Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Eipä sitä miestä sitten kotona paljon näykään

Meillä siis lapsella ikää vajaat puoli vuotta. Lapsen tulo ei ollut suunniteltu, mutta kuitenkin molemmille myönteinen yllätys. Tyttö on erittäin kiltti ja nukkuu hyvin, ainoa "hankala" puoli lapsessa on suuri huomionkipeys (haittaa ihan kamalasti :D). Lapsen isä on kuitenkin lähes tulkoon synnytyksestä asti - tai no oikeastaan jo raskauden puolivälistä - viihtynyt paremmin missä tahansa muualla kuin kotona. Välillä tuntuu, ettei tarpeeksi nopeasti pääse minusta/lapsesta/meistä eroon. On yleensä noin tunnin päivässä kotona tytön hereilläoloaikana. Mies tekee kahta työtä, reippaasti yli 50 tuntia, ja ymmärrän, että se vähäinen kotona vietetty aika kuluu rentoutuessa ja nukkuessa. Mutta sen tunnin, mitä on kotona, toivoisin miehen käyttävän lapsen kanssa oleiluun, eikä töllön tuijottamiseen lapsen turhaan kainalossa jokellellen ja huomiota hakien. Ja sanoisinko jopa kaikko vapaa-aika, jota herra töistään saa, kuluu joko juodessa tai krapulassa kiukutellessa. Tämän vajaan puolen vuoden aikana olemme kaksi kertaa olleet keskenämme, leffassa ja shoppailemassa. Yritän hoitaa lapsen, kodin ja parisuhteen, mutta eipä näytä mikään riittävän. Kun ehdotan (vaadin) mieheltä meidän yhteistä aikaa, saan tyhjiä lupauksia, ja niiden pääpiirteet ovat ryyppääminen ja naiminen. Onko tämä vain ohimenevää miehen paniikkia isyydestä ja taloudellisen tilanteen parantamisesta vai pitäisikö tässä alkaa miettimään vähän vakavammin? Mies ei puhu asioista muuten kuin humalassa, ja muuten yhdessäolo on hyvin pitkälti ollut pelkkää riitelyä jo ihan liian pitkän aikaa. Kokemuksia? Neuvoja?

14.2.2016
tupliis
tupliis

Meillä nyt onneksi tilanne parantunut huomattavasti :) Kaikki on kylläkin johtunut vain ja ainoastaan siitä että olen asiasta maininnut tarpeeksi useasti..

Neuvolan perhetyökin kokeiltu, eipä ollut paljon apua.. Sanoivat että koska äitiys tulee niin luonnostaan ja arjen pyörittämisessä ei ole mitään ongelmaa, ei asia kuulu perhetyön piiriin.

Eikä tässä varsinaisesti enää mitään ongelmaa olekaan, opin vaan kantapään kautta sen että ei näköjään miehelle riitä, jos asiasta mainitsee vaan kerran :D
Tyttö on ihana ja ympäriltä löytyy kyllä muita ihania avuliaita ihmisiä, jotka auttavat siinä tapauksessa, jos tarvitsen hengähdystaukoa. Meillä on miehen kanssa ensi kuussa jopa yhteinen vapaailta!! :D

29.3.2016
tupliis
tupliis

Niin juu ja lapsi toukokuun alussa vuoden vanha..

27.3.2016
hanipazui
hanipazui

Joo ei näy täälläkään..ehkä kerran kuussa tai 1,5kk välein näkee lastaan ja lapsi ei tunne isäänsä..eipä tuo ole edes minun puolesta väliksikään, kun ole lapsen elämään, hoitoon tai hankintoihin vieläkään ole osannut osallistua vaikka mahdollisuuksia annettu..omasta huonosta olostaan saa syyttää vain itseään eikä minua.. XD

27.3.2016
hanipazui
hanipazui

Kiva, jos teillä päin perhetyöntekijä auttaa myös kotitöissä. Meillä ne eivät kuulu hänen tehtäviinsä ja ovat saaneet ohjeistuksenkin siihen, että se on sanottava perheille. Kerran meillä oli aivan huippu perhetyöntekijä, jonka kanssa meni kemiat hyvin yksiin ja oli siinä tilanteessa loistavaa juttuseuraa. Hän kertoi myös tuon ohjeistuksensa, mutta sanoi tekevänsä kotitöitä, jos vain on aikaa ja näkee, että perhe myös itse huolehtii niistä. Ainakin itse koin suurena apuna ylipäätään niissä hetkissä perhetyöntekijän ja jos hänellä oli jäänyt aikaa viikata puhtaita pyykkejä kaappiin vietäväksi, niin se oli kullanarvoista. Nyt menee jo tyystin off topic, mutta en tällä hetkellä voi edes kuvitella, miten väsynyt on ollut, kun ei yksinkertaisesti ole jaksanut niitä puhtaita enää viikata vaan nostaa aina penkille odottamaan, että uudet mahtuu kuivumaan...

23.2.2016
äipsyli
äipsyli

Kiitos paljon kaikille vastauksista ja neuvoista!! :)

Vihdoin saatiin joitain asioita viime viikolla puhuttuakin, ja alkaa vahvasti näyttää siltä että meni jopa perillekkin :D

Ajattelin silti kyllä torstaina neuvolassa puhua asiasta, ja kysyä sitä perhetyöntekijää. Kaveri vaan pelotteli että se tulisi enemmänkin siivoilemaan ja auttamaan kotitöissä, kun enemmän tarvisin kuitenkin sitä juttuseuraa....

Kaikki keinot silti nyt käyttöön, kun tilanteet muutenkin niin sekaisin, niin olisi ihanaa kun isä olisi lapsen elämässä vähän vielä vahvemmin :)

Suunta on siis oikea ja neuvoja kuunneltu :) Kiitos!

23.2.2016
tupliis
tupliis

meillä esikko kun oli pieni oli mies koko ajan menossa mutta auttoi minkä pystyi minua. tytöille on erittään tärkeä ja heti menevät vastaan et isii ja kuopus huutaa et koppoti-koppoti. esikon kanssa mies oli kotona yksinkin ja kun opiskelin niin hoiti koko ajan. mutta on se sanonut et esikon aikaan ymmärtänyt kaikkea ja osaa ajatella kaikkea mitä nyt toisen lapsen kanssa. kirjoita kirje jossa purat omaa tuntemusta ja anna hälle sillä tavalla siementä kasvamaan. voit myös kirjoittaa sanalla lapsesi puolesta kirje mitä hän voisi haluta sanoa. onko teillä tuttuja joilla lapsia. voisit myös kehottaa kyselemään heiltä asiasta. kuin heidän lapset oli pieniä. kyllähän se 9 kk on aikaa sopeutua ennen vauvaa. mutta äidille se on koko ajan konkreettinen sen tuntee ja havaitsee. isä ei niinkään osaa samaistua asiaan.

17.2.2016
nki91
nki91

Vastuun määrä lapsesta, kuinka kiinni vanhempi on lapsessaan (erityisesti vauvassa), vaikka harrastaakin voi, jos on joku muu kuin äiti, joka hoitaa lasta asioiden hoidon ja harrastusten ajan (kuin äiti ja jos äiti nyt edes antaa lasta, vauvaa siis, edes isänkään, tai muun henkilön hoitoon).

17.2.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Miten se isyys voi tulla miehelle muka enemmän yllätyksenä kun naiselle? Eikö siinä ole kummallakin n. 9kk aikaa sopeutua tilanteeseen. Jos naiset pystyvät siihen, niin miksei miehetkin??? Tekosyitä moiset. (Ellei nainen sitten ole asiaa pimittänyt mieheltä ja mies kuulee asiasta oikeesti viimetipassa). Meillä mies paljon poissa kotoa, kun käy toisella paikkakunnalla töissä ja töitten jälkeen menee rakentamaan meille kotia. Meillä on 2 alle vuoden ikästä poikaa. Silti isä on niille hirmu tärkeä... Kun isä tulee kotiin konttaa ne hihkuen isää vastaan. Vaikka sitä aikaa on arkisin yhdessäoloon heillä vain pari tuntia/päivä. Se on miehestä itsestä kiinni. Ei kukaan voi toista pakottaa mihinkään tai muuttaa toista. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta tekemisestään.

17.2.2016
Noliros
Noliros

Meillä siis kotona isä olisi halunnut olla mukana muttei saanut.

Meidän suhde siis kehittyi niinä hetkinä kun äiti oli pois kuvioista. Eli tupakkitauoilla...

16.2.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler

Minnien autokoulujutusta tulikin mieleeni, että itsellä on aina ollut hyvä suhde isään mutta erityisesti sitten kun autokoulu oli käyty ja isä ajelutti mua ympäri kyliä harjoittelemassa sitä ajamista. Se oli meidän yhteistä aikaa.

Kakarana istuin aina, niin kauan kuin muistan, isän kaverina "tupakalla" pukuhuoneessa. Siellä oli paras ilmastointi ni iskä poltti siellä. Ja sen tupakan ajan höpistiin niitä näitä. Kunnes iskä päätti lopettaa polttamisen. Sitten ei yhteisiä juttutuokioita ollut ennen täysi-ikäisyyttä

Ja meillä "syypää" tähän oli mun äiti, joka aina työnsi isän pois, tarkoituksella tai ei, eikä antanut iskän hoitaa ja olla mun kanssa.

Iskä ei koskaan oppinut leikkimään mun kanssani tai muutenkaan olemaan vaan.

Tänä päivänä se näkyy niin, ettei uskalla ottaa vastuuta meidän pojista yksin, vaan vastuu on aina mun äidillä kun muksut on siellä.

Hän ei siis vieläkäön luota siihen, että pärjäisi kyllä noihin muksujen kanssa.

16.2.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler

Tuosta isä-lapsi suhteen luomisesta myös samaa mieltä.
Itellä suhteen luominen/ tai syventyminen, tapahtui aikuistumisen paikkeilla!!
Isä opetti autokoulun. Eka kerta istua kahdestaan kenenkään häiritsemättä ja sai jutella rauhassa. Tietenkin itse autokouluasiaa, mutta siitä pikkuhiljaa muutakin.
On todella läheiset ja lämpimät välit. Voi puhua mistä vain.

16.2.2016
Minnie
Minnie

Samaa mieltä edellisten vastaajien kanssa!
Joillekin on todella kova pala niellä sitä 'ettei onnistunutkaan isänä' siis että se kokemattomuus, epävarmuus, kakkoseksi jääminen lapselle onkin niin yllätys käytännössä että kokee helpommaksi olla kokonaan sivussa. (Ja siis tietenkin onnistuu isänä jos vain haluaa eikä anna periksi!)
Miehelle tarttis vakuuttaa että lapsi tarvitsee myös toisen vanhemman ja hän pystyy ja riittää siihen vaikka olisikin aluksi hyvin avuton.
Tekemällä oppii, mutta sitä ei ainakaan edesauta se jos toinen moittii tai vihjailee vieressä.
(Itekin niin joskus väsyneenä toiminut)
Näitä en laita aloittajalle enkä kenellekään muullekaan henkilökohtaisesti.

16.2.2016
Minnie
Minnie

Misukkia ja Vipe kirjoittaa asiaa, kumpikin omasta kokemuksesta.
Miestä ei voi koko ajan puolustella, vaikka isyys tulisikin yllätyksenä miehelle.
Suomessa on jotenkin isien hyssyttelykulttuuri ja avokit/vaimot viimeiseen asti "ymmärtää" miehiään, teki ne mitä vain tai jättää tekemättä, hyvässä ja pahassa.
Miehen pitää itse ottaa vastuu tekemisestään.

Terveisin paljon työtä tekevän miehen vaimo ja 3 lapsen äiti (tyttärellä läheisin suhde isäänsä, esikoinen täyttää 16)

16.2.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Puutun nyt asiaan,vaikka olet saanut jo hyvän neuvon ulkopuolisen avun hakemisesta..
Ensinnäkin,tekstistäsi huomaa että vaikket jaksaisi enää,niin puolustelet miestäsi ja syytät itseäsi ja toiseksi odotat että asiat muuttuu kuin itsestään..
Tosta isän ja lapsen suhteesta... Samaa mieltä kuin Misukka,ei se suhde itsestään parane! Toki miehen on helpompi alkaa luomaan sitä vasta kun lapsi leikki-ikäinen siinä mielessä että lapsen kanssa leikkiminen yms. On helpompaa,mutta suhde ei enää niin syväksi tule.

Ja mun mielestä ei vaadi että mies ois kaksin lapsen kanssa,kunhan ois.. Siis kaksin olo vois olla helpompaa siinä mielessä että lapsi kaipaa vähemmän äitiä kun äiti ei ole näkyvillä,mutta osittain lapsi voi kaivata äitiä siksi ettei isältä saa minkäänlaista vastakaikua.. Meillä esikoisen aikana mies oli arempi olemaan yksin lapsen kanssa eikä oikeastaan ollutkaan ja oli joskus työn takia pidempiä pätkiä pois niin että oli kotona vain esikoisen nukkuma aikaan.. MUTTA kotona ollessaan vietti aikaa lapsen kanssa ja loi sitä suhdetta vaikkei kaksin ollutkaan.. JA meillä menty aina niin että lapsi ei päätä kumpi häntä hoitaa joten on ollut totuttava siihen.. Toki jos lapsi kaatuu ja tulee pipi,niin itse päättää kumman syliin juoksee jne. Mutta jos esikoinen huusi hammaspesulla että "äiti pesee" niin ei me vaihdettu vaan isi pesi (liekö sitten väärä tapa,kun moni antaa tässä vaiheessa periksi) ja pian loppui edes yrittäminen..
Ja sitten pienemmän kanssa isi ollut enemmän jo ihan vauvasta kaksinkin ja toki varmempi asioiden suhteen,niin pienempi ei ainakaan toistaiseksi ole yrittänyt että isi ei kelpaisi vaikka mies on viikot pois työn takia,niin silti on läheinen myös pienelle vaikka on koko hänen elämän ajan ollut ns. Viikonloppu isi.. Mutta sen ajan kun mies sen kotona hän omistaa pojille. Eli kyllä sen suhteen voi luoda vaikka ois kotona vaan vähän,kunhan sen lapsen hereillä olo ajan jaksais tsempata ja olla lapselle läsnä..

Eli ei musta huonoa suhdetta lapseen voi yksin perustella sillä että tekee paljon töitä,jos kerta sitä vapaa aikaa ei edes halua olla lapsen kanssa..

16.2.2016
Vipe
Vipe
3 years, 5-month-old toddler

Perimmäinen virhe tuossa asetelmassa on se, että mies lähtee pois kun on vähän vaikeaa.

Vaikeaa on siksi, ettei mies vietä lapsen kanssa aikaa ja isä on lapselle vieras. Tottakai lapsi rauhoittuu paremmin sen kanssa joka hänen kanssaan viettää aikaa.

Tilanne paranee vain, kun mies alkaa viettää aikaa lapsen kanssa. Jos se ei sitä itse tajua, sun on pakotettava se siihen.

Miksi tilanne muuttuisi miksikään kun lapsi on isompi? Isä on lapselleen edelleen vieras eikä vieras kelpaa jos äiti on läsnä.

Suhde lapseen pitää luoda heti alkuunsa. Suhde ei ikinä tule olemaan yhtä syvällinen jos tutustumisen aloittaa vasta leikki-ikäisenä.

Meillä mies harmitteli kun hän ei kelvannut meidän esikoiselle kun ikää oli viisi vuotta. Silloin mies olidi halunnut tehdä juttuja esikkomme kanssa mutta ei kelvannut.

Nyt se on 5 vuotta tehnyt todella töitä ja kelpaa esikolle kaveriksi mutta kun vertaa millainen suhde isällä ja keskimmäisellä ja erityisesti isällä ja pienimmäisellämme on, ne on ihan eri planeetalta.

Ja se tosiasia surettaa esikon puolesta, ettei hänellä ole isään yhtä hyvää suhdetta kuin noilla nuoremmilla.

15.2.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler

Sama vika täällä, lasta rakastan yli kaiken, ja on vielä oikein ihana ja hyväntuulinen ja lähestulkoon täydellinen tapaus ♡ Ja tietenkin haluaisin sen ihanuuden jakaa myös miehen kanssa, mutta ongelmana se, että tyttö yleensä aina vain minun kanssani, ja tottunut siis siihen että en koskaan ole kovin kaukana. Siksi jos tulee paniikki tai muuten harmitus, olen pienelle se tuttu ja turvallinen, minkä mies myös huomaa ja siksi tavallaan antaa periksi yrittämisessä. On muutaman kerran sanonut, ettei halua olla lapsen kanssa liikenteessä yksin, koska sitten kun lapsi vaikka rattaissa herää ja minä en olekaan lähellä, tulee paniikki. Tai lasta nukkumaan laittaessa nostaa kädet ilmaan, kuulemma aivan sama mitä hän tekee, tyttö rauhottuu vasta kun minä menen. Säälittää lapsen puolesta tilanne, kun isä ei tavallaan tyydy olemaan se kakkosvaihtoehto. On sitten mielummin vaan poissa. Ehkä tämä sitten leikki-iässä menee ohi, kun isällä enemmän tehtävää lapsen kanssa?

15.2.2016
tupliis
tupliis

Moikka!
Olen melkein samassa tilanteessa. Oon jutellut neuvolasta asiasta ja olen saanut sieltä apua. Meillä käy sellainen perheapuhenkilö, jolle aina purkaannun. Samalla saan häneltä hyviä vinkkejä uusiin ruokiin yms. Miehiä aina puolustellaan siitä kuinka isyys tulee yllättäen ja kuinka heitä tarvii ymmärtää.
Minä lopetin sen pari viikkoa sitten. Huomasin että menee liikaa omaa energiaa siihen.
Lapseni on parasta mitä on tapahtunut ja sen isä vähemmän parempaa.
En silti patista tekemään samaa päätöstä, mutta kuuntele itseäsi! Niin jaksat paremmin ja lapsestasi tulee varmasti onnellisempi, kun sinäkin sitä olet.

15.2.2016
Maarit8787
Maarit8787

Joo, oon sitäki kyllä miettinyt, mutta kun miehelle asiasta mainitsin, ei reaktio ollut kovin positiivinen... Mun pitäis kuulemma miehen äidin ja siskon puoleen kääntyä, jos kaipaan juttuseuraa... Omaan sukuun välit poikki, joten miehen puolelta ainoat lapsen kanssa tekemisissä olevat sukulaiset....

En tiedä.. Tämä viikonloppu kun ollaan kärsitty menee mies taas takaisin töihin ja seuraavat vapaat ehkä taas joskus reilun kuukauden päästä. Ehkä asiat taas palaa ennalleen... Toivon ainakin. Jos sitten ens viikonloppuna vaikka koittais asioista jutella kun ollaan molemmat ehkä siihen mennessä rauhoituttu..

14.2.2016
tupliis
tupliis

Suosittelen perheen ulkopuolista keskusteluapua. Esim. neuvolassa puhu ensin. Sieltä ohjaa terveydenhoitaja eteenpäin.

14.2.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Joo, eipä siinä oikein mikään muukaan voi auttaa... Muuten kommunikaatio kyllä pelaa, asiat saadaan kyllä puhuttua ja selvitettyä koosta riippumatta, mutta mies ei puhu tunteistaan tai muuten näytä, että välittää tai edes arvostaa, muuten kuin humalassa. Minä taas tarvitsisin juuri sitä romantiikkaa, edes vähän, että jaksan olla yksin ja yksin lapsen kanssa niin paljon. Enkä nyt todellakaan romantiikalla tarkoita sitä panemista.

Jotenkin vain tuntuu siltä, että päivisin mennään lapsen ehdoilla (tietenkin) ja iltaisin miehen ehdoilla, jos on kotona.

Tiedän senkin että olen osasyy siihen, että mies tekee niin paljon töitä, koska omat tuloni ovat aivan onnettomat. En kuitenkaan pyydä yhtään ylimääräistä, vain sitä että näkisin miehenikin joskus. Miehelle taas raha ja työ näyttävät olevan elinehto, ja hänen mielestään riittää, että minulla on kaapissa ruokaa. Muuten sitä välittämistä ei ilmeisesti tarvitsekaan sitten osoittaa.

Tiedän ja tunnustan myös sen, että koska tilanne on jatkunut taas jo niin pitkään, alkaa minulla mennä hermot aivan kaikkeen, ja olenkin aika kiukkuinen liian usein. Ja silloin kun minä en ole, mies on. Tuntuu vaan niin karulta, että kun mies on kotona, juoksemme molemmat vuorotellen ties missä, koska en jaksa koko ajan tapella ja kuunnella huutoa ties mistä. Alkaa olla aika avuton olo tämän tilanteen suhteen.

14.2.2016
tupliis
tupliis

Kurjaa kuulla tuollaista, mutta jotenkin niin klassikkotapaus. Mies ei olekaan valmis uuteen arkeen ja pakenee.

Kaksi työtä varmasti uuvuttaa mutta jos halua on olla yhdessä, pitäisi se edes jotenkin näyttää.

Lapsen tulo mullistaa elämän ja parisuhteen. Ja jos te ette aiemmin ole osanneet puhua ja kommunikoida kedkenänne, nyt on korkea aika opetella.

Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Ei syyttäen vaan tuo esiin omat tunteesi. Miltä sinusta tuntuu.

Jos puhe ei onnistu, kirjoita kirje.

Mutta tärkeintä on daada yhteys auki. Ryyppääminen ja paneskelu ei anna sinulle mitään. Parisuhde vaatii töitä. Ja vauvaperheessä vielä enemmän kuin koskaan ennen.

Tsemppiä! Toivottavasti saatte solmuja avattua.

14.2.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...