Vauvan eka kiinteä ruoka

Eli meidän pikku pirpana täyttää ensi viikolla jo neljä kuukautta ja mietin nyt, mitä kiinteetä sosetta tarjoaisin ekana? Korvikkeella muuten elelee ja vatsa on sen verran herkkä, etten ehkä perunaa uskalla heti kokeilla (oon kuullut, että se käy hetkästi mahan päälle). Esikoisella oli tosi kurja ummetus ja hänen kanssaan luumu oli luonnollinen ykkösvalinta, mutta tälle pojulle en ihan äkkiä luumua tarjoa 😊! Kysymys onkin; Mikä oli teidän eka kiinteä ja mitä suosittelette??

13.4.2016
Sannukki
Sannukki

Mäkin olisin ollut hyvin onnellinen, jos olisin saanut edes osin imetettyä puolen vuoden ikään asti, mutta luonto ja vauva päätti toisin.. Mutta me aloitettiin päärynällä, hyvin maistui ja nyt odotellaan mahd. vaikutuksia masuun. Seuraavaksi joskus ens viikon alussa maistamme koko perhe bataattia.

20.4.2016
Sannukki
Sannukki

Joo totta, ei voi sanoa et kaikille ois hyvä täysimetys 6kk asti.
Ite kieltämättä pidin siitä aika tiukkaan kiinni ja imetinkin 1-2h välein ympäri vuorokauden. (Jopa 30min välein tiheän imun kautena)
Tai tyttö ois imeny ihan koko ajan ja vaan pulauttanu ylimääräiset pois, siksi tutit heti molemmilla käytössä.
Maitoa tuli aivan yli tarpeen.
Mä uskon kyllä vieläkin äidinmaidon ylivoimaisuuteen, mutta ei kaikissa tilanteissa hyvä, lumen esim pojan kohdalla jos joku ois tiennyt hänen sairautensa, mun olis pitäny imettäessä olla todella tiukka histamiiniton ruokavalio.
Eli suoraansanottuna jälkiviisaana voi sanoa että pojalle antamani äidinmaito ei ollut sellaisenaan hyväksi.
Tytöllä taas atopia puhkesi hetimiten imetyksen loputtua 1vuotiaana.
Siihen asti ei tarvinnut mihinkään koskaan rasvaa, ei edes vaippa alueelle.

Jos kolmas joskus saadaan, niin suhtaudun taas astetta avarammin koko imetykseen.

16.4.2016
Minnie
Minnie

Ja Minnielle.. Mä oon noiden makeiden puolesta samaa mieltä.. Meilläkään ei ole karkkipäivää.. Saavat herkkuja milloin mitenkin.. Ei paljoa kerralla ja joskus menee monta viikkoa ilman karkkia.. Meillä herkutellaan usein esim. Letuilla yms. Eli varsinaista karkkia syödään harvoin.. Pienempi söis varmaan kuin paljon vaan,mutta esikoinen ei viimeksi saanut edes yhtä puuhapete askia syötyä kuin puolilleen ja halusi säästää loput..

Virpomis suklaistakin meillä on suurin osa syömättä.. Tossa esillä ne on,mutta ei noi pyydä,nii. Aika hissukseen ne tulee syötyä..

Mutta siis joo musta parempi syödä kohtuudella silloin tällöin kuin karkkipäivänä niin paljon että oksentaa.. Siis tällei liioiteltuna en sano että kaikki joilla karkkipäivä niin söis tollei..

15.4.2016
Vipe
Vipe

Mä ainakin aloitin esikolla jo 3-4kk iässä.. Mä näen että oli hyvä aina aloittaa,ei ollut vielä mikään pakko saada kiinteää,niin sai rauhassa harjoitella ja hissukseen aloittaa niin sitten jo 6kk iässä meillä syötiin tosi hyvin ja ruokavalio oli monipuolinen.. Ja ei meilläkään ois riittänyt puolvuotiaaksi pelkkä maito.. Koska mä en lähtenyt siihen että imettäisin 1-2 tunnin välein vaan jotta voi täysimettää puolvuotiaaksi,en nähnyt sitä niin tärkeänä.. Iltavellikin meillä otettiin siinä jossain 4-5kk iässä käyttöön..

Ja teorioitahan on monia,mutta mä uskon siihen teoriaan että varhainen kiinteiden saaminen ehkäisee allergioita.. On tutkittu että puolen vuoden iässä se "altistus" on jo niin myöhäistä että tulee herkemmin allergioita..
Toki toinen tutkimus osoittaa että imetys ehkäisis allergioita.. Oman kokemuksen mukaan uskon vahvemmin ensimmäiseen.. Tiedän lähipiiristä parikin jotka on täys imettänyt puolvuotiaaksi ja lapsilla paljon allergioita,itse en ole täys imettänyt sinne asti ja lapsilla ei mitään.. Nyt ei tule mieleen allergia perhettä joka ois aloittanut ajoissa kiinteät,mutta varmasti niitäkin löytyy.. Ja ei kaikilla joita täysimetetty sinne asti ole tietenkään allergioita.. Kun kyllähän noihin vaikuttaa paljon perimä ja sellaisetkin eli en usko että on yhtä oikeaa tapaa jolla voisi allergiat ehkäistä..

Lisäksi yksi kaveri paasas mulle täys imetyksestä ja vannoi että itse ainaki täysimettää puolvuotiaaksi,noh hän lopulta imetti poikaansa parin tunnin välein ja yölläkin useaan otteeseen ja puolvuotis neuvolassa todettiin ettei lapsi ole kasvanut että nyt vähän äkkiä aloittamaan liharuuat joka ei ollutkaan niin itsestään selvyys,kun ensin piti harjoitella se syöminen joka kyseiselle lapselle tuntui olevan vaikeaa aluksi.. Siinä sitten pitkään äiti tressas kun ei syö tarpeeksi eikä kasva.. Uskon että kyseisessä tapauksessa ois pitänyt tajuta luovuttaa ajoissa ja ruokkia lasta kunnolla..

Joillekin riittää pelkkä maito,mutta jotkut tarvii kasvun ja terveyden vuoksi jo aikasemmin lisää..

Joten rohkeasti vaan aloita jo maistelut.. Eihän sitä alkuun tarvi kuin pari lusikallista päivässä syödä.. Sitten vauvan tahtiin lisäilee annosta ja makuja.. Rennompi se aloitus on sillei ettei ole mikään pakko saada uppoamaan..

15.4.2016
Vipe
Vipe

Niin ja toi hemmo syö kahden tunnin välein (näin jo kuukauden), joten olis kivaa, jos jollain sais pidettyä nälän ees vähän kauemmin poissa.

15.4.2016
Sannukki
Sannukki

Ens tiistaina tulee 4kk. Siksi oon ruvennut jo asiaa miettimään..

15.4.2016
Sannukki
Sannukki

Sannukki, onko lapsesi 3kk? Kuten tuo kuvake näyttää?
Silloinhan ei periaatteessa oo mikään kiire vielä...
Mustikoita (kuten muitakin marjoja) on ainakin meidän lapset tykänneen mutustella ihan kokonaisina, ne saa ilman hampaitakin syötyä hyvin.

Meidän esikko sai myös ekat makeat herkut vasta pari vuotiaana ihan sain kuulla siitä kuinka en suostunut kun joku ois halunnu suklaata antaa.
Hän ei osannut niitä kaivata, mutta sitten kun sai niin kylläpä osaa!!!
Sellaisia herkkusuita molemmat 😅 Ja kait me vanhemmatkin!
Ja pojan kohdalla olikin vaikeampi pitää niin tiukkaa linjaa kun esikko jo sai herkkuja maistella ja koska pojalla oli tosi pitkiä syömättömyysjaksoja diagnosoimattoman ja siksi hoitamattoman sairauden vuoksi, annettiin mitä vain ikinä suostui nielemään!
Että sai edes jotain energiaa kun kasvu romahti rajusti.
Hänen kohdallaan on monet hyvät periaatteeni romuttuneen tyystin.
Pääasia että hengissä pysytään ja joten kuten normi rytmeissä 😂

Tsemppiä teille ensi maisteluihin! 👍🏻

15.4.2016
Minnie
Minnie

Aika uskomatonta Vipen kertomus hammaslääkäristä!!
Me ollaan ainakin syöty herkkuja ihan vapaasti!
Ja oon kyllä sanonu lasten hammashoitokäynneillä että saavat esim jälkkäriksi joskus suklaapalan tai poika kermakarkin. Päälle purkka.
Oon kertonu ite leipomiset, että usein leivotaan ja tietysti myös makeaa ja lapset saa syödä taikinaa ja valmista, mutta pidän huolen että hampaat pestään sen jälkeen kunnolla ja että ruokien väleillä ei napostella eikä juoda mehuja saati limsoja.
Jos nälkä yllättää ruokien välillä, oon antanu kurkku tai porkkanatikkuja tai 'nakerrusleipää' eli pelkkää ruisleipää.
Ensin tietty kysyy lapselta onko karkkipäivää jne. Mutta kun meillä ei oo karkkipäivää vaan silloin tällöin (aika useinkin) yksi pala tai keksi jälkiruuaksi.
Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Ja toivon että näin opetan lapsille että herkuttelu on ihan sallittua, mutta myös sen kohtuuden, että kun saa herkkua, sitä ei syödä pussillinen kerralla vaan esim yksi-kaksi.

15.4.2016
Minnie
Minnie

Ihan pakko sanoa tosta lisätystä sokerista ja maissinaksuista..
Meillä esikoinen ei edes tykkää makeasta,nyt vasta alkanut vähän enempi maistuu makeat,mutta kerran esim. Kahvilassa halusi sokeri palan ja kun sitten annoin ottaa niin se oli hetken suussa jonka jälkeen otti pois,antoi mulle ja totes "toi oli pahaa" 😂 ja meillä ei tykännyt edes hedelmä soseista.. Mehuja ei ole koskaan juonut eikä edelleen tykkää niistä jne. Noh arvatkaas olinko ylpeä kun hammaslääkärissä saa kertoa ettei syödä makeita.. Olin mutta oli vähän kakka fiilis kun sain sitten torut MAISSINAKSUISTA!! Ne kuulemma lasketaan herkuksi vaikkei meillä niitä edes syöty paljon eikä ruokailujen välillä vaan joskus välipalana kun ei noi hedelmä soseet kerta maistunut.. Ja toinen moite saatiin että ruoka juomana on aina maito,pitäis olla välillä vesi..
Voin kyllä sanoa etten muuttanut tapoja mutta kyllä ärsytti!!!
Vähän tavallaan poikkes aiheesta.. Mutta joo noi maissi naksut kans kivoja,vaikkakin aika sotkevia ennenkuin hampaat alkaa tulla.. Ja mä aloittelin sillei yks maku kerrallaan,mutta sitten vähän vanhemmiten kun tuli liharuuat yms. Niin en enää viitsinyt ja vaikeaakin ois ollut etenkin kun itse liharuuat ostin kaupasta,niin niissä oli jo niin monia ruoka aineita..

Pienemmällä meni jossain vaiheessa peppu punaiseksi ja liitin sen kalaan.. Oli ennen pystynyt syömään,mutta sitten yht äkkiä tuli tollei.. Pidettiin taukoa ja taas sietää kalaa.. Eli jos joku allerginen reaktio on tuollainen ns. Pieni niin kannattaa kokeilla uudestaan ajan kuluttua.. Toki jos jostain ihan kurkku turpoaa tai vastaavaa,niin en uskaltais lähteä leikkimään..

15.4.2016
Vipe
Vipe

Kiitos vinkeistä! Sen muistinkin, että yksi uusi lajike kerrallaan, että jos tulee allerginen reaktio, tai kipeä maha, niin tietää että mistä! Porkkanaa ajattelin nyt ensin tarjota herralle ja maissivelliäkin löytyy kaapista (oon aika laiska tekeen ite). Itse poimittuja ja pakastettuja mustikoitakin löytyy, vois niistä jotain sosetta tehdä. Mäkin yritän välttää viimeiseen asti lisäämästä sokeria jälkkäreihin, ja toi meidän kohta 3v "parkakin" saa vasta viikonloppuna juhlapäivänään ekan karkkinsa. (Suklaata sai pääsiäisenä maistaa). Toivon, että miniukon maha kestäis ruokia yhtä hyvin, kuin esikoisen kesti ja meidän perhe selviäis vain isännän allergioilla!

15.4.2016
Sannukki
Sannukki

Ja Vipen mainitsemia kesäkurpitsaa ja porkkanaa myös annettu meillä keitettynä ja soseutettuna!
Ovat mietoja, jopa hieman makeita, usein suosittuja ensimakuja.
Porkkanalle voi tosin olla myös allerginen...

14.4.2016
Minnie
Minnie

Meillä täysimetyksellä 5-6 kk asti menty, sitten ekana kun siis ovat halunneet omaan käteen jotain suuhunpantavaa, niin maissinaksuja, missä ei ole mitään muuta kuin maissia. Marjoja, kotimaisia mustikoita, herukoita, puolukoita ite napsinu pinsettiotteella lautaselta. Keitettyä suomalaista parsa ja kukkakaalia paloina ite napsien ja myös soseena, niin että siihen sai sekoitettua lihapuolta mukaan.
Ite en oo pitäny mitään kiirettä perunalla. Kasvikset ja marjat tärkeimpinä ja puuro pitämään yötä vasten nälkää loitolla muutaman tunnin.
Eli samoihin aikoihin aloitettu kaura/tarttari/vehnä/neljän viljan puurot. Yksi kerrallaan kokeiltu. Ite jauhanu hiutaleita pienemmäksi ja hauduttamista hyvin veteen löysähköä puuroa.
Leipää, etenkin kuivahtanutta ruisleipää tykänneen järsiä kun ikeniä kutittaa.
Tyttölle tuli kuitenkin ekaksi rukiista raju koko kehon ihottuma, mutta taas sietää.

Ite oon pitäny aina viikon väliä kun aloittaa uuden raaka-aineen, jotta näkee mahdolliset vaikutukset.

Kukin tavallaan, mutta tuossa jotain vinkkejä miten voi myös tehdä...

14.4.2016
Minnie
Minnie

Meillä on ollut pienemmällä ekan porkkana ja isommalle tein kesäkurpitsaa kun äiti kasvatti ja esikoinen oli juuri sopivaan aikaan sen ikäinen että pääsi maistelemaan.. Pienemmälle en tehnyt kun ois joutunut niin kauan odotteleen pakkasessa..

En tiedä onko tollainen kesäkurpitsa hyväksi vai huonoksi vatsalle.. Huono puoli oli että kun sen keitti ja soseutti niin aika lailla vetelää sosetta tuli,mutta ehkä vauvan puolesta oli kiva maistella sitä kun oli melko lähellä sitä maidon koostumusta 😂😂

Meidän pojilla ei ole masu vaivoja eikä allergioita ollut,joten en osaa sanoa mikä ois maksulla hyväksi,mutta itselle tosiaan ekoiksi soseiksi tulee mieleen peruna,porkkana,pataatti..

Ai niin päärynä myös oli meillä ekojen joukossa.. Mutta päärynäkin kaiketi voi vähän löysätä masua..

13.4.2016
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...