Lauantaita!

Huomenta! Mitä mielessä tälle päivälle?

5.3.2016
Minnie
Minnie

Meinasin olla kommentoimatta Nkin miestä, mutta misukan ihmettelystä mulle tuli mieleen miehen narsisti-luonne? Entiedä miksi.
Itsellä ei narsismista tai narsistista ole kokemusta, mutta mutta toisen omanarvontunnon latistaminen ja oman erinomaisuuden korostaminen ymmärtääkseni on tuohon kuuluvia piirteitä ja toimintatapoja.

Vaikka teillä nki on nyt mennytkin hyvin, eikö ukkosi suostu kanssasi tai yksin puhumaan jollekin ammattilaiselle (psykologi tms.). Kun eihän tuo miehen käytös ihan tavallista ole. Siis tuo että vetää herneen nenään toisen ajatuksestakin.

5.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

PMllä ja tytöllä ollutkin kivaa. Lapset on kyllä ihmeen intona leipomisesta 😄

Siis mistä nkin ukko taas vetäs palkokasvin nokkaansa? Siitä, että edes harkitset tuttujen moikkaamista?

Meillä muksut sai varmasti herkkuöverit synttäreillä. Onneksi ne veteli makean lisäksi onnessaan myös pikkusuolaista.

Pienin herätti taas kummastusta kun kävelee niin hyvin. 😄

5.3.2016
misukka
misukka

Mä olin tytön kanssa seurakunnan jutussa. Siellä sai halutessaan leipoa sämpylöitä.
Tyttö pyöritteli hetken kahta sämpylää.
Siellä saattoi leikkiäkin. Se oli tärkeää tytölle.

5.3.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Minulta löytyy myös blogin instagram-tili jos haluaa sieltä seurata meidän arkea. https://www.instagram.com/haaveistatotta/

5.3.2016
Lora91
Lora91
1 year, 9-month-old toddler

Ainakin vielä on mennyt vauvan kanssa hyvin ja ei paljon turhia kitise, tiedä sitten milloin tilanne muuttuu. Ensi viikolla aloitetaan d-vitamiinitipat, että rupeaako tulemaa itkuja sitten enemmän. Mies vielä kuitenkin isyyslomalla ensi viikon niin on siinä apuna vielä hetken. Työajat hänellä on sitten taas vaihtelevasti, että yleensä on kotona vasta klo. 17-19 aikaan. Työmatkojakin hänellä varmaan pian rupeaa myös tulemaan niin joudutaan olemaan päiviä tai viikkoja ilman miestä. Siinä on tietenkin vähän suunnittelemista, miten yksin ehtii käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja siivoilla imetyksen ja vaipanvaihdon ohessa. :)

Misukka tuossa blogin osoite http://haaveisstatotta.blogspot.fi/

5.3.2016
Lora91
Lora91
1 year, 9-month-old toddler

Vipe, vähän mua hymyilytti kun luin sun odotusuutisia 😄 Kun ensin oot opastanut mua pph asioissa ja sit tämä uutinen, jota mekin olemme pähkäilleet 😅
Menee mielenkiintoiseksi!
Seuraan innolla sun kuulumisia 😊

Mulla ollu niin hirveä pahoinvointi tytön odotusaikana, että ekat 4kk oksensin joka pv ja paino laski -5kg vaikka oli jo alkupaino alakanttiin. Pojasta en oksentanut, vaikkakin oli tosi paha olo ja hirveä väsymys.
Mutta näistähän ei koskaan tiedä miten menee.

Nyt on sikäli meillä helpompaa että koulu ohi ja oma asunto, miehellä vakityö.
Molemmat raskaudet ja syntymät tapahtui opiskeluni aikana ja muutimme kaksi kertaa. Miehellä oli tosi epäsäännölliset työt.
Mutta loppujen lopuksi en ollut koulusta pois kuin yhden illan ja sairaslomalla vuodeosastolta vain tyttöä odottaessani sen 1pv +1vk jotka lääkäri ois passittanut mut sairaalaan, mutta en suostunut. Lopulta päästi kotiin kun vannotti että kotona pysyn viikon.
Huvittavinta oli, että saman lääkärin kans olin vuodeosastolla opiskelijana seuraamassa lääkärikierrosta useamman kerran. 😅
Piti sitten silmällä minuakin 😁
No ihan oikein teki, ite en vaan ois malttanu levätä.

5.3.2016
Minnie
Minnie

Loralla ainakin kuulostaa ihanalle vauva-arjelle 😍

5.3.2016
Minnie
Minnie

Kirjoitin pitkään ja sit teki tenän! En muista enää mitä 😞

5.3.2016
Minnie
Minnie

Ai niin Lora. Mietinkin mitä unohtui.

Kiva kuulla teidän kuulumisia 💗 Mikäs se sinun blogin osoite oli? Mä vaihdoin puhelinta ja se blogin osoite jäi siihen.

5.3.2016
misukka
misukka

Päivää liberomaahan

Voi Vipen aamun aloitusta. Ei käy kateeksi. Täytyy olla tyytyväinen, että vaikka itsellä odotuksissa pahoinvointi ollut 24/7 ilman helpotusta, ni pönttöä ei oo tarvinnu halailla. Eikä ole kestänyt kuin sen muutaman hassun viikon.

Nkin eilisiä kuulumisia luin kans onnellisena. Kiva, että esikko viihtynyt yökylässä.

Mä kävin keskimmäisen kanssa kiekkokoulussa. Sillä oli ihmeen hyvä tsemppi päällä 👌 Ja onnistuin rekryämään meidän kirppikselle lisää talkoolaisia :D

Iltapäivällä käydään yksillä 4v synttäreillä. Siinähän sitä päivä meneekin.

5.3.2016
misukka
misukka

Kiitos Lora..
Mäkin kävin lukemassa teidän arjesta yks päivä.. Ihanaa että mies osallistuu alusta asti vauvan hoitoon,vaikka äiti alkuun aika kiinni vauvassa onkin.. Siinä saa isäkin alusta asti luotua suhdetta poikaan ja tulee varmemmaksi lapsen kanssa.. Kivalta kuulosti teidän työn jako..
Hyvä että omakin väsymyksesi on helpottanut ja olet päässyt myös liikkumaan.. Oih ne ekat vaunulenkit esikoisen kanssa 😍
Oikein ihanaa jatkoa teille 💚

5.3.2016
Vipe
Vipe

Piti munkin tulla Vipeä onnittelemaan kun luin iloiset uutiset eli paljon onnea! 😘❤️
Täälä poitsu heräili kolme kertaa yöllä syömään ja sain kuitenkin jotenkin nukuttua. Pikkuhiljaa rupeaa oma vointikin olemaan parempi kun rautakuuri on ruvennut yli viikon käytön jälkeen vaikuttamaan niin on jo pirteämpi, eikä koko ajan vain nukuta. Poitsu on ruvennut myös enemmän valvomaan ja pystyy jo vähän hänen kanssaan jo seurustelemaan kun pötköttelee sitterissä kokonaisen tunnin putkeen, eikä edes kitise sieltä pois. Vaunulenkitkin aloitettiin tälläviikolla ja on ollut kyllä mukavaa käydä vähän kävelemässä raittiissa ilmassa. :)

5.3.2016
Lora91
Lora91
1 year, 9-month-old toddler

Joo ei kannata koskaan sanoa.. Mä huomasin ton saman että jos sanoo että nyt on kyl ihan hyvä olla niin pari minuuttia niin laatta lentää.. Ai et sen pidemmällä,ajattelin että siitä kun näin jostain että odotat ois ollut vähän kauemmin..

5.3.2016
Vipe
Vipe

14+2 on nyt ja heti ku uskaltauduin sanoa jotaki pahoinvoinnista niin piti käydä pönttöä halailee XD mutta tähänki tottuu ja lopussa kiitos seisoo! ;)

5.3.2016
memmu
memmu

Kiitos Memmu. Mulla noiden kahden ekan aikana oli hallittavissa sillä että kun söi säännöllisesti ja ennen sängystä nousua niin ei oksettanut ja jos tuli huono olo niin pastillien imeskely auttoi.. Tässä noi saattaa ehkä hieman helpottaa muttei auta kokonaan etenkin toi syöminen tuntuu että ihan sama syönkö vai en niin samat olot on.. Siksi tää onkin edellisiin verrattuna Inhottavaa kun ei pysty hallitsee.. Ja autossa olo tosiaan ei kamalan kivaa,joten sympatiat sun työmatkoille!

Piglet kiitos 😊 Mukavaa kauppareissua teille ja ainahan saa mieltään muuttaa jos jossain vaiheessa näyttää että perheestä jotain vielä uupuu,mutta teidänkin arki varmasti aika rankkaa jo ihan kolmella lapsella,vaikka se ei aina sun viesteistä välity.. Sulta se arjen pyörittäminen sujuu niin helpon kuuloisesti,aivan kuin ei erityislapsia oiskaan 👍 Iso hatun nosto että ylipäänsä olet selvinnyt huonosti nukkuvan vauvan kanssa kun siihen samaan syssyyn keskimmäisen diagnoosi (muistaakseni saitte sen kun vauva oli syntynyt tai odotus aikana) ja kaikki mitä nyt tuollaisten erityislasten kanssa vaaditaan normaaliin lapsiperheeseen verraten.. Ei voi varmasti sanoa että oisi helppoa,mutta sinä se harvemmin valitat 💜 iso hatunnosto ja niinkuin sadasti olen sanonut on onni että teidän erityislapset on syntynyt juuri teidän perheeseen,siis lasten puolesta onni,kuulostavat olevan niin hyvissä käsissä ja rakastettuja erityispiirteistä huolimatta..
Eksyi ehkä vähän aiheesta taas,mutta ihana että saitte pikkuprinsessan poikien seuraksi ja perhe sen puolesta valmis 😊

Sitten piti kysyä Memmulta että paljonkos sulla olikaan nyt viikkoja?

5.3.2016
Vipe
Vipe

Piti ihan sen takia kirjautua että saa vipeä onnitella! Eli siis onnea ja jarrusukkia!! :) jospa se pahoinvointi kohta helpottas! Mulla kuopuksesta se kesti koko raskauden mutta nyt se on vaan ajoittaista ja riippuu tosi paljo oonko syöny ja mitä. Ja autossa oleminen on kans inhaa, harmi vaan että työmatkat kestää tunti per suunta..:/ mutta jospa se tästä!

5.3.2016
memmu
memmu

Hauska Minnie.. Kerron sitten jos selviän hengissä että kannattaako.. Mä mietin kans miten kun niin monta pientä,mutta ajattelin että ehtiihän ne kasvaa ennenkuin maha alkaa olla valtava.. En ottanut lukuun että tällei aluksi tekisi näin pahaa kaikki 😅 mutta jospa tää tästä jotenkin selviää.. Miten se meni,se mikä ei tapa,niin vahvistaa..

5.3.2016
Vipe
Vipe

Ai niin ja päästiin vihdoin liikkeelle.. Kunhan olin eka kolmesti oksentanut 😣 jospa päivän sillä selviäisi

5.3.2016
Vipe
Vipe

Vipe, toivottavasti pahoinvointi menis nopeaan ohi!
Mielenkiintoista, kun ollaan miehen kans mietitty pitkään kolmatta ja mietin jos aloitan nyt kesäksi sen lasten hoidon ja jos toivois myös raskaaksi tuloa, pelottaa se pahoinvointi ja väsymys 😅 Olin nimittäin ajatellu et mulle ois ehkä helpointa alkuraskaus kesällä, jolloin valoisampaa, kun mulla on pimeä aika muutenkin tosi rankkaa ja raskauksissa aivan sairas väsymys alkuun....
No, tää nyt ollut ihan harkinnan asteella, mulla kun kierukka, et tarkkaan harkitsee poistamisen...
Eihän sitä tietenkään tiedä raskutuisiko edes koskaan enää, mutta nopeasti nämä saaneet alkunsa...
En nyt ainakaan vielä varaa aikaa poistatukseen 😁
Mulla kun on muitakin terveydellisiä syitä, miksi miettiä kestääkö kroppa kolmatta raskautta ja valvomisia...

5.3.2016
Minnie
Minnie

Kurja Minnie.. Mulla välillä tulee virhe,mutta teksti menee sitten kuitenkin läpi.. Ja sitten tekee sitä että näyttää lukumäärän että on tullut lisää tekstejä mutta kun avaa ketjun niin ei ne tekstit näy.. Näkyy vasta joskus myöhemmin tai kun itse kirjoittaa 😣
Ja sitten ärsyttää tosiaan tää ettei näy muiden tekstit kirjoittaessa..
Mutta joo on kiva että viihtyy.. Kyllä pienempikin tuntuu kun viimeks meni hyvin kyläily ja nyt jäi reippaasti uudestaan ei mitään,mutta eihän se vielä osaa sanoa mitään.. Kun isompi osaa päättää ja sanallisesti ilmaista että haluaa mennä ja jos ei pitkään aikaan ole niin alkaa ränkään että Koskas vois mennä yökylään.. Silloin voi hyvällä omalla tunnolla laittaa 😊

5.3.2016
Vipe
Vipe

Mukavaa, Vipe, kun poika tykkää olla mummolla 😊
Ja luin vissiin eilisestä että Nkin esikoinen oli hyvin viihtynyt myös yökylässä! 👍🏻
Mahtavaa, saa nähdä milloin meillä voi edes miettiä tuota....

Joo, olen yrittänyt monesti osallistua keskusteluihin, ja kun viimein ehtinyt kirjoittaa, pukkaa virheen ja kaikki katoaa 😡
Ei oikein kannusta kiireisenä päivänä osallistua!

5.3.2016
Minnie
Minnie

Kiitos Minnie

5.3.2016
Vipe
Vipe

Huomenta..
Pitäis nousta ja lähteä hakemaan lapsia mummolasta uimaan,mutta sen verran huono olo taas ettei tekisi mieli nousta ollenkaan..
Uinnin jälkeen esikoinen viedään takaisin mummolaan ja pienemmän ja sen kummien kanssa lähdetään lahteen.. Käydään syömässä ja ehkä Launeen perhepuistossa ja mennään pelicans-hpk peliin.. Siinähän se sitten päivä meneekin.. Katsotaan miten siitä itse selviän olojen kanssa..
Ja esikoinen siis ois ollut myös tervetullut mukaan mutta valitsi itse että haluaa jäädä toiseksi yöksi mummolle.. Ei se uimaankaan ois aluksi lähtenyt,mutta luvattiin viedä uinnista heti takaisin sinne.. 😂

5.3.2016
Vipe
Vipe

Misukan 1-vuotiaalle paljon onnea!

Vipelle suuret onnittelut, luin toisesta ketjusta iloiset uutiset 😊

5.3.2016
Minnie
Minnie
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...