Paljon jaksamista sinulle

Hei, hienoa että olen saanut tänne kannustavia vastauksia :) Kävin niitä tuossa jo useampi päivä sitten lukemassa, mutta kun yritin vastailla, niin en päässytkään kirjautumaan sivuille.. Liberolla taisi olla jonkinsortin häikkää juuri silloin. Mutta, nyt näyttää homma taas pelittävän :)

En enää edes muista mitä kaikkea kukakin kysyi, mutta joku kyseli mieheni suhdetta omaan isäänsä. Hänen isänsä kuoli hänen ollessa n. 12 vuotta jos oikein muistan. Kuulopuheiden perusteella, hänen isänsä oli kunnon työnarkomaani eikä viihtynyt kauheasti kotona. Itse sen sijaan olen saanut aivan päinvastaisen isämallin omalta isältäni, joka puolestaan vietti meidän lasten kanssa paljonkin aikaa ja keksi kaikkea tekemistä. Eli, ns. vika voi johtaa juurensa hänen lapsuuteensa sekä hänen itse saamaansa isämalliin. Tosin, luulisi hänen ajattelevan, että ei halua omille lapsilleen samanlaista lapsuutta kuin mitä itse joutui kokemaan..?

Mieheni kyllä huomioi lapset kotiin tullessaan, tosin se ilo on yleensä hyvin lyhytaikaista. Hän saattaa heittää lapset muutaman kerran ilmaan, antaa pari pusua ja pyytää heitä sen jälkeen leikkimään yhdessä. Pääasia on, että huomioi kuitenkin.. mutta toivoisin toki että huomioisi enemmän/pidemmän aikaa. Eniten häiritsee se, että jos esikoisemme haluaa näyttää hänelle jotain ja pyytelee isiä katsomaan, niin ikävä kyllä se puhelin vie voiton ja lapsen kutsuun reagoidaan vasta kun lapsi käy tyyliin nappaamassa kädestä kiinni ja alkaa vetämään perässään. Puhelin on hänellä lähellä koko ajan ja leikkihuoneessakin hän istuu se kädessään tai taskussaan.

Mieheni on nyt jäänyt kesälomalle. Itse en ole saanut jäädä yhtenäkään aamuna sängynpohjalle lepäämään/nukkumaan. Nytkin istun töissä, jonne minut pyydettiin paikkaamaan yövuoro. Päivällä sain nukkua tasan tunnin, koska mieheni menot menivät taas vaihteeksi minun jaksamiseni edelle.. jouduin siis hoitamaan lapsia kun mieheni kävi auttamassa kaveriaan autonsa kanssa ja meni sen jälkeen treeneihin. Jep, minähän olen kone joka jaksaa painaa töitä yötä päivää.

Olemme nyt elokuun aikana lähdössä perhelomalle Kreikkaan, joten katsotaan miten reissu tulee onnistumaan tuon itsekeskeisen p*skiaisen kanssa :D Lähden reissuun hyvillä mielin ja korkein odotuksin, että miehenikin olisi enempi mukana lastenhoidossa. En todellakaan aio olla ainoa joka vahtii kahta lasta altaan ääressä toisen makoillessa badenbadenilla! Hän on nyt lomansa aikana sepustanut jo varmaan viisi kertaa, että hän on nyt lomalla, kun olen häntä pyytänyt jotain tekemään. Niin no, minähän en ole saanut lomailla viimeiseen 3 vuoteen. Ja nythän hänellä vasta aikaa olisikin hoitaa lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. Hän ei nähtävästi tajua sitä, että perheellinen kun on lomalla, niin ikävä kyllä ne lapset kuuluvat siihen lomaan! Silloin yleensä annetaan aikaa perheelle kun ei sitä arjen pyörityksen yhteydessä välttämättä ehdi antamaan.. ei perheellisen lomailu tarkoita sitä, että löhötään 4 viikkoa badenbadenilla tekemättä mitään ja korkeintaan nostetaan takapuoli ylös kun täytyy lähteä juoksemaan pallon perässä. Ei, ei, ei! Välillä vaan niin kiehuu!!

Mutta, katsotaan miten reissu menee.. toivottavasti mieheni silmät aukeaisivat edes jossain vaiheessa, tai sitten tosiaan pakkaan kamat ja muutan johonkin mökkiin keskelle metsää viikoksi. Puhelin kiinni ja kerron vain parille ihmiselle missä olen. Voi olla, että ensi vuonna sanon miehelleni että lähtee vaikka veljensä kanssa Kreikkaan viikoksi, mutta seuraava viikko olisi sitten täysin mun käytettävissä niin kuin minä itse tahdon. Luultavasti painuisin viikoksi johonkin hotelliin tai sukulaiselle/ystävälle (jolla ei ole lapsia) ja sulkisin puhelimen. Siinähän mieheni koittaisi sitten pärjätä KOLMEN pienen lapsen kanssa ihan yksinään.. ja tietty anopille soittoa ettei mene auttamaan sitä sekunniksikaan! Anopin tosin tuntien, hän ryssisi koko jutun..

Otan toki vastaan mielelläni jotain ideoita/neuvoja lisääkin.

Ehkä parhaiten siihen auttoi, kun minä jatkoin opiskelut loppuun ja mies hoiti illat esikoista.. Mies hoiti hetken jopa kahta lasta kotona, kun minä meninkin hetkeksi töihin, ennen kuopuksen syntymää. Mies auttaa kotitöissä paljon, joskus taitaa tehdä enemmänkin. Auttaa myös lastenhoidossa töiden jälkeen tai ennen iltavuoroa. Me käymme säännöllisesti perheneuvolassa esikoisen takia, mutta puhumme siellä muistakin asioista. Omat vanhempani ovat aina olleet tukenani ja tukenamme. Ja nykyään myös monet ystävistämme ovat saaneet lapsia.. Joidenkin tavoista mies on lapsellisesti todennut, että siinä on mies naisen tossun alla, kun jättää harrastuksiaan, että voi olla perheensä kanssa mahdollisimman paljon.. Hän ei tunnu voivan uskoa, että joku mies voi oikeasti omasta halustaan viettää aikaa lastensa kanssa.. Silti usein puistossa hän leikkii lasten kanssa innoissaan jne : D Vieläkin on hetkiä, jolloin hän saa hermoni menemään.. Mutta on myös tilanteita, joissa minä olen ärsyttävä : D Minustakin se on hyvä neuvo, ettei eroaisi, kun lapset pieniä.. Koska silloin todellakin elämä saattaa olla hetken pientä kaaostakin.. Ja minulle on sanottu, että niin kauan kun on rakkautta, on myös toivoa.. Toki on tilanteita, joissa ei auta muu kuin ero.. Me ollaan menty muutaman kerran niin pitkälle, että olen kirjoittanut jopa avioeropaperit... Mutta aina tilanne on, ainakin tähän asti, jotenkin rauhoittunut.. Ehkä sekin on meitä auttanut, kun pojan takia mennään päivä kerrallaan..
Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun, josta olisi hyötyä! Sinun pitäisi kyllä saada levättyä välillä, sitä mieltä minäkin olen.. Raskaus kun jo itsessään on raskasta, ainakin loppuvaiheessa..

Ihan ensimmäiseksi... Todella paljon voimia ja jaksamista!! Itsekin olen monesti kirjoitellut tänne suhteestani.. Tekstissäsi oli paljon asioita, joihin voin samaistua.. Meillä on kolme lasta, 4v 2v ja 7kk. Esikoinen on lisäksi erityislapsi, on hyvin vaativa. Me olemme avioliitossa, vaikka ennen häitä mies teki todella kurjasti minua kohtaan.. Silti menimme naimisiin ja nyt olemme olleet yhdessä kuusi vuotta ja naimisissa kolme vuotta. Välillä on ollut erittäin vaikeaa.. Esikoinen syntyi kun olin 19v ja mies 20v. Mies oli alkuun hyvin paljon poissa. Olin ensimmäinen kaveripiirissäni, joka sai lapsen, joten jäin hyvin yksin. Harvaa kaveria tapasin. Tuntui että kaikki vain halusivat elää vapaata nuoruutta. Kun oli ollut jo pitkään yksin kotona, ei ollut enää helppoa ehdottaa kelleen tapaamista, kun tuntui, ettei kenellekään kelpaa seurani. Myöhemmin tuntuu, että joitain ystäviäni alkoi häiritsemään lapseni erityisyys ja siksi ystävyys vain loppui.
Miestä tuntui ymmärtävän kaikki ja kaikki piti hänen puoliaan. Toki ymmärrän heitä sillä tavoin, että eihän heistä kukaan voinut kuvitellakaan miltä tuntuu olla kotiäiti.. Vaikka samaan aikaan rakastaa lastansa yli kaiken, niin silti joskus, vaikka itsekään en ole ikinä mitään oikein harrastanut ja olen ollut sellainen kotona viihtyvä, niin olisi kiva käydä edes lenkillä yksin.
Meillä tilannetta on paljon vaikeuttanut myös se, että miehen suku ei minua hyväksy. Häihin asti heitä jotenkin kestin, sitten he yrittivät pilata häät ja silloin minulle riitti.. Katkaisin omani ja lasten välit heihin. He olivat aina kehoittaneet miestä jättämään minut, viimeisin kerta oli ennen häitä, kun odotin keskimmäistä. Silloin mies oli tehnyt minulle tosi kurjasti.. Eli mahdollisimman lyhyesti kerrottuna oli mennyt polttareissaan suutelemaan eräässä paikassa tanssijaa, jonne olin toivonut, ainoana toiveenani, ettei menisi.. Mutta meni ja teki, mitä teki. Sitä ennen hän huuti törkeästi minulle puhelimessa ja oli uhonnut kavereilleen halunneensa jättää minut jo ajat sitten.. Vaikka kuukausi siitä oikein tosissaan toivoimme saavamme toisen lapsen.. No polttareiden jälkeen mies käy kotona.. Tapahtumat kuulen läheiseltäni, joka oli lojaalimpi minulle kuin miehelleni. Mies lähtee vanhempiensa luokse, kun huomaa, kuinka kovasti loukkaannun. Jossain kohtaa huomaan vuotavani verta ja ilmoitan siitä heti miehelle huolissani, että menetän taas vauvan.. Mies ei vastaa viesteihin eikä soittoihin. Hänen vanhempansa epäilivät minun huijaavan.. Tästä olen heille erittäin loukkaantunut vieläkin! Keskenmeno sattui aivan valtavasti henkisesti että fyysisesti, vaikka tapahtui hyvin alussa.. Ihan kuin voisin valehdella sellaisesta asiasta?! Onneksi en saanut uudestaan keskenmenoa.. Mutta niin ikinä mistään he eivät ole pyytäneet anteeksi tai olleet edes pahoillaan. Minut on aina vain haukuttu ihan lyttyyn, jopa keksitty sairauksia minulle.
Nykyään esikoinen on käynyt heillä hoidossa ja itsekin olen heidät kerran kohdannut.. Mutta vieläkin tuntuu liian pahalta heidän tekonsa, enkä halua heitä tavata. Itse olen omat virheeni aina myöntänyt.. He eivät ikinä, edes mitään pientä virhettä. Aina vika on vain minussa...
Kun on ollut todella vaikeaa, mies on todennut että olisi helpompi erota.. Joskus hänen puheistaan saa kuvan, etteivät lapset merkitse hänelle mitään.. Mutta jos eroamme, niin silloin varmasti tapaa lapsia, vaikka he tekevät hänen elämästään hel*****... Hän tietää, että minulle lapset ovat maailman rakkaimmat. Keskimmäistä en ole edes vienyt yöksi hoitoonkaan kuin kerran. Ei ole ollut tarvetta. Sen kerran kävin siis juomassa.. Viiden vuoden aikana olen siis kerran juonut.. Ja sinä iltana muuten seuraa riitti! Eli voisin sanoa, että ehkä joitain häiritsee juomattomuutenikin.. Vaikka se on täysin vain minun valintani. Muut ihmiset tekevät omat valintansa.
Nykyään meillä on taas mennyt vähän paremmin. Mies ymmärtää että kotiäitiys ei ole vain kotona olemista.. Jatkuu.............

No ensinnäkin semmoinen kultaonwn sääntö kuin että ei kannata erota lasten ollessa alle 2v on mun mielestä aika hyvä sääntö (pl. suhde jossa väkivaltaa). Se kestää kuitenkin aikansa sopeutua uudenlaiseen elämään oli sitten kyseessä eka toinen tai viides lapsi. Jokainen niistä muuttaa perhe-ja parisuhdedynamiikkaa.

Se, että miehellä on paljon harrastuksia ja itsellä ei yhtään, ei ole miehen vika eikä mun mielestä oikein että rajoitetaan vaan "tasapuolisuuden" nimissä että kun mä en pääse niin et mene sinäkään.

Toisaalta liikakin on liikaa ja perheen eteen täytyy jostain luopua. Mä keskustelisin miehen kanssa että mikä määrä musta tuntuis hyvältä ja mikä hänestä ja olisko jotain harrastusta mistä voisi luopua tmv. Löytää yhdessä ratkaisu. Sitten ottaisin itselle aikaa myös. Jos mies vaikka käy kolmesti viikossa jossain harrastuksessa niin mulla olis vaikka kahdesti viikossa. Tarkoittaako se sitten sitä että jätän kaikki lapset kotiin tai otan vauvan vaunulwnkille mukaan tai mennään kavereiden kanssa kahville tai yksin leffaan niin sen määrittelet sinä. Mutta ei kannata heittäytyä sille "sä meet aina ja mä en pääse koskaan" -linjalle. Sä pääset kun otat ja vaadit sitä omaa aikaa. Aika harvat isät sitä oma-aloitteisesti tarjoaa.

Sama juttu hellyydenosoitusten kanssa. Mun mies on semmoinen ärsyttäjätyyppi. Hänen mielestään se on hellyydenosoittamista että leipoo kuin taikinaa. Olen koittanut sanoa että ei kun hsluaisin tämmöistä ja tämmöistä mutta parhaat tulokset on itse asiassa tullut nyt kun on lakannut odotamasta että mies tajuaisi osoittaa hellyyttä ja tekee itse aloitteen. Ainakaan täällä mies ei ikinä kieltäydy. Se ei vaan osaa olla oma-aloitteinen asiassa.

Vähän sama homma kotitöiden suhteen. Täyty listata mitä kaikkea on tehtävänä ja antaa sen valita sieltä ne muutamat mitä tekee. Oma-aloitteiseksi hän heittäytyy muutaman kerran vuodessa.

Oleta siis vähemmän ja lakkaa odottamasta että mies joku päivä heräisi toimimaan ja pistät sen toimimaan. Jos heittäytyy marttyyriksi että hän teki jo tämän ja tämän palveluksena sulle niin luettele takaisin muutama kotityö minkä olet tehnyt "palveluksena" hänelle.

Kotiäitiys on lastenhoitamista kotona, kodinhoito kuuluu silti molemmille. Jos mies on erimieltä niin sun käydessä omalla ajalla hän varmasti pystyy lastenhoidon lisäksi pesemään pyykit ja tekemään ruokaa.

Joo,tollei on eri asia,että perhe tietää mikä on homman nimi eli on sovittu lähtö.. Tällöin lapsetkin tietää että äiti kyllä palaa reissultaan..
Mutta esim. Tuo tilanne mikä oli tuolla linkissä että äiti lähtee ovet paukkuen ja vain katoaa,niin ei musta ole lapsille hyväksi..

Ja toi on aika normaalia ja yleistä ettei ihminen osaa ajatus tasolla astua toisen kenkiin.. Meilläkin mies vaikka on paljon vapaa ehtoisesti poikien kanssa ja saan viikonloput nukkua pitkään jne. Niin välillä jos mä teen jotain mihin ei kaipaa lapsia sählään ja sanon miehelle että nyt täällä on taas yks repimässä näitä juttuja,niin se usein murahtaa "no enhän mä pysty koko ajan sitä katsomaan" niin usein vastaan vaan "no mitenkä mä sitten pystyn päivästä toiseen ja vielä muutamaa lisä lasta" niin aika hiljaisesti hakee lapsen pois 😅 Toinen mikä miehelle vieläkin tulee järkytyksenä on vessa käynnit.. Meillä esikoinen ollut tosi helppo joten vasta nyt toisen kanssa mieskin joutunut kokemaan mitä on oikeasti olla sellaisen 1,5 vuotiaan tuholaisen kanssa.. Sitten se valittaa kun ei ole vessassa päässyt käymään tai jos pienempi päässyt tekeen jotain pahojaan nii perustelee "no pitihän mun vessassa käydä" sen vessassa käynti siis vaatii että istuu puolituntia ovi lukittuna vessassa,sitten vasta voi sanoa päässeensä käymään vessassa.. Mä olen sille sanonut että niillä kriteereillä mä en käy vessassa kertaakaan 4 päivän aikana (kun hän reissuhommissa oli) ja että lasten kanssa vessakäynti tarkoittaa että käyt ovi Sepposen selällään ja tosi nopeasti,eikä saa tehdä virhettä että kertoo menevänsä vessaan,muuten vielä varmemmin ovat pahan teossa.. Pitää olla nopea ja huomaamaton.. 😂

Eli ei miehet osaa täysin asennoitua kotiäidin arkeen,vaikka meilläkin mies arvostaa mun työtä ja on kaiken vapaa aikansa lasten kanssa niin että joudun aina välillä potkiin sen ulos,että mene nyt että kyllä mä voin olla illan yksin lasten kanssa ja lisäksi siivoo ja laittaa tiskejä ja muistaa vielä huomioida mua läheisyydellä ilman että siihen liittyy joku seksi vaatimus,niin silti hänkin välillä ärhentelee ettei voi samaan aikana laittaa ruokaa ja vahtia pienempää.. Pikkuhiljaa toki oppinut siihenkin että lapsia on kaks joista toinen ehtiväinen ja lisäksi ois joku tiski tai ruuanlaitto homma..
Mutta eihän sitä opi,ellei itse sitä kokeile.. Joten voi olla ihan hyvä idea jättää mies vastuuseen lapsista muutamaksi päiväksi tuollein sovitusti..
Ihan jo syntyvän vauvankin edun vuoksi tarvitset lepoa.. Ei tee hyvää jos olet jatkuvasti tressi tilassa..
Lisäksi tuli mieleen millaiset on välisi anoppiin? Pystyisitkö itse sopimaan hänen kanssaan lastenhoidosta,jos mies ei halua häntä kysyä jotta saisitte yhteistä aikaa?

Meillä isännys vinkuu ja valittaa, ettei hän saa mitään omaa tehtyä jos mä olen esim. päivän jossain muualla. Mä sille vaan oon karusti todennut, että niinpä. En mäkään saa tehtyä mitään mikä vaatis täyttä keskittymistä jos muksut on vieressä.

No mä sanoisin kyllä myös miehelle, että hän saa kokeilla kotiäidin hommia viikonlopun ja kertoa sitten, ettei äiti "tee mitään" kotona.

Onhan toikin tietysti yksi keino,jolloin ei tarvi miehen kuunnella ja uskoa että millaista olla kotona,vaan saa itse kokea sen,jos vaan pystyy jättämään lapset noin..
Itse en kykenisi jättämään lapsia ja mietin että miten toi vaikuttaa lapsiin.. Siis kun aloittamalla lapset vasta 3 ja 1,niin miten heille selität että äiti lähtee pois mutta vain siksi aikaa että isi saa opetuksen.. Ja jos taasen lähtee vaan sanomatta mitään niin ettei lapset ja isä tiedä palaako äiti ollenkaan ja jos palaa niin milloin.. Elikkä vaikka on varmasti hyvä opetus isälle,niin voi olla lapsille todella karu kokemus.. Varmaan riippuu lapsestakin jne. Mutta jos mä vaan katoaisin,niin meillä varmasti esikoinen ainakin reagoisi voimakkaasti murehtien ja miettien ja jahkaten,se on sellainen pohdiskelija ja pienempikin varmasti reagoisi koska jo yhden yön yökyläilyn jälkeen kiehnää sylissä ja lepertelee vaikka muuten ei ole mikään sylivauva ollut koskaan..

Toki aloittaja itse näkee mitkä on parhaat keinot omassa tilanteessa,mutta tuollaisessa rajussa herätyksessä,pitää olla lasten suhteen tosi tarkka etteivät saa mitään traumoja tai tunne tulleensa hylätyksi..

Enkä siis tarkoita että jokainen lapsi on tullut hylätyksi joidenka äiti ollut heistä erossa muutaman päivän.. Minusta on eroa siinä että kertoo lähtevänsä ja kertoo koska palaa ja että voidaan soitella jne. Kuin lähteä selittämättä ja ilman tietoa paluusta..

Miehesi ajattelee vain omaa napaansa. Hän ei näe mitä kaikkea sinä teet koko perheen puolesta.

Suosittelen, että ensin kirjoitat miehelle kirjeen jossa kerrot tunteistasi. Ilman syyttelyä. Vain miltä sinusta itsestäsi nyt tuntuu.

Jollei sillä ole mitään vaikutusta, jätä mies yksin vastuuseen lapsista viikonlopuksi.

Luulisi kivipäisemmänkin pässin silmät avautuvan. Kerro anopille, että hän ei saa rynnätä pelastamaan poikaansa pulasta jotta tämä pääsisi vastuitaan karkuun harrastuksiin. Ettei anoppi taas hoida miehesi tehtävää isänä.

Koska miehesi ei ole isä lapsillenne. Ei sitten millään tavalla. Nyt hän tarvitsee karun herätyksen todellisuuteen.

Niin ja vielä ajatuksena,johon et toki pysty yksin vaikuttaa,mutta jos sopisitte,parisuhde illasta esim. Joka toinen viikko tai kerran kuussa tai mikä nyt teille sopiva.. Vaikka kerta viikkoonkin vois olla hyvä kun teillä tuntuu välit olevan jo todella tulehtuneet,mutta edes silloin tällöinkin on parempi kuin ei mitään.. Ja sen ei siis tarvitse olla mikään kylpylä viikonloppu.. Se voi olla leffa (mikä huono sen kannalta ettei asiosita tulisi puhuttua) tai yhdessä ulkona syömistä.. Tai jos lapsen vahti ongelmia,niin se voi olla pieni hetki lasten mentyä nukkumaan,sohvalla ilman telkkaa ja puhelinta jutellen tai sitten jos tykkäätte nii jotain lautapeliä tai korttia pelaten (tätä en toki suosittele jos olette tai toinen teistä on kamalan kilpailu henkinen,niin että peleistä aiheutuu riitaa,mutta jos osaatte pelata ottamatta vakavasti)
En tiedä toimiiko jo tulehtuneeseen parisuhteeseen,mutta meillä jos alkaa olla kireää tunnelmaa välillä niin auttaa jos jompikumpi tajuaa että nyt on aika ottaa yhteinen ilta jonkun kivan tekemisen parissa jonka äärellä voi jutella niitä näitä..
Ja tuosta lapsen vahti jutusta.. Minusta ei mene noin että siitäkin tapellaan kuka järjestää lastenhoidon.. Meillä miehen puolella ei ole ketään joka haluaisi tai pystyisi hoitamaan meidän lapsia joten minä olen aina se joka järjestelee lapsen hoidon oli sitten oma menoni tai yhteinen tai miehen juttu.. Enkä ole ikinä ajatellut noin että välillä olisi miehen vuoro,joten siinäkin musta sun mies ajattelee vähän lapsellisesti..

Sitten mietin auttaisiko teitä jos pitäisitte juurikin jonkun yhteisen illan vieton vaikka hyvän iltapalan ääressä lasten nukkuessa ja enne sitä molemmat kirjoittaisi vaikka ihan ylös asioita joista on kiitollinen toisessa.. Tai siis jotain vaikka ihan vaan pieniä juttuja mitä toisessa arvostaa tai rakastaa.. Että vieläkö niitä löytyy kun ajan kanssa miettii.. Sitten oman listansa voisi lukea toiselle.. Nimittäin silloin kun parisuhde on tuossa jamassa,nii ei ehkä näe enää mitään hyvää ja jos näkee ei muista sanoa sitä toiselle vaan vain syyllistetään ja sanotaan negatiiviset asiat.. Siitä jää herkästi kierre jota kumpikaan ei ylpeyttään katkaise.. Mutta jos tekisi listat ja sopisi että koitetaan muistaa sanoa päivittäin ne pienetkin kiitoksen aiheet..

Josko näistä mitään apua jos haluat vielä suhteessa koittaa jatkaa.. Mutta edelleen suosittelen silti myös hakemaan ammattiapua..

Niin ja mitä tuohon seksiin tulee.. Ei ole mikään syy vaatia parisuhteessa pelkkää seksiä ja pettää jos ei koe saavansa sitä tarpeeksi vain siksi että on mies.. Ei kaikki miehet ajattele pelkkää seksiä,eikä ole mikään syy pettää siksi ettei kotona saa tarpeeksi.. Ja hellyyttä ja läheisyyttä tulisi osoittaa muutenkin kuin että se aina johtaa johonkin.. Mutta tähän ei voi oikein antaa mitään neuvoa tätä kautta eikä auttaa koska sen pitää lähtee miehestä itsestään.. Eli jonkun pitäisi herätellä sitä sun miestäs..

Tiedän ettet halua jätä se p viestejä,mutta haluaisin heittää ilmoille ajatuksen että jos et halua erota,siksi että veisit lapsilta isän,niin tekstisi perusteella miehesi ei nyttenkään ole isä lapsilleen,joten mikä siinä erossa muuttaisi sitä..?
Nyt lapsilla ei ole isää,mutta saman katon alla asuu hirviö joka saa äidin voimaan pahoin ja siinä sivussa koko perheen.. Eli ero voisi tuoda parannusta myös lasten elämään.. Lapset kuitenkin hyvin tarkkanäkösiä ja vaikkei vielä osaa tuntea omia tunteitaan sanoiksi,niin aistii hirmu helposti aikuisten tunne tilat ja eläytyy niihin.. Näin on tutkittu olevan jo vauvasta lähtien,jos äiti on masentunut ja voi huonosti niin vauvakin on usein alakuloinen.. Eli etenkin lapsen lähimmän vanhemman tunne tilat siirtyy herkästi lapsiin..
Teidän esikoisen uhma ja pienemmän kitinäkin saattaa osin olla ihan vaan sitä että hekin voivat huonosti perheessä.. Toki siis varmasti seassa normaalia uhmaa,mutta huonot kotiolot voivat vielä voimistaa sitä uhmaa..

Ymmärrän että ero on iso juttu ja siinä miettii lapsia,mutta monessa tilanteessa tekee vaan lapsille hallaa että jää huonoon suhteeseen..
Ja lisäksi tuo väkivalta lapsia kohtaan on huolestuttavaa ja ei kannata jäädä odottaa että se lisääntyy ja kovenee..
Jotkut sanoo että täällä saa kertoa vain omia kokemuksia eikä esim. Tuttavien,mutta mun on pakko sanoa,että yhdellä mun tuttavalla Oli vähän saman tyyppistä parisuhteessa (pettämistä tai siihen viittaavaa ei ollut,mutta juuri tota ettei mies arvosta jne.) ja kaveri voi todella huonosti ja mies oli välillä kotona aggressiivinen. Heillä oli silloin 4-5v. Lapsi jolla oli paljon käytös ongelmia,joista juttelivat perheneuvolassakin muttei mikään auttanut.. Pitkän jahkailun jälkeen,kaveri päätti pakata kamat ja lähteä lasten kanssa vaikka pitkään perusteli jäämistään juuri tuolla ettei halua viedä lapselta isää.. Muutaman viikon arki oli toki sekaisin mutta alle kuukaudessa vanhimmasta lapsesta tuli kuin uusi lapsi.. Käytös ongelmat ratkesi kuin itsestään..
Eli aina yhteen jääminen ei ole lasten parhaaksi,vaan päin vastoin,joten itse en miettisi lasten kannalta.. Eihän lapset täysin isää menettäisi jos vaan isä haluaa heidän kanssaan olla,jos taas ei halua,niin se on isän oma menetys eikä hän lapsiaan silloin ansaitsekaan..

Jos vielä kuitenkin aiot jatkaa tuossa suhteessa,niin suosittelen että haette ammattiapua enkä tarkoita että sinun tulisi mennä kallonkutistajalle vaan että menette yhdessä parisuhde terapeutille.. Jos mies ei suostu tai ammattiapu ei saa tilannetta edes piirua parempaan suuntaan,niin minä näkisin valitettavasti eron ainoana vaihtoehtona,vaikka kurjalta tuntuisi..

Ei parisuhteen kuulu olla tuollainen,sen suhteen olet oikeassa etkä vain hormoonihuuruissa..

Vertaistukea et minusta valitettavasti saa (tai minun kannaltani onneksi) mutta TSEMPPIÄ haluan silti toivottaa!
Jos otat asian puheeksi neuvolassa niin siellä varmasti osaavat neuvoa eteenpäin,tai sitten voit itse ottaa selvää paikkakuntanne palveluista,että millaista ammattiapua parisuhteen ongelmiin olisi saatavilla.. Voimia!

Huomioikaa tekstien oikea järjestys!

Tuolloin minulla oli todella vahva tunne siitä, että hänellä ei ole ns. puhtaat jauhot pussissaan. Sen Tinder -jutun jälkeen hän ei ole siis tehnyt elettäkään kasvattaakseen luottamustani takaisin, vaan päin vastoin, viime aikoina ollaan puolestaan sillä saralla tultu ryminällä alaspäin uusine, ihmeellisine Facebook -tuttuineen, puhelimen sisällön piilottamisineen jne. Ja tämä kaikki siksi, koska olen kuulemma "kyylä". Suoraan sanottuna olemme suhteessamme tällä hetkellä todella pahasti jumissa. Kummatkin syyttävät toisiaan milloin mistäkin asiasta, itse lähinnä siitä kun hän ei ole paikalla silloin kun häntä todella tarvittaisiin. Hänen puheiden mukaan minä en ole koskaan mihinkään tyytyväinen jne., mutta homman nimi on se, että mä en jaksa tätä samaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jotenkin tuntuu että ajatukseni lähtivät nyt ihan karkuteille, mutta toivottavasti tästä saa jotakin selvää edes. Mieheni ollessa kotona, tv huutaa tai hän räplää melkein jatkuvasti puhelintaan. Toki sitä itsekin selailen, mutta en kuitenkaan pidä sitä koko aikaa taskussani. Jos minulla sattuu olemaan töitä sellaisena viikonloppuna kun hänellä on jotain omia menoja kuten cruisinkeja, niin silloin hän kyllä osaa hankkia lapsille jonkun lastenvahdiksi (yleensä äitinsä, eli lasten mummin). Harvemmin hän suunnittelee asioita niin, että voisimme yhdessä päästä jonnekin. Olen tästä hänelle sanonut, niin hän on vain todennut että miksi minä en hanki silloin lapsille lapsenvahtia. Olen selittänyt hänelle monta kertaa, että minulla ei ole ketään sellaista jota pyytää, koska esim. oma äitini istuu pyörätuolissa, jolloin isälläni on siinäkin jo tarpeeksi hoidettavaa. Välillä tuntuu ettei mieheni ymmärrä mitä tarkoittaa isänä oleminen. Kerran tässä suutuspäissäni sanoinkin hänelle, että hän ei olisi ollut oikeasti valmis isäksi vielä moneen vuoteen. Isä on mielestäni sellainen, joka jakaa vastuun lapsista äidin kanssa. Joka joskus viettää lasten kanssa yhteistä aikaa, ilman sitä äitiäkin. Aina jokapaikkaan minun pitäisi lähteä mukaan, enkä saisi koskaan jäädä esim. yksin edes hetkeksi kotiin.. ilman, että mieheni alkaa ruikuttamaan vastapalvelusta; "Mä otin ne mukaan tänään, joten sä otat ne huomenna!" Mieheni on saanut kuitenkin suht vapaasti juoksennella harrastuksissaan, mutta sekään ei näytä hänelle riittävän. Alan olemaan itse varmaan kohta jonkinsortin sekoamispisteessä ajatuksieni kanssa, joten kohta varmaan tulisi soittaa jollekin "kallonkutistajalle". En kertakaikkiaan vaan jaksa pyörittää tätä perhettä yksinäni. Mä hoidan pääosin jo lapset sekä kodin, ja sitten pitäisi jaksaa aina huononkin päivän päätteeksi vielä antaa aikaa suhteellekin.. ei ole ketään joka välittäisi minun hyvinvoinnista, minun jaksamisesta. Miehelleni hellyydenosoitukset tarkoittavat takapuolen puristelua tai rintojen runnomista.. ihan kuin väsynyt kotiäiti jaksaisi päivän päälle vielä sellaista, kun ensin on saanut olla revittävänä viimeiset 8-10 tuntia suuntaan jos toiseen. Jos pyydän jotakin palvelusta, niin yleensä ilmoille heitetään jonkin sortin vastapalveluspyyntö. Eihän minun elämäni tarkoitus nähtävästi ole muuta kuin vastata KAIKKIEN tarpeisiin. Kuka vastaa minun tarpeisiini? Olen yksinäinen. Olen yksin tämän raskauden kanssa, koska miestäni tuleva lapsi ei nähtävästi kiinnosta pätkän vertaa kun aborttia jo ehdotti. Olen hänelle sanonutkin, että isyyden saa tunnustaa, mutta yhteishuoltajuutta hän ei saa jos asenne on tuo. Välillä tuntuu että ero olisi järkevin ratkaisu, mutta en halua viedä lapsiltaan isää. Mieheni on muutaman kerran suutuksissaan lyönyt esikoista avokämmenellä päähän (tälle on myös silminnäkijöitä), joten riitaa ei varmasti lasten huoltajuudesta tulisi jos pitäisi päättää kumman luona lapset asuisivat eron sattuessa. Ajatukseni ovat todella sekavat.. syytän raskaushormoneja. Kaipaisin teiltä asiallista palautetta, asiallisia neuvoja, ratkaisuja kuinka edetä. Erityisesti jos täällä on joku kohtalontoveri.

Tulin kuin tulinkin uudelleen raskaaksi, ja kolmannen lapsen olisi määrä syntyä nyt loppuvuodesta. Ollessani raskausviikolla 16, mieheni sanoi minulle päin naamaa, että hänen mielestään meidän suhde ei voi hyvin ja että "pitäisikö kaivaa kaapista henkari". Meinasi tällä vihjeellä siis aborttia. En voinut uskoa korviani, koska mieheni tietää minun olevan ns. aborttivastainen, erityisesti kun kyseessä on kuitenkin tiedostettu asia; hän siis tiesi ettei meillä ole ehkäisyä käytössä.

Nykytilanteemme on seuraavanlainen. Mieheni käy harrastuksissaan edelleen sen 2-3 kertaa viikossa. Hän viettää aikaa paljon myös cruisingeissa, minun hoitaessa lapsia kotona. Arki-iltaisin itselleni ei juurikaan aikaa jää, koska mieheni ollessa poissa harrastuksistaan, meillä saattaa olla yhteisiä kauppareissuja tms. hoidettavana mieheni tultua töistä kotiin. Oma aikani on yleensä aika kortilla. Mieheni harrastuspäivänä joudun yleensä hoitamaan lapset niinä päivinä yksin aamusta iltaan; aamupesuista iltaunille menoon. Esikoisemme on tosiaan 3 vuotta, jolla on tällä hetkellä päällä kauhea uhma, joten päivät ovat senkin puolesta välillä yllättävän raskaita. Mieheni on muuttunut välinpitämättömäksi, koska minäkin kuulemma olen. Olen välillä vain todella väsynyt ja jos pyydän mieheni edes joskus jättämään harrastuksensa siltä päivältä väliin, niin hän ei ole siihen juurikaan suostuvainen. Hän on paristi jättänyt minut lasten kanssa kotiin ollessani 39 asteen kuumeessa, harrastuksiin kun oli juuri tuolloin ihan PAKKO päästä.. niin varmaan. Päiväni ovat yksinäisiä, vaikka auto pihassa seisookin. Suurinosa ystävistäni ovat työelämässä tai asuvat kaukana, joten käymme vähintään kerran viikossa vanhempieni luona, he kun ovat jo eläkkeellä. Sillä tavalla saan viikkoon edes jonkinlaista sisältöä. Asumme sen verran pienellä paikkakunnalla, että pienille lapsille ei ihan hirmuisesti ole täällä mitään toimintaa. Silloin tällöin tapaamme myös ystäviäni joilla on lapsia, mutta sellaisen herkun makuun pääsen ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa. Olen luonteeltani hyvin sosiaalinen ja avoin, joten tällainen yksinäinen elämä käy jo sellaisenaan hyvin raskaaksi. Kaiken lisäksi teen työpaikallani lähinnä viikonloppuöitä, joka tarkoittaa sitä, että pe-la välinen yö vedetään ns. samoilla silmillä loppuun saakka. Lapset saattavat herätä pe aamuna klo 7, ja pääsen seuraavan kerran nukkumaan klo 9:ltä seuraavana päivänä. En tiedä miten saan mieheni ymmärtämään, että kotiäitinä olo ei ole todellakaan helppoa. Itse en vaan kertakaikkiaan jaksa aina pitää parisuhdetta yllä, koska lapseni vievät minusta päivän aikana jo hirmusesti energiaa. Mieheni silmissä olen nykyään vain valittava akka, joka ei muuta teekään. Alan olemaan vain niin lopen uupunut tähän ainaiseen talouden pyörittämiseen. Päiväni koostuvat lähinnä kiukuttelevasta 3-vuotiaasta, kitisevästä 1-vuotiaasta, heidän tarpeisiinsa vastaamisesta, aikuisen miehen jälkien siivoamisesta, pyykkivuorista, tiskivuorista jne. Ja tiedän, että nämä kuuluvat kotiäidin arkeen, mutta lähinnä tässä on nyt täysin retuperällä tämä meidän parisuhde. Mieheni selittää aina, kuinka lapset tulisi vaan laittaa hoitoon ja minun olisi palattava töihin, hän ei siis kannusta tässä asiassa juurikaan. Nythän se ei tietenkään onnistu, koska olen jäämässä parin kuukauden kuluttua äitiyslomalle. Mieheni ei tunnu yhtään arvostavan työtäni kotona, koska mähän olen VAIN kotona. Mieheni käytös on myös muuttunut siihen suuntaan, että epäilen hänellä olevan toinen nainen. Facebookin kaverilistalle hänelle on ilmestynyt mitä ihmeellisempiä, uusia naisten naamoja, puhelimestaan hän on piilottanut kaiken sisällön (ei siis näytössä näy kuka on laittanut viestiä/soittanut tms., näkyy vain että viesti/puhelu on tullut). En ole sellainen ihminen joka kävisi kaivelemaan toisen puhelinta tai yrittäisi hakkeroitua Facebook -tilille tms. KERRAN olen pyytänyt häntä näyttämään puhelimensa, mutta hän kieltäytyi. Jatkuu..