Huomenta tiistaille
Aikasin heräsin tänään. Me oltiin eilen kirjakaupassa hankkimassa lukiolaisellemme kirjoja ja digioppimateriaaleja. Myyjä oli perehtynyt asiaan paremmin kuin itse, joten hän pystyi tulkitsemaan oppimateriaalilistaa, Tyttö jaksoi hyvin, juoksi kauppakeskukseen, ja piti isointa veljeään kädestä kiinni, juoksuttaen häntäkin. Isoishommissa kului eilen ajateltua pitempään, tuntimääräisesti, alkuillasta oli vasta kotona, vaikka lähellä on paikat. Mitenhän huiskutin sun nuorella, onko isoshommat miten vieneet hänen aikaa? Hyvää vastapainoa tuo on ainakin meidän nuorelle koulutyön ja arkijuttujen lisäksi. Muut, mitä ajatuksia ja suunnitelmia?

Vastaa
Listaa uusin ensin
Sitten ei muuta kuin tsemppiä pääsykokeeseen kun sen aika on 👍 On näissä nykyisissä sähköisissä systeemeissä puolensa aina joskus. Onnistuu nopsaan kun kaikki toimii mutta annas olla kun ei toimi.
Mä kävin tuollasen alkusammutuskurssin. Kainuussa kun oltiin, niin osui tuo käytännön harjoitus kohdalle. Nyt sitten verkkokurssina teorian mutta en saa todistusta millään ulos, että saisin sen kortin haettua. Kun pitäis lähettää se todistus sähköpostilla eteenpäin. Mutta en saa sitä todistusta tallennettua millään, saati tulostettua etyä vaikka skannaisi sähköpostiin. Se todistus piti tulla myös sähköpostiin mutta eipä ole näkynyt.

Hain jo tuohon koulutukseen. Nykyisenä sähköisenä aikana nopeaa.

Jo on misukalla ollu kunnon seka sää päivä.😁 sain pöydän täytettyä, hyvää myyntiä odotellessa!😀 tultiin vielä lähipuistoon ennen iltatoimia, nii kiva keli että täytyy nauttia.☺

Ja nyt paistaa aurinko! Samaan aikaan ku talon etupuolella ei sada mut takapuolella sataa.

Me kävästiin pihalla pienimmän kanssa. Käveltiin 200m postilaayikoille ja vähän kurkattiin naapurin traktoria. Siinä alko vähän tihkuttaa ja lähdettiin kotiin päin ni päästiinkö 10 metriä postilaatikoilta kotiin päin ni alko tulla kastamalla.
Oikea tulikoe pienelle joka pelkää vesisadetta 😱 Me sit jäätiin ison kuusen alle sateensuojaan ettei ihan täysin kastunu ni isännys tulikin autolla meitä hakemaan 😂 Mut paljon tuli vettä kun koivikon lehvästö painu ihan länään veden paineesta.

PM mukava yllätys ja uutinen ett kaikki on päässyt valintakokeeseen.☺ Me ei kastuttu, mutta uhkaavan näköisiä pilviä oli takas tullessa. Nähtiin niitä junia ja poika oli tohkeissaan taas kerran!😊 Päivällisen tekoon nii saan syötyä ennen kirpputorille menoa, lastasin auton eilen illalla nii ei tarvii ku ajaa perille. Olipa misukalla löytö, ei paha hinta MK paidasta!☺

Huiskutin. Minusta tuota päuväkuivaksi oppimista ei voi kyllä äidin reippaudella/laiskuudella mitata.
Meillä keskimmäinen oli lähes päiväkuiva alle 1-vuotiaana mutta kun 1,5 vuotiaana päätti olla lenemättä potalle/pöntölle niin en lähtenyt tappelemaan. Tuo oli sit 3v kun oli kuiva lopulta.
Esikkoa käytin 8kk lähtien potalla säännöllisesti, mutta kuivaksi oppi jotain pikkusen vajaa 2v. Vahinkoja sattui silloin töllöin, keskimmäisellä ei kertaakaan.
Pienin on nyt 1v 5kk ja innostunut pottailusta, aiemmin karkasi potalta kun edes yritti sinne päinkään. Näkkeepähän, mihin suuntaan tämän kanssa pottailut lähtee sujumaan.
Ja muut muksuthan meillä on olleet tutittomia vuosikkaana kun eivät ole päivällä tutia kaivannneet niin nappastu yölläkin pois. Tämä viimeisin on niin tutin perään, että ihme kun suostui päivätutista jo luopumaan.

Nkille piti teltasta sanoa.
Me ollaan käytetty ilmapatjoja. Siihen väliin sit vielä semmonen ohut vaahtomuoviliuska ni ei ole niin kylmä. Se pelkkä ilmapatja on yöllä vilponen selän alla. Mut muuten tuo kivaa pehmeyttä pelkkään solumuovipatjaan verrattuna.
Mä en nimittäin pysty suoraan maassa nukkumaan, on liian kova alusta mun selälleni.

Misukalle vielä, niin tuo oppilaitoksen opo oli eilen ensimmäisen päivän töissä, ja tänään jo soitti minulle.
Hakulinkki toimii tuonne nyt sitten, kun asia oli eilen laitettu eteenpäin.

Libbe ei antanut vähän aikaa sitten julkaista tekstiä.
Selvisi, että minun havittelemaan koulutukseen, kaikki hakijat pääsee valintakokeeseen. Iloinen yllätys.

Niin siis se yhteyshenkilö on tullut viime viikolla lomalta. Mut kaveri totesi, että kyllä se on aina yhtä hankala. Et hänenkin pitäis kohta yrittää saada sitä kiinni kun 3kk päästä loppuu äippis ja sit pitäis palata töihin. Että josko ehtisi esimiehen kohdata ennen kuin työt alkaa.
Nemille tsemppiä kirppispöydän laittoon.
Kirpparista tuli mieleen, että löysin 2 eurolla kuopukselle Mauri Kunnas aiheisen paidan koossa 98. Ei ihan justiinsa ole päälle menossa, mutta tuskin kauaa menee kun osa 86-koosta kinnaa jo. Bodyt ei ainakaan enää mahdu.
Kastuttiin ihan huolella kun kesken kävelylenkin alko ukkostaa ja heittää vettä oikein urakalla. Yhdessä vaiheessa ei sisätiloista ulko-ovelta meinannu nähdä autoja parkkiksella kun tuli niin lujasti vettä. Ja asvaltilla oli semmonen 5 sentin vesipatja.

Ihan perusjuttuja tääl. Aamulla kävin reenit. Sen jälkeen elpyessä tein ruuan. Nyt muksutunilla. Sen jälkeen jos kävis siskolta hakkee raparperiä pakkaseen.
Siinähän sitä jo.
Junista tuli mieleen et nää junahullut suuntaa sunnuntaina Rautatiemuseopäiville Hyvinkäälle. 🚂

Nemimillalle, mun mahdollinen opiskelu alkaisi tammikuussa.
Hakuaika ei (näköjään) ole vielä alkanut.
Itsellä hyvä mieli, kun esikoisen koulujutut meni jo eteenpäin.

Nemillalle mukavaa lenkkiä ja kirppis pöydän järjestelyä,luulis että oisin edes ton junien katselun muistanut kun meillä täällä yksi junahullu tai oikeastaan kaksi kun näyttää olevan tarttuvaa 😅
Misukalle mukavia treffejä..
Huiskuttimella onkin "helppo" syksy tiedossa.. Eiköhän sille omalle ajalle löydy käyttöä,kun muuten vilskettä ja vilinää ja ei sitä ton enempää kuitenkaan ole 😂

Aamupäivää!
En sitten eilen enää kerennyt takaisin kun ilta hujahti kun haettiin yks kaappi kun ei tää säilytys tila millään vaan riitä..
Tälle päivälle ollaan jo neuvolassa ehditty käydä.. Mentiin niin että pieninkin käveli niin matkalla sai mukavasti ulkoilun samaan.. Tarkoitus oli mennä puistoon neuvolan jälkeen,mutta mun veli on tulossa käymään,niin sitä ei voi missata puistoilun takia kun on nykyään harvinainen mahdollisuus.. Esikoinen odottanut sitä aamusta alkaen,on vähän levotonkin sen takia.. Hienosti silti pojat jaksoi neuvolassa olla nätisti 😊 Pienempi ihmetteli vauvan sydänäänien kuuntelua ja muutenki mahan mittailua..
Tänään sitten kun mies pääsee töistä lähdetään ikeaan,muutenpa on siivousta/tavaroiden järjestelyä ja ulkoillaan toki vielä ja syödään ja mitä tälläistä arkista mitä yleensäkin..
Misukan pojille jälleen näkemisen riemua ja tosiaan ehkei tähän väliin enää kannata tuttia napata,se on jo hyvä alku että päivätutti on pois..
Pm:n perheeseen mukavia valmisteluja lukion alkuun ja muillekin koululaisille niin isoille kuin pienille,mukavia järjestelyjä ja viimeisiä lomapäiviä 😊
Ois pitänyt aloittaa muiden kuulumisista kun nyt en taas muista mitä muilla oli...

Misukalle vielä,meillä ei tuttiongelmaa mutta kuopusta oon yrittäny päiväkuivaksi saada ennen kerhon aloitusta niin on kyllä ollu😃Ollaan reissattu niin paljon ettei oo senkään puolesta ollut aikaa.Tuntuu että mitä enenmän lapsia sitä laiskemmaksi käy..esikko oli jo 1-veenä vaipaton😂😂Toki meillä kuopus ei oo edes 2 ihan vielä,että pikkuhiljaa..mutta kerhoon saa ainakin aluksi vaipalla nyt mennä..uusi paikka ja kaikkea😔

PM,minun tyttö on vuoden vanhempi vissiin kun menee lukion tokalle nyt😊Kerran viikossa käy kirkolla ja ehkä kerran kuussa ollu muuta kirkolla yms.Nyt oli viikon leirillä isosena ja sitten sen päälle meni 1päivä konfirmaatiossa ja kiersivät juhlissa laulamassa.Tuo tyttö on muutenkin niin aktiivinen ettei paljon kotona näy😊On tässä taas oma rumba kun 5:lle muksulle pitää kaikki tarvittava hankkia kouluun😳Kuopuskin aloittaa kerhotien😱En tiiä mitä teen kaikella vapaalla sitten kun minulla 2aamupäivää viikossa sit ihan omaa aikaa😃Pienet on eskarissa ja kerhossa,ehkä vihdoin otan itseäni niskasta kiinni ja rupean kuntoilemaan😂😱

Misukalle hyviä treffejä ja toivottavasti saat vastauksen työnantajalta.☺ Pm mukavaa päivää ja myös sinulle toivon että saat opiskelu paikan!😊 Eivät näköjään kiirehdi asian kanssa ja ilmoittelussa kestää. Haitko yhteishaulla muitten kanssa vai ihan omatoimisesti?☺ Niin, meidän päivään kuuluu vaunulenkkeilyä ja samalla käydään kattomassa junia, poika kovasti osoittaa niitä ja hokee "tuossa, tuossa"!😁 sain kirppispöydän illaksi, ni sitä lähden täyttämään heti kun isäntä pääsee töistä.😊

Onpas kummallinen tuleva esimies. Jos on eilen tullut loman jälkeen töihin, niin luulis että olisi edes päällisin puolin kahlannut sähköpostin, jos nyt muistan pitikö sulle sähköpostitse vai soittamalla vastata.
Teidän pienimmälle taitaa hoitopaikka olla jo ainakin paikan puolesta tuttu.

Huomenet
Meillä ei olla vielä koulujuttuja mietitty juurikaan. Pojatkin tulee kotiin vasta ylihuomenna. Tai siis mä ajan Varkauteen puolitiehen vastaan niitä hakemaan. Jännä nähdä, miten tuo pienin suhtautuu isoveljiin melkein 3 viikon tauon jälkeen.
Tuttia ei olla saatu sittenkään vielä pois vaikka niin oli tarkoitus. Päivätutista on sentään päästy irti. Päikyiltä nousu on aina yhtä huutoa kun ei saa pitää tuttia sängystä nousun jälkeen.
Päikkykin alkaa reilun viikon päästä, niin ehkei nyt ole hyvä hetki viedä unituttia kun se tuo niin kovasti turvaa.
Mä lähden kohtsillään tuon pienen ihmisen kanssa tuohon kylille kaveria moikkaamaan. Viimeksi nähty alkukesästä. Pitää kysellä samalla, että onko se sen esimies aina yhtä hankala sopimaan asioita. Eli en siis ole saanut työpaikan suhteen mitään vastausta. Kait mä tosissaan kohta kävelen sinne toimistolle vaan kun ei tapaamisaikaa saafa millään sovittua.
