Välillä ilo ja välillä suru..
Alkanu tulemaan pikkuhiljaa sellaisia tuntemuksia että entä jos en jaksakkaan tätä neljättä lasta, mieheni myös rupesi tuossa puhumaan että onkohan tää järkevää pitää ja kaikki tulisi menemään uusiksi.. paljon ajatuksia päässä, välillä iloa ja välillä kadun koko hommaa. Siis alunperin tää ei ollu suunniteltu raskaus ja yllätyksenä tuli meille molemmille. Meillä on tytöt 8v, 6v ja 3v. ja tuntuu että just nyt elämä hiukan helpottunu ja tää raskaus nyt tuliki tähän saumaan. Lisäksi mulla vaihtunu työpaikka, määräaikainen elokuun loppuun ja sekin mietityttää kovasti että entä sitte kun töihin paluu niin saako töitä jne. Auto menisi vaihtoon ja matkustaminen tulisi olemaan entistä haastavampaa. Varasin neuvolaan ajan, se on perjantaina ja pitää siellä asiaa käsitellä. Tuntuu välillä niin sekavilta nää ajatukset. Nyt menossa rv 7+3 silleen alussa kuitenkin vielä mut on tää tosi rankkaa. Varmasti siis asiat järjestyy ei siinä mut nyt just tuntuu ettei jaksa.
Vastaa
Listaa uusin ensinMites se vanha sanonta menikään että vauva tuo leivän taloon.
Työpaikka järjestyy, kun on sen aika.
Itse olen ollut kohta 10 vuotta kotona lasten kanssa. Meillä 15, 9 ja 2. Jos oma ala ei työllistä, on mahdollista opiskella toista alaa.
Mekin on tässä jo pitkä aika sitten vaihdettu isompaan vuokra-asuntoon. Autoa meillä ei ole, mutta se on käytännön ja tietysti talouden asia.
Joten en tilanteessasi miettisi yhtään pitäisinkö lapsen vai ei, Tottakai pitäisin.
Ehkä se on se uusi tilanne joka pelottaa. Teillä on löydetty tasapaino ja rytmit kolmen kanssa, juurihetken saanut hengähtää. Ja raskauden myötä kaikki pyörähtää taas päälaelleen.
Elin aika samoissa tunnelmissa kun meidän tosikko oli vähän reilu 1v ja tikussa uus plussa. Edellinenkin oli tärpännyt heti valmistumisen jälkeen eli töissä en ehtinyt valmistumisen jälkeen olla hetkeäkään.
Keskeytystä en miettinyt mutta paniikki oli kyllä melkoinen. Sain ajatukset kasaan ja alkoi onnellinen odotus. Joka päättyi liian pian, kun rv 19+0 synnytin pienen poikasikiön. Se romahdutti maailman uudelleen. Juuri kun oli saatu tasapainoon.
Silloin maailma todella kaipasi selitystä, miksi kaikki suunnitelmat piti laittaa uuteen uskoon kahteen kertaan. Vieläkään en ole tarkoitusta löytänyt.
Kunhan nyt ensijärkytyksestä tokenette, uskon että löydätte tasapainon.
Ja kuka tietää, onko nykyinen työpaikkasi se jossa haluat olla ja viihdyt. Ja jos työsi teet hyvin, luulisi että ottavat äippäloman jälkeen sut takaisin. Tai löydät jotain muuta.
Olen todella pahoillani siitä miten teille on käynyt :(
En tiiä oikeesti mitä teen, olen aina ajatellut etten koskaan voisi tehdä keskeytystä.
Mut huomaan että välillä mietin sitä että jos tekisin. Tuntuu seki pahalle enkä tiiä pääsisinkö koskaan yli. Olen kokenut 3 keskenmenoa ja ne tuntuneet todella kipeiltä.
Saan täältä varmasti monia vihaisia mietteitä että miten joku voi ees harkita tekevänsä niin mut en tiiä mistä nää tuntemukset tulee. Ehkä se epävarmuus että miten pärjää sitten neljän kanssa ja miten ikinä pääsee enää mihinkään(jos ei vaihda autoa)ja onko sitten töitä sen jälkeen kun sinne aika palata koska varmaan aika pian sitten pakko palata taloudellisestikin. Mutta siis..
hirvee väsymys päällä ja koitan selvitellä tätä tilannetta ja saada mahdollisimman pian päätöksen mitä teen. Onhan nyt kriittiset viikot edelleen että voi sattuu mitä vaan.
Mä olen varmasti huonoin mahdollinen vastaamaan sulle. Meillä lapset 10v, 5v, 1v ja juuri menetettiin nelonen raskausviikolla 12.
Meillä oli jo auton vaihdot ja kaikki suunniteltu. Onnellisena odotin ensi syksyä ja uutta vauvaa.
Nyt mun pitää palata huonoon työpaikkaan tai tässä surun keskellä löytää motivaatio uuden työn löytämiseen.
Mä en miettisi hetkeäkään, miten toimisin. Pitäisin tottakai.
Mutta tuon päätöksen teette vain te. Ei siihen kenelläkään ole mitään sanottavaa.
Kerron vain, että keskeytyspäätös on raskas kantaa. Lähiympäristöstä tiedän näin olevan. Itse en ole koskaan keskeyttänyt, kaksi on viety pyytämättä.