Ihanaa sunnuntaita!!
Huomenta kaikille!! Mitäs päivän suunnitelmissa?

Vastaa
Listaa uusin ensin9l on aika hyvä määrä!😁 hyvä ku sait kitkettyä maata. Onko juniorilla ikävä veljiä?☺ Meidän vanhemmat läks kotiin tänään mökiltä, huomenna niillä tavallinen arki ja meillä vielä viikko lomaa.😁 3 viikkoa menny sopivaa vauhtia ei liian nopeasti eikä liian hitaasti.😊 miehen mummolassa käydään vielä loman aikana ja ei Kait muuta suunnitelmia.

Hyvin Nemikin löytänyt herkkuja metsästä. Me saatiin silloin viikonloppuna toisella kiekalla joku 4 litraa sen ekan 5 litran lisäksi. Äitee vei sen jälkimmäisen setin mukanaan.

Ehdin mä yhden neljänneksen pellosta käymään pikasesti läpi haran kanssa. Hirmu kasa semmosta hintelää ja pitkää rehua lähti mut paljon jäi vielä maahan kiinni. Ei se o vesiheinää vaan jotain sen tapasta siinä nimessä kuitenkin on.
Perunapenkkiä ei onneksi tarviikaan juuri käydä läpi kun on niin tiheä kasvusto. Riittää kun uloimmat reunat käy läpi.
Pienimmän päikkyaikaan miekin otin pienet torkut. Tunnin verran nukuin.
Meillä on nyt näin iltasin tapana, että esikko soittaa meille heille sopivaan aikaan. Pienin jo odottaa, että kuulee isoveikkojen äänet. Leveä hymy ja nauru kun ihmettelee miten veikkojen äänet kuuluu äitin puhelimesta 💞
Mut voi jestas, että tuo meidän pieni puree kovaa. Eilen puri mua jalkapöytään, tuohon sisäsivuun päkiän kohdalle. Ja tänään oikeaan etusormeen. Se oikein viekkaasti tuijottaa ja sit nasauttaa. Kai se on kivaa kun mä ulvon tuskasta.

Majezkille hyvää siivouspäivää, eiku rätit heilumaan!😉 Tuvitukselle tankkauspäivää ja synttäreitä.☺ Misukka toivottavasti sait rikkikset ojennukseen.☺ Vipe, mä oon huikea mega lammas fani!😂😂 lampaita siellä, lampaita täällä!😀 Mä kävin sieni mettässä, ku isäntä oli kalassa ja poika nukkui. Mun vanhemmat oli itkuhälytin vahtina sillä aikaa.😊 Löytyy lähi mettästä 3l kanttiksia, riittävästi meille. Auton puunasin sisältä eilen, matot pesin ja imurointi, ny kehtaa palata kaupunkiin loman jälkeen.😊

Mä tässä heräilen Juuri.. Tänään suunnitelmissa kauppa reissu eikä muuta.. Tai toki varmasti ulkoillaan ja jotain,mutta ei siis ole mitään suunniteltua,kauppa reissu ainoa pakollinen.. Lampaita vois käydä katsomassa ja viedä niille voi kukan lehtiä,kun tossa ihan lähistöltä "löydettiin" lampaita.. Ihana kun asuu tällei että keskustaan kävelee n. 20-30 minuuttia ja lähikauppoja on tässä 3 ihan lähellä,mutta silti vieressä on metsää ja järvi ja pitkospuita ja jopa noita lampaitakin.. Puistoista puhumattakaan.. No se asuin paikan hehkutuksesta 😂
Majezkille tsempit siivoamiseen,ei varmasti ihan herkkua kipeänä ja lapset kyllä yleensä vähän hidastaa touhua.. Ainakin itse tykkään ottaa lapsia mukaan hommiin kun lapset tykkää tehdä,mutta kyllä siihen sitten pitää varata enempi aikaakin ja toki kärsivällisyyttä..
Toivottavasti Misukka saa kasvimaasta edes muutaman rikkaruohon nypättyä.. Tollaiset reilu vuoden vanhat on kyllä niin nopeita liikkeissään että ei se varmasti ihan itsestään selvyys ole.. Isommat ei ehkä niin hetkessä häviä,toki sekin on aika paljon lapsesta kii 😅
Tuvitus ihana kuulla että teillä pienemmän allergiat helpottumaan päin 💚 Toivotaan että sama suunta jatkuu ja pääsisi mahdollisimman monesta eroon..
Ja sullahan osuu hienosti yksiin synttäri juhlat ja tankkaus päivä 😂 👍

Harmi majezki että ootte noin kovasti kipeinä. Tsemppiä tähän päivään.
Kiva kuulla, että tuvituksen pienellä alkaa allergiat helpottaa.
Mä ite tempasin just histecin naamariin kun on taas kuono ummessa. Jotain allergeenia on ilmassa.
Täytyy ottaa ja siivota toi poikien huone, että pääsee sen imuroimaan edes. Keskimmäisen punkka oli täynnä legoja ja muuta roinaa.
Mut nyt mennään hetkeksi ulos. Kahtotaan pystynkö mä lapsen vahdinnalta yhtään raikkoomaan kasvimaata rikkaruohoista.

Täällä heräsin aamulla kauheaan kurkkukipuun, tervetuloa flunssa taas 😔
Eihän meillä ookkaan kesän aikana ollut kuin kaksi kertaa mahatauti ja neljä flunssaa, jotka tietty kiertäny kaikki perheenjäsenet läpi 😒
Ei auta, tänään on lähdettävä siivoamaan uusi koti, että saadaan ensi viikolla pikkuhiljaa kamoja sisään sinne.
Välillä ottaa päähän tukiverkon puute, mulla on tasan yksi ihminen, joka voi lapsia hoitaa ja hänkin tietty kipeä just nyt.
Ei siinä, lapsille rätit kouraan kans sit😁
