TIISTAI

Huomenta ja mukavaa päivää kaikille!

22.3.2016
Vipe
Vipe

Ihanaa, onnea!

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ihana kuulla ja äidinvaisto on kyll yleensä oikeassa!❤ onnea odotukseen!😚

22.3.2016
NemiMilla
NemiMilla

Just piti tulla nopeasti kertomaan 😂

Siis kaikki hyvin,siellä kaverilla oli iltajumppa aika sopivasti 😍 Haaroissakin näkyi jotain,mihin lääkäri totes ettei ota kantaa vaikka epäilyttävästi joltain näytti.. Itse katsoin että sukupuolielimet alkaa kehittyä vasta viikolla 10 ja sukupuolelle ominaisia piirteitä saa vasta viikolla 12 ja käytännössä voi ultrassa näkyä viikolla 16 eli nyt kun viikkoja se 9+0 niin ei se varmaan pippeli ollut 😝 mutta olen edelleen vahvasti pojan puolella,ehkä toi oli silti jonkinlainen merkki siitä että poika tulossa 😅

22.3.2016
Vipe
Vipe

Vipe, sama ajatus mulla kuin Jiillä tuossa.

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Siis kysehän ei nki ei ole siitä, kumpi tekee paremmin, vaan siitä että kumpikin puolisoista tekee omalla tavallaan, siivouksenkin.
On tietenkin tiettyjä töitä, joita toinen tekee paremmin, esim. ompelu, jos on tottunut, eikä toinen sitä tee. (tavallisesti miehet ei ompele tai korjaa vaatteita.)
Mies voi kyllä silittää pukupaitansa, kuten mun mies tekee.

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

No ei! Sä et tee kotitöitä vaan pistät ukon tekemään. Ei oma-aloitteisuus synny siitä, että heittäydyt marttyyriksi ja orjuutat itseäsi vielä lisää.

Ukko pitää pistää opettelemaan siivousta. Nyt sillä on hyvä tekosyy olla tekemättä mitään, kun itsekin sanoo että teet paremmin kuin hän.

Jos se urputtaa sotkusya, sano sille että siivotkoon itse jos häiritsee. Tai jos sua sotku häiritsee, niin osallistat ukon mukaan siivoamaan. Etkä ole kotiorja.

22.3.2016
misukka
misukka

Tuota mäkin ihmettelen Nkin parisuhteessa.
Meillä on niin, olen niin vanhanaikainen, että meillä on osin miesten ja naisten työt. Ja odotan että mieheni tekee ne ns. miesten työt.
Lisäksi, yleisesti, jos toista häiritsee joku juttu (tekemätön työ), sitä ketä se häiritsee, tekee sen.
Mun ei kyllä tarvi edes miettiä lähteväni jonnekin, jos mies ei huomaa tehdä jotain hänelle kuuluvaa. Sitten se juttu on tekemättä. Ja odottaa myöhempää aikaa, että tehdään.
Se poislähteminen ei auta tilannetta, eikä saa toista tekemään ainakaan toivottua asiaa.

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mikset sä nki koskaan sano ukolles mitään?

Mä kyllä omalleni kerron kiltisti, että jos joku homma mättää sen takia, ettei äijä saa jotain tehtyä, se homma pysyy tekemättömänä niin kauan, että hän tekee osansa.

Ja jos vaikka sotku häirittee sen verran, että tuntee tarvetta urputtaa siitä, voi tehdä itsekin asialle jotain. Eikä tuo mulle koskaan urputakaan. Se osaa jo esittää asian niin, että pitäiskö meidän yhdessä siivota täällä.

Mä en todellakaan kuuntelis tollasta skeidaa ukolta joka ei itse tee mitään vaan odottaa, että kotiorja tekee kaiken.

22.3.2016
misukka
misukka

Misukka, sitä mäkin täälä jo kauhistelen kun aika niin kovasti juoksee! 😁

22.3.2016
Lora91
Lora91
1 year, 9-month-old toddler

Kauhia, miten aika juoksee! Miten Loran vauva voi olla jo kuukauden? Vastahan sä synnytit.

22.3.2016
misukka
misukka

Huomenta! Täälä noustiin kyllä jo yhdeksän aikoihin kun poikaa ei enää nukuttanut ja käytiin pitkää taistelua imettämisen kanssa kun kaveri raivosi tissillä ja sain sitten lopulta syömään kun oltiin siinä tarpeeksi kauan vaihdeltu tissiä, hyssytelty olkapäällä vaihdettu huonetta ja imetysasentoa. Nyt nukkuu sitterissä tyytyväisenä ja poitsu täyttikin tänään jo kuukauden!

22.3.2016
Lora91
Lora91
1 year, 9-month-old toddler

Kaupassa käyty. Vihdoinkin. Keskimmäisen sain päikkyyn puoli kymmeneksi. Jee

Mulla aamupalan virkaa saa nyt tehdä yksi kananmuna, sipsiä ja dippiä.

Pienin nukkuu eteisen lattialla. En viittiny ruveta kiskomaan vaatteita pois ja yrittää nukuttaa omaan sänkyyn kun kerran tuossa niin tyytyväisenä koisaa. Kengät ja tumput kiskasin pois, vähän haalaria auki. Kunhan saan itelleni jotain mahan täytteeksi, voisin heittää sohvalle oikoseksi. Ellei, ja todennäköisesti kyllä, tuo pieni herää ensin.

22.3.2016
misukka
misukka

Toivottavasti Minnien miehellä ja lapsilla sujuu muskari hyvin ja ilman ylläreitä. Onhan se jo korkea aika miehenkin osallistua. 😄

Mä kävin kans Jorviin tutustumassa kun keskimmäistä odotin. Eka kerta siinä sairaalassa kuitenkin. Lohjalla en käynyt tutustumassa lainkaan. Tiesin mihin mennä kun aika on. Ohjasivat aika hyvin äippäpolilla. Eikä nuo sairaalat niin hurjasti toisistaan eroa. Lopulta.

Toki Lohjalla kulku synnärin puolelle vähemmän suoraviivainen kuin Naikkarilla tai Jorvissa.

22.3.2016
misukka
misukka

Huomenta!
Vipelle kovasti tsemppiä ultraan!
Misukalle päikkäreitä huonon yön jälkeen,
Ja hyvä kun Heiduskan sokerit pysyneet hyvinä!
Tsemppiä myös keskusteluun miehen kanssa! Teidän molempien yhteinen vauvahan se on ja molemmille varmasti rakkain ja tärkein!

Me lähetään kohta lasten kans rannan siivousta jatkaan. Kerään noita oksia ja pikkupuita kasaan. -8 näyttää mittari!! 😬 Tulikos talvi takaisin?!

Lapset heräs 6.30 ja mies oli silloin jo töissä ja tuli illalla kun oltiin jo kaikki nukkumassa.
Tänään meen iltavuoroon ennen kuin mies tulee kotiin ja äitini tulee pariksi tunniksi lasten kans.
Elikkä ehkä näen miehen myöhään illalla sitten...
On tämä tämmöistä kun muuttelevat jatkuvasti työaikoja niin ei mikään sovittu suju! 😤

Lasten muskarit alkuillasta. Mies luvannut hoitaa ne ekaa kertaa 😃 Parasta toivon!
Ettei siis poika heittäydy hankalaksi, pissaa housuun tms...
Uskon että mies pärjää hyvin jollei mitään yllätyksiä tule. Vaikka ei olekaan koskaan ennen 4v aikana luvannut mennä.

22.3.2016
Minnie
Minnie

Heiduskalle kivaa tutustumista synnytyssairaalaan.
Täällä pääsi Jorviin tutustumaan 16 vuotta sitten, toista kertaa ei olis päässy kun oli toinen synnytys. No, meillä pojilla aika tarkkaan 7 vuotta ikäeroa, niin soitin itselleni tutustumisajan sinne kuitenkin.

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Uusi yritys.
Vipelle tsemppiä ultraan.
Pigletille mukavaa tutustumista uusiin koritehtäviin.
Me mennään perhekerhoon.

22.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Huomenta

Vipelle kivaa työpäivää ja tsempit ultraan! Toivottavasti kaikki ok. 👍

Pigletillä viipotuspäivä. Kiva, että saat kuitenkin omin nokin hoitaa. Jaksamisia!

Mä just könysin punkasta, mutta ei ole kovin kummoisesti yö mennyt. Kolmen jälkeen alkoi käninät ja herätyksiä lienee ollut pitkälti toistakymmentä. Mikähän lie tuota pientä ihmistä riepoo. Minnuu ainakin väsyttää.

Hyvä, että puhelin osaa ehdottaa sanoja. Joka toisen joutuu korjaamaan kun en osaa kirjottaakaan näköjään.

Esikko läks äsken kävelee bussipysäkille. Keskimmäinen pitäis heivata päikkyyn, mulla oli jonkunlainen ostoslista jossain eli kaupan kautta kotiin. Iltapäivällä haen esikon koulusta vähän etuajassa ja vien sen hampilääkäriin. Illalla esikolla futis ja mulla tanssitunti.

Hiisi vie, että tää teksti olis hauskan näköstä jos ei olis korjannu noita virheitä 😂

22.3.2016
misukka
misukka

Täällä katsellaan matikkahirviöitä ja odotetaan eka hoitolasta saapuvaksi.. Mittarissa on -12 😱 kiva pukea lapset nyt aamulla jos sitten päivällä menee taas nollan tuntumaan niin koti matkalla voivat olla aika kuumissaan 😅

Tällä viikolla siis kerhot lomalla mutta tänään ois lasten pääsiäis kirkko johon mennään.. Muuten ei erikoista nukkumista syömistä ulkoilua,sitä perus arkea.. Sitten illalla tulee mun kaveri,pienemmän kummitäti (mutta siis eri kuin eilen) katsomaan poikia nii mä pääsen sinne ultraan.. Jännittää kyllä jo kovasti..!

Siinäpä ne tän päivän kuulumiset.. Mitäs muille..?

22.3.2016
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...