Maidoton on niin maailman helppo järjestää. Ei mitään ongelmaa. Moni tekee huomaamattaan maidotonta ruokaa ja leivonnaisia.

18.8.2016
misukka
misukka

Misukka, onko nuo teidän poikien allergia niin lievä, ettei sitä altisteta lastenosastolla?
Itse olen nähnyt sitä altistusta Iho-ja allergiasairaalassa.Ei siitäkään oikein mitään tule, jos kotialtistuksesta tulee oireita niin että joutuu olemaan muutaman päivän koulusta pois.

18.8.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Päivää..

Miks musta tuntuu että muut ehtii tekeen vaikka ja mitä lapsen kerho aikana,kun me ehditään hädin tuskin ulkoilla ja syödä.. Tai no nyt ollaan ihan vaan ulkoiltu kun alkuun on lyhennetty kerho aika,niin ollaan syöty vasta sen jälkeen kaikki yhdessä.. Huomenna taas ollaan pienten kanssa se pari tuntia puistossa..
Tuvitukselle antoisaa shoppailua,toivottavasti löytyy hyvin kaikki syksyyn..

Misukalla oli eilen ihania uutisia ja jos kerta viikotkin piti paikkaansa niin jospa teillekin tyttö sitten tulossa,kun nii varhain aloittanut tuon pahoinvoinnin.. Eihän sillä sukupuolella väliä,mutta tytöt on sitkeämpiä ja näin ollen tyttö raskauksia menee vähemmän kesken kuin poika raskauksia,eli pienentäis sitä riskiä 😉 Toivotaan nyt joka tapauksessa parasta loppuun saakka ja että aika suorastaan kiitäis vähintäänkin sinne puoleen väliin raskautta ja että viimeistään silloin alkais olemaan uskoa siihen että pienen saat syliin asti 😊

Nemille mukavaa päivää mitä nyt sitten loppupäiväksi keskittekään..

Meillä meni eilinen leffa aikaslailla hienosti.. Ei joutunut poistumaan pienen kanssa kesken vaikka ihan lopussa joutui kyllä alkaa "selostaa" että jaksoi katsoa loppuun ja esim. Kuiskaa "katos,mikä sieltä nyt tulee?" Mutta pitkälle yli puolen välin jaksoi keskittyneesti katsoa,ja tosiaan senkin jälkeen niin ettei muita häirinnyt.. Kyllä se on vaan ihmeellinen ympäristö toi leffa teatteri,nää kun ei kotona katso välttämättä edes pikku kakkosen verran telkkaria,niin leffassa jaksavat kokonaisen elokuvan.. Tai no kyllä esikoinen jaksaa jo välillä kotonakin katsoa,mutta vain pari tiettyä leffaa.. Jotenkin vaan hassu että esikoinenhan on aina ollut rauhallinen ja jaksanut jo pienestä pitäen keskittyä pitkiä aikoja ja toi kuopuskin aika hyvin keskittyy ja istuvat Juuri esim. Lätkäpelissä paikoillaan,samoin autossa jaksavat istua kököttää jne. Mutta telkkaria eivät jaksa katsoa.. 😅 Toisaalta se on ehkä hyväkin,eilistä leffaa lukuunottamatta poikien ruutu aika tässä kuussa taitaa olla täys nolla 😂 Eli ei ainakaan ole tarvinut rajoittaa.. Esikoinenkaan ei edes osaa pyytää että haluais katsoa telkkaria,saattaa pyytää telkkaria tai juna peliä ehkä kerran kuussa tai harvemmin.. Mutta leffaan kyllä hänkin lähti ihan mielellään ja jaksoi myös katsoa loppuun saakka,että ehkä se on se ympäristö mikä tekee sen että jaksaa katsoa.. Eipä kai pimeässä voi muutakaan 😂

Tänään meillä ei erikoisempia suunnitelmia työpäivän jälkeen.. Itse ajattelin illalla suunnata jumppaan,mutta siinä kaikki.. Katsotaan jahka heräävät että mitä keksitään.. Aamupäivällä oltiin kerhossa..

18.8.2016
Vipe
Vipe

Ai tuvituksen pienellä liika maito tekee tuollasta, kurjaa.

Meillä neuvolalääkäri kirjotti paperin vuoden loppuun, et pojat saa maidottoman ruokavalion. Nyt pitäis siis ruveta urakalla altistamaan että josko ne jollain ihmeen taikasauvan heilautuksella rupeiski yks kaks sietää maitoa. Me ollaan keskimmäisen kanssa testattu juustolla, ni se ei nyt sit riitä. Pitää ruveta tökkii kaikkialle sitä maitoa. Just kun meillä kaikki toimii niin hyvin ja helposti maidottomana ni pitöä sotkea sekin sitten.

Isännys totesi, että kiva juttu. Tässä kun nukutaan muutenkin ihan liikaa... Huom. sarkasmia...

En oo tänään vielä kuvia piirrelly. Noi yhdistyksen paprut sain siihen kuosiin et voi kiikuttaa kirjanpitäjälle. Ja jos sinne Instruun samalla reissulla. Täytyy vissiin syödä jotain ennen lähtöä.

Ällöttää ajatuskin syömisestä mut mie tiiän ettei tää olo parane syömättömyydelläkään.

Meidän S-max lähteekin myyntiin jo nyt. Isännys sai tiedon, että sen työsuhdeauto on jo Suomessa ja se saa sen kuun vaihteessa käyttöön. Eli kuukautta aiemmin ku piti.

Vitsit mie pitäsin sen ite jos olis itellä riittävästi ajoja että kannattais dieseliä pitää.

Harmittaa myydä täysillä pelittävää vehjettä pois. Kun mieki tarttisin isomman auton ni se on aina riski, millasen pommin löytää.

18.8.2016
misukka
misukka

Hyvää päivää!😊 tuvitukselle hyvää leffa hetkeä nuorimman kanssa ja shoppailun iloa!😀 misukalle tsemppiä piirustuksien kanssa, hyvä tehdä jos molemmat nuorimmaiset on päikyssä.☺ me käytiin isoäidin kanssa kaupassa ja eipä varmaan muita suunnitelmia oikein ole, fiiliksen mukaan.😃

18.8.2016
NemiMilla
NemiMilla

Kylläpä tuo viikko vilistää hurjaa tahtia eteenpäin.

Meillä pienin on kotiutunut päikkyyn oikein hyvin. Se juoksi suorinta tietä leikkihuoneeseen kun avasin oven pienten tiloihin. Hoitajat totesi, että meni jo.

Mulla olis tossa vähän MLL juttua vielä ja sit pitäis lähteä käymään instrussa. Mulla vasen linssi nuljuu joten mie luulen, että niissä on jotain vakavasti rikki. Tammikuussa ostetut lasit kuitenkin, että toivottavasti sen voi korjata. Tai sitten tulee vakuutusyhtiölle asiaa.

Mie suunnittelin, että nyt olis hyvä hetki ruveta tosissaan piirtelee talon lupakuvia kun oon keskenäni kotosalla.

Tämä armoton pahoinvointi vaan aiheuttaa keskittymiselle lieviä haasteita. Pitääköhän mun kohta oikeasti kaivaa mammapöksytkin naftaliinista kun alkaa matalavyötäröiset farkut tuntumaan pahalta. Nytkin nappi auki ku ei siedä pitää kiinni 😀

18.8.2016
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen
Ladataan...