Torstaita!
Huomenta!

Vastaa
Listaa uusin ensin
Minä selitän meidän 2-vuotiaalle , mihin mennään, mitä tehdään ja mitä sen jälkeen tehdään.
Samoin teen jopa meidän 9-vuotiaan kohdalla. Jotkut lapset vaan tarvitsee enemmän tietoa ja motivointia että heidät saa mukaan asioihin.

Meillä on perheessä tehokasta keskimmäisen lapsen Ikiläksyn lauseitten kuuleminen.
Pikkusisko ensin sanoi, että kuunnellaan (keskimmäisen(nimi), lauseet. Keskimmäinen aloitti lauseiden lukemisen. Isoveli pyrähti paikalle, ja tarkisti pikkuveljen käyttämät välimerkit, ja selitti muutakin kielioppiasiaa pikkuveljen kirjoittamista lauseista. Mulle jää nimikirjainten kirjoittaminen kirjoitusläksyn loppuun.
On se helppoa tämä äidin osa tässä kohtaa, kun sisarukset hoitaa ainakin puolet veljen läksyasian huomioimisesta.

Ja noista kissoosta, vai miten RJ kirjoittikaan. Ihmettelin, ettei voi kissoja laittaa veteen, + allergia, kun muistelin että Teillä on kissoja. Ennen kuin mun väsyneet aivot sanoi, että kyse pajunkissoista.

misukka, tuo mumina on muuten sen luokan mysteeri, että minäkin tahdon siihen vastauksen! Meillä alkaa mumina sillon, kun vaaditaan selitystä jollekkin idioottitempulle. Sitä sit mumistaan niin kauan että äitikin saa selvää. Ärsyttävää! :D
Mulla on ainakin tuo, että mitä väsyneempi, sitä enemmän mä teen asioita. Pidän itseni kiireisenä tavalla tai toisella. Jaksaa paremmin. Muka. :D
ninnup, meidän poika oli 4,5v neuvolan mitalla 116cm... :)
Ja kissoosta, mä en voi laittaa niitä veteen kun kuolen allergiani kanssa. :D Mut saas nähdä saadaanko kissoja tänä vuonna, tänään on tullu iltapäivästä asti lunta........... :E
tuvitus, meillä on ennusteena 192cm. Nyt oli tullu 5kk aikana n. 6cm mittaa lisää.... :D Ihmekkös kun on vaatteet koko ajan pieniä..
Hei mites noi varvistelut? Tyttö 10,5kk ja kun seisottaa, niin aika usein varvistelee? Mitä mä teen? Ei omisteta hyppykiikkua eikä mitään vauvarollaattoriakaan. :D

Hippokisoista....
Kun mein tyttö oli eka kertaa v2013 oisko ollu juoksu, kaikki osallistujat sai viel mitalin pienimpien ikäryhmistä.
Seur vuonna, 2014 (silloin jo poikakin mukana) luulin että sama käytäntö ja lapset hehkutti että saa mitalin. No, aloituspuheessa sanottiin että nyt pienimpienkin ryhmissä vain kolme parasta saa mitalit.
Kerroin sen lapsille ja kyllä oli pettymys!!
Tuubihuivit tais sillon olla. Mut heille ois mitali, jolle ei sinänsä ole mitään käyttöä, ollu paljon mieluisampi. Kenties siksi että näkevät paljon urheilukisoja kun isi seuraa ruudusta.
Kyllä sen yli pääsivät, ja seuraavilla kerroilla on jo tiennyt asian etukäteen.

Sitä positiivista ajatusta kannattaa ylläpitää, että kisassa oli kunnon palkinnot.
Monestihan urheiluharrastusten päättäjäisjutuissa osallistujat saa kunniakirjan, mikä sekin kiva!
PARHAAT ja eniten menestyneet saa palkinnot, mikä toisaalta on ihan oikeinkin. Mutta silloin muut aktiiviset ei saa niin paljon huomiota.

Ja kuin se esikko oli pettynyt kun kuitenkin pipon sai? Puhuitteko te etukäteen et saa jonku mitalin? Sit ymmärrän pahastumisen jos luvattu jotain mitä ei saakaan.

Nkin lähestymiskieltojuttu kuulostaa kiusanteolta. Mä menisin poliidilta kysymään mitä voi tehdä.
Mä voisin laittaa vastapalloon hakuun lähestymiskiellon sille kiusaavalle ja perättömiä puhuvalle naapurille.
Me oltiin reilu tunti pihalla päivällä. Siellä meni kivasti. Pienin tykästyi kovasti ulkoiluun kun oli hyvä kelikin käydä tepastelemassa. Muuten päivä ollutkin yhtä hiusten repimistä keskimmäisen vuoksi. Se on ollut yksi riesa tänään. Töllöilee minkä kerkiää ja kiusaa pikkuveljeä.

Toihan on kiva palkinto tuo pipo, varmaan jotenkin hiihdon teemaan liittyvä, kun Hippo-hiihdot olleet kyseessä. Oisko Hippo-logopipo? Ei sellaista kaikilla ookkaan.

Kiitti ninnup, tuosta jesperjunior- vinkistä. Täytynee huomenna käydä taas Sellossa pyörähtämässä. 😀
Mä toivon, että Vipellä olisi hyviä uutisia mutta tämä radiohiljaisuus kertoo toista 😢 Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että kaikki olisi kunnossa.

Kait mä lähden lasten kanssa rataan, niittämään kaislaa.
Kahvin juon kyllä ensin! Lapset leikkii nätisti vaikka päikkäreitä ei oo kumpikaan nukkunut ja ennen ja jälkeen 7 heränneet.
5ltä lasten jumppa, sen jälkeen voi olla lapset jo aika väsyneitä!
Kaupassa pitäis ainakin maitoa käydä hakemassa..

Ninnup, ihanaa kun tutkimus ohi ja onnistui noin hyvin ilman nukutusta!! 💜
Milloin saatte tuloksia?
Misukka, meillä ei edes mumista, vaan jotain ölinää ja tökkimistä tms. Tyttö 4v!
En käsitä miten voi muuten puhelias tyttö jossain tilanteissa muuttua noin?!
Aina sanon että ei tönitä/tökitä, vaan sanot selvästi mitä asiaa. Ja kyllä se sieltä sitten tulee jonkin ajan kuluttua, mutta kohta taas uudestaan!
Vipe, oletko täällä, mitä kuuluu? 💜
Piglet, onpa ihana asia, että saat tytön samaan hoitopaikkaan! 💛

PM, jep, mä näin sun vastuksen 😃
Piglet, Tuvitus ja Misukka, 😊 en mä niin super, ole, ehkä tässä on Ninnupin mainitsemaa väsymyksen estoa, että mitä enemmän kivaa puuhaa esim illalla lasten kanssa ni sitä paremmin pysyy hereillä 😊😅
Mutta olen kyllä luonteeltani aina ollut sellainen 'monta rautaa tulessa' eli tykkään että on paljon toimintaa.
Eilen tuntui että tais mennä väsymys liian yli, mutta nyt on taas ihan hyvä olo ja kevät kun tulossa toden teolla, mulla riittää intoa kaikenlaisiin puutarhapuuhiin yms.
Tykkään hirmuisesti puuhailla lasten kanssa kaikkea, mutta jos poika vikisee koko ajan ja oikeasti pitäis saada joku homma tehtyä, ottaa se kyllä väsyneenä hermoon toden teolla!
Kaikenlainen viherpeukalon homma, leipominen ja askartelu ja liikunta on aina ollu lähellä sydäntäni.
Olen oppinut 'laiskottelemaan' vasta pojan diagnoosin jälkeen kun sain sen rajun uupumiskohtauksen, josta olin sairaalassakin. Eli sen jälkeen olen ihan saattanut tunnin pötköttellä sohvalla päiväsaikaan jos tilanne salli!
Ennen ei ois tullu kuuloonkaan. Korkeintaan söin ja wc ssä kävin istualtaan. 😅

Mitkä on Vipen kuulumiset, olo ja vointi?
Minnielle vastasin tuohon pigletin aloittamaan maanantaiketjuun.

Ai teillä on alotettu ajoissa toi mumina 😣 Eikä se taida parantua ihan äkkiä. Musta tuntuu, että viime viikonloppuna mä ekaa kertaa juttelin mun miehen veljen kanssa ilman et se mumisi. Ja ikää sama ku mulla eli 33v. 😂

Kertokaas nyt viisaammat, että mikä ihme lapsiin iskee kun ne yhtäkkiä alkaa vaan mumista, ettei mitään selvää saa heiän puheestaan?
Esikko alotti muminan eskarissa ja keskimmäinen täyttää nyt 5 ja sama juttu. Kun pitäis asiasta puhua, niin mummummummmum mutta ku ei asiaa ole edes ajatuksen vertaa ni sit huudetaan ja kailotetaan.
Ihan vähän hitsas äsken kiinni, kun keskimmäinen kaato maidot syliinsä (en huomannut) ja mumisee ja mumisee vaan jotain. Kunnes sit meen viereen kysymään ehkä viidennen kerran, että niin mitä kun en kuule. Sit nään mitä on tapahtunut ja tämä ei vieläkään saa ääntä kurkustaan.
Esikko tulee 10 vuotta eikä siitäkään saa ääntä kuuluviin vaikka sillekin toitotettu äänen käytöstä nyt jo aika monta vuotta.
Ihan pikkasta vaille ärsyttävää.

Ai niin, hanskat. Munkin täytyy etsiä esikolle jotku välikausihanskat joita se vois käyttää futiksessa. Tässä joku päivä katoin, et nykyset oli ihan reikäset. Eikä jäbä ole viitsinyt sanallakaan mainita asiasta.

Huomenta
Minnielle jaksamisia päivään. Mieki ihmettelen aina, miten jaksat lasten kanssa painaa surkeiden öiden ja töiden jälkeen.
Ihana tuo sun työmatkasi kun pääset nauttimaan kevään äänistä ja luonnosta noin. Vautsi.
Kiva, et piglet saa tytön tuttuun tarhaan.
Jiille hyvää Lomaa. Nautiskele.
Meillä pikkumies heräs kuudelta mut jäi pötköttelee mun kainaloon. Täytyy mittaa siltä kuume. Illalla oli 38,4 ja annettii yöksi buranaa. MPR nosti näköjään lämmöt. Tänään tulee se 10 päivää rokotuksesta.
Vaikka tuo on kuumeessa, ni touhottaa ku viimestä päivää. Kehtaisko mennä perhekahvilaan tuon kanssa kun vaikuttaa hyvin jaksavan. Tuo kuume kun ei ole tarttuvaa sorttia.

Hyvää huomenta kaikille.
Tänään aamusta esikoisen oikojahammaslääkäri.
Pojat jo hereillä, tyttö nukkuu, heräsi viiden aikaan.
Esikoinen jatkaa sitten hammaslääkäristä kouluun.
Tytön kanssa käydään kaupassa.
Misukalle kiitos keskimmäisen synttärionnittelusta. Syntymäpäivä on huomenna.

Jostain syystä jos koetan laittaa tuohon aloitukseen kuvan, tökkii. Koetin useamman kerran ihan alusta asti kirjautua, lopulta hyväksyi tuon...
Aamupalaa otan tässä ja pian lähden töihin.
Muut nukkuu vielä, poika on huudella kymmenisen kertaa yöllä. Tuntuu ettei tuntia ois nukkunu putkeen.
Eilen illalla saatiin lasten kans kylvettyä kukkien siemeniä ja tuoksuherneet laitettiin likoamaan, kylvetään tänään sitten.
tehtiin pajukranssi, johon laitetaan tänään vielä koristeita.
Noita vois väkertää parvekkeelle ja terassille enemmänkin....
Tänään alkuillasta lasten jumppa. Eipä muuta erityistä.
Ihanan näköistä kun kaksi joutsenta kaartaa tuosta järven päältä ☺️
Kiva mennä kävellen töihin tuo lyhyt matka, eilen oli aivan mieletön linnunlaulukonsertti! Mustarastas, joutsenet, tiaiset, fasaani jne Eilen kotimatkalla kuulin töyhtöhyypän.
Kai pian saadaan kurjetkin tuohon rantaan 💜
Oikein aurinkoista torstaita kaikille!
