Uutta lörppää

Kokeillaas saadaanko tähän palstaan yhtään eloa.

29.6.2016
misukka
misukka

jep, päikkäri paikat on aika kiven alla. Ni ei kannata niitä irtisanoa, ite luin just netistä ett haettava paikkaa 4kk ennen hoidon aloitusta. Riittääkö 6kk haku aikaan?!😁 ainakin olen ajoissa liikkeellä.😊 ehdin miettiä vaihtoehtoja minne sitten menee hoitoon, mikäli lähipäiväkotiin ei pääse.😐 jiille, mukavaa loman odotusta!😎

29.6.2016
NemiMilla
NemiMilla

Tennarille ja miehelle isosti jaksamista ja osanottoni suruun. Hyvä kun puhutte asiasta, saatte purettua tuntojanne. Se on tärkeää. Ja kun kokoajam joudutte ajamaan tapahtumapaikan ohi, se kirpaisee joka kerta, mutta samalla vie surua eteenpäin. Ei pääse surua pakoon vaan se tulee käsiteltyä väkisinkin.

Nemi, mun olotilani ei ole millään tavalla erilainen. Ehkä ajastaan. Mut kunhan karenssi on ohi, niin kotihoidon tuelle ei kannata pelkästään jäädä. Se on niin onnettoman pieni. Tulosidonnaisella jää enempi käteen. Mut lapset ei tietty silloin ole täyspäiväisesti hoidossa. Kokonaan ei kannata paikoista luopua kun niitä ei tuohon päikkyyn saa takaisin ennen seuraavaa syksyä.

Jiille ihanaa lomaa! Kauanko olette nyt reissussa?

Hiisi vie, miten kuuma täällä on. Kauhea hiki... Huh.

29.6.2016
misukka
misukka

Tennari, kyllä se aina koskettaa kun lähellä/ tuttaville sattuu jotain.😢 Meillä oli kans viime kesänä kans tragedia lähipiirissä ja kyllä se koskee vieläkin kun sitä miettii.😢 mutta asiasta puhuminen auttaa ja hyvä kun ootte ja osaatte puhua asiasta, ett ei jää mylvimään sisälle ja kaihertamaan! Paljon halauksia ja voimia teille!❤

29.6.2016
NemiMilla
NemiMilla

Mummylle hyvää aurinkoista ja lämmintä viimeistä kesälomaviikkoa.☺ Onko teillä siinä lähellä uimapaikka?!☺ aattelin ett ois mukavaa tällä kelillä kävellä takaisin kotiin ku on käynyt vilvoittelemassa.😎 Miltäs misukka ny tuntuu?!☺ onko olo jo helpottunut ku oot irtisanoutunut, tietty voi mennä vähän aikaan ennen ku alkaa asiat rullaamaan.😊 ainakin askel eteenpäin.☺ Me käytiin isoäidin kans kaupoilla ja vaipat oli omalla edulla halvempia, nii ostin ett ku palataan lomilta, ni ei tarvitse vaippoja ostaa vähän aikaan. Ny ois koodeja siihen sortsi settiin. Arvon ja mietin ett tilaanko vai en..😧😒 illalla mennä moikkaamaan mun veljen perhettä ja serkukset saa taas leikkiä yhdessä. Tylsää ruokaa meinasin tehdä, karjalanpiirakoita!😀 Ja vielä pakaste altaasta ostettu!😂 laiskuus ja inspis tällä helteellä tipotiessä.

29.6.2016
NemiMilla
NemiMilla

Onnea irtisanoutumisesta misukka. Samasta haaveilen itsekin. Varmasti näin tulen tekemään kunhan vähän saan itselleni päähän järjesteltyä että mikä miusta tulee isona. 😀 aika samanlaiset fiilikset oli töissä ollessa kun sullakin.

On ollu vähän libbetaukoo sun muuta. Ennen juhannusta kävi tääl meilläpäin yks hirvittävä onnettomuus missä menehtyi miehen hyvä "ystävä" tai tuttu 20 vuoden ajalta. Heidän koko perhe on miehen perheen tuttavia ja itsekin koko perheen tuntenut yli 10 v ajalta.. Aivan kamalaa. Itse onnettomuuspaikka on aivan tuossa kulman takana ja joka päivä joudutaan siitä ohi ajelee.. Kyllä vetää hiljaiseksi. 😢 Ihminen jolla elämä vielä edessä, lähtee kauheimmalla mahdollisella tavalla täältä maailmasta.. Kyllä vaan joka ilta on mielessä ja puheissa asia. Sitä ei voi kuvitellakaan omaisten tuskaa kun itsellä ottaa jo tämäkin aika koville.. hyh. Sitä vaan pitäs osata nauttia lapsista ja elämästä täysillä kun jokainen päivä voi näköjään olla se viimeinen. Ei pitäs turhista kitistä ja natkuttaa..

Mutta joo. Täällä käytiin kaverin luona aamupäivästä ja tultii kotiin päikkäreille. Illasta pihalle ku isompi neiti sai vesipyssyn. 😀

29.6.2016
tennari
tennari

Me köllöteltiin tänään ysiin. Pienin meinasi ensin, että kuudelta olisi pitänyt jo nousta ja melttos ainakin tunnin ennen ku nukahti vielä hetkeksi. Äipällä oli ongelmia saada silmät auki sillon ysin aikaan kun jäbällä oli taas jo kova meno päällä.

Tälle päivää olen taistellut verokorttia itselleni ja lopulta piti soittaa verottajalle, että mun älykännykkäni väittää ettei heidän pdf ole pdf eikä saa sitä tiedostoa auki, että saisin tulostettua kortin itselleni.

Ja kaikki tämä vain siksi, etten löydä alkuperästä korttia mistään.

Eilen irtisanouduin lopultakin ja nyt tarttis toimittaa verokortti lomakorvausten maksua varten. Pomo on kuulemma lomalla joten ihmekös tuo, että ei vastannut puhelimeen. Onneksi laitoin eroilmoituksen myös kirjanpitäjälle, niin on edes jollain jo tiedossa.

Pienin pitänee laittaa päikyille, tuo alkaa olee ihan tasaraha.

29.6.2016
misukka
misukka

aikas hiljasta näyttää olevan..
mulla on vika lomaviikko menoillaan ja ihanat ilmat suosii ainakin. Just sopivaa tämmöinen 20-25C, jaksaa tehdä juttuja. Se yli 25C on kivaa vaan kun käy uimassa.

Tälle päivälle ei kummempia suunnitelmia, Syödään ja mini menee päikyille ja illasta vois katsoo mennäänkö uimaan vai puistoon, johonkin ulos kuitenkin ilmasta nauttimaan.

29.6.2016
Mummy83
Mummy83
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...