Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Äiti joutuu jatkamaan opintoja, 1v jää isän kanssa kotiin. Kokemuksia/vertaistu​kea?

Meillä siis tilanne se, että minulla jäi raskauden myötä opinnot hieman kesken. Tarkoitus olisi saada suoritettua opinnot tässä kevään aikana. Jäljellä on muutama tehtävä joita olen jo alkanut tekemään, sekä pian alkava työssäoppiminen (kaksi peräkkäin kahdessa eri työpaikassa) eli aika tiivis ohjelma keväälle. En millään olisi vielä halunnut jatkaa opintoja, vaan olisin halunnut olla lapsen kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Kuitenkin minun on nyt lähestulkoon pakko tehdä opinnot tässä vaiheessa loppuun. Olen valtavan iloinen, ettei tarvitse laittaa nyt 1v2kk ikäistä vielä muualle hoitoon vaan saa olla isänsä kanssa kotona. Kuitenkin en voi olla tuntematta surua ja lievää kateuttakin siitä, etten enää olekaan lapsen elämän keskipiste. Samalla tunnen huonoa omatuntoa poissaolosta ja pelottaa hieman jo etukäteen se valtava ikävä. Ja vaikka todennäköisesti jatkan lapsen kanssa kotona kunhan saan opinnot suoritettua, tuntuu melkein puoli vuotta tämän ikäisen elämästä ikuisuudelta. Ja joo, en häviä lapsen elämästä kokonaan, mutta tuntuu pahalta että nähdään vain se muutama tunti päivästä. Toki olen iloinen että isän ja lapsen suhde vahvistuu ja pärjäävät varmasti hyvin! Isä ei ole tähän mennessä oikein käynyt missään yksin lapsen kanssa. Vasta vähän aikaa sitten sain menemään lapsen kanssa puoleksi tunniksi ulos ilman minua. Vauva-aikanakaan ei kertaakaan lähtenyt yksin vaunulenkille, harvoin edes mukaan alkuinnostuksen jälkeen. Olen pitkin vuotta yrittänyt kannustaa ja samalla koittanut olla painostamatta, mutta mies sanoi minulle kerran jopa suoraan ettei jaksa käydä edes puolen tunnin vaunulenkillä. Usein vastaa että vielähän tässä ehtii. On kuitenkin luvannut ulkoilla lapsen kanssa nyt kun minä lähden opiskelemaan. Haluan uskoa että näin tapahtuu ja isäkin rohkaistuu liikkumaan lapsen kanssa. Lisättäköön vielä, että isä on kyllä mielellään hoitanut vauvasta asti lasta kotona kun itselläni on ollut menoja. Mutta kodin ulkopuolelle en ole häntä saanut lapsen kanssa lähtemään. Mutta vertaistukea kaipaisin. Ovatko tunteeni ihan tavallisia tässä tilanteessa? Miten muiden lapset on reagoineet, onko lapsi ruvennut "hylkimään" äitiä niin että vain isä kelpaa kaikkeen? Vai onko äiti edelleen ollut ykkönen kotona ollessaan? Onko illat olleet pelkkää huutoa? Toki jokainen lapsi on yksilö, mutta kaipaisin muiden kokemuksia. Välillä ratkaisu tuntuu kaikin puolin hyvältä, mutta välillä taas iskee valtava ahdistus kun kuitenkin olisi halu olla kotona.

22.1.2016
ink__ku
ink__ku

Ei kannata etukäteen stressata :)
Olen molemmista lapsista mennyt takaisin töihin suoraan äitiysloman jälkeen, esikosta itse asiassa jo vanhempainvapaalla. Esikko oli 7kk ja mies jäi kotiin ja kyllä se lapsi hoidettua tuli ja vaunulenkit tehtyä vaikka etukäteen epäilin suuresti. Ei ehkä samaa tavalla kuin itse hoidin mutta tapoja on monia.

Kakkosen kanssa mies oli kotona lähes 4kk. Nyt homma oli jo paljon paremmin hallussa koska piti jopa minua tiukemmin rytmeistä kiinni, totesi vain että se helpottaa elämää.

Itse huomannut että miehen käytös on suoraan verrannollinen siihen vastuuseen. Kun olen itse kotona niin mies taantuu ja odottaa ohjeita ja käskyjä eikä tee oma-aloitteisesti paljoakaan. Sit taas kun olen viikon työreissussa niin koti on ihan normaali ellei erityisen siisti ja lapset on hoidettu ja harrastuksissa käyty ilman yhtäkään ohjeistusta ja muistutusta.

24.1.2016
Mummy83
Mummy83

Allekirjoitan tuon, että alle kolmevuotiaan paras hoitopaikka on koti, ja oma vanhempi hoitajana lapsen kannalta ihanteellisin ratkaisu.

22.1.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mä kyllä ennemmin sanoisin aloittajalle että siin ei ole mitään ihmeellistä eikä väärää että jännittää ja mietityttää miten sujuu isällä ja lapsella poissa ollessa, kun ei kerran ole ollut vielä koskaan pitkiä aikoja keskenään.

PM monet alan ihmiset ovat vahvasti sitä mieltä että alle 3v paras hoito on kotona omien vanhempien kanssa. Ja sitä mieltä olen itsekin, tietenkin on poikkeustapauksia. Mutta jos kotona kaikki hyvin, 'terve' lapsi ja vanhemmat vastuuntuntoisia, niin mielestäni he ovat parhaita hoitajia omille lapsilleen!
Ja luonnollista että äiti on se 'paras' hoitaja jos imeväisikäinen.

22.1.2016
Minnie
Minnie

Tuosta ulkoilusta. Voi olla, että mies yrittää sen alkuun laistaa, mutta veikkaan hänen pian hoksaavan kuinka paljon elämää helpottaa, kun käyttää lasta ulkona happihypyllä ja purkamassa energiaa.

Sähän voit hyvin todeta alkuun vaikka joka päivä kotiin tultuasi, että eivät ole tainneet ulkoilla kun on riehuminen sitä luokkaa.

Ajastaan viesti menee kyllä perille.

22.1.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler

Ei ole aivan vastaavaa tilannetta, mutta itse opiskelin lähihoitajaksi vajaa 3vuodessa ilta-monimuotolinjalla ja sinä aikana menin kihloihin, sitten naimisiin, sitten vuoden sisällä, joululomalla syntyi tyttömme ja poika heti viimeisen harjoittelujakson päätteeksi, niin että oli 4pv ikäinen ollessaan mukana valmistujaisjuhlissa.

Eli kaikki saa kyllä järjestymään hyvässä tapauksessa 😅

Tietenkin eri jos ja kun ilmeisesti olet päiväopiskelija?
Meillä heti tytön synnyttyä joululomalla, jatkoin normaalisti koulua loman loputtua, kahtena-kolmena iltana viikossa.
Mies tai äitini oli vauvan kanssa.
Minulle se sopi erinomaisesti. Otin nimittäin ylimenevän vastuun ja huolen esikoisesta ja tuo tuntui huojentavalta kun joku muu piti välillä!
Työssäoppimisjaksoja siirsin sen verran että imetin 1v asti ja sitten olikin jo toinen raskaus pitkällä (välissä vielä km).
Elikkä tyttö oli aika tarkkaan 1v kun tein loput 3harjoittelujaksoa putkeen ja sain kuin sainkin kaikki ennen pojan syntymää, vaikka kovasti supisteli fyysisessä työssä. Olin jopa sijaisena lisäksi.
Nuo viimeiset harjoittelujaksot järjestyivät hienosti lähettyviltä niin ei mennyt työmatkoihin aikaa ja siksikin hyvin, että miehellä ei ollut silloin juurikaan omia töitä.

Mies hoiti omalla tavallaan, mutta voin sanoa että hyvin.
Osittain auttoi se, että tein enimmäkseen aamuvuoroa, jolloin nukkuivat vielä pitkään kun lähdin töihin. Eli ehdin paljon olla tytön kanssa.

En muista että olisi ollut suurempia muutoksia käyttäytymisessä, äitiä kyllä tulin halaamaan töistä tultua, mutta eipä itketty pahemmin peräänkään!
Itelle se oli raskasta siksi että oli niin paljon kaikkia asioita!
Esikoinen pieni, raskaana ja samalla kaikki kirjalliset tehtävät ja työharjoittelu, lisäksi muutto jne jne..
Mutta olen hirmu tyytyväinen että kaikki meni niin kuin meni!
Vaikka toki olisi ehkä enemmän vauva aikana tullut kuvattua, kirjoitettua vauvakirjaa tms jos oisi vain ollut kotona. Mutta olen pienestä asti tehnyt montaa asiaa samaan aikaan...
Poika kun syntyi, olin pelkästään kotona yli 2vuotta. Pojalla harvinaine sairaus ja tyttökin paljon sairastanut, joten vasta nyt olen tehnyt yksittäisiä sijaisuuksia valmiina lähihoitajana. Ei olisi onnistunut kahden kipeän lapsen jättäminen kenellekään, edes miehelle. Se oli minun hommani.

22.1.2016
Minnie
Minnie

Lisään tuohon misukan kirjoittamaan, että sulla äitinä toivottavasti on myöhemmin helpompi jättää lapsi päivähoitoon, kun nyt jo lapsen antaminen isän hoitoon tuntuu hankalalta.
Äiti usein luulee, että hän on paras hoitaja lapselleen. Siihen olen monesti törmännyt ja live-elämässä asiasta puhunut.

22.1.2016
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Arvelinkin että tekstistä voi saada käsityksen etten luottaisi isään lapsen hoitajana, mutta asia ei ole ollenkaan niin. Luotan isään ja hyväksyn sen että tekevät asiat omalla tavallaan. Niin ovat tehneet tähänkin mennessä kun minulla on ollut menoja, eikä asia ole minua mitenkään vaivannut. Enemmän ehkä vaivaa juuri se, kun isä ei ole suostunut tähän mennessä edes ulkoilemaan lapsen kanssa yksin, vaikka olen koittanut siihen kannustaa. Ei vain ole halunnut tai uskaltanut. Ja nykyään kuitenkin huomaa että lapsi sitä ulkoilua kaipaa, joten mietityttää jos ovatkin kaikki päivät vain sisällä. Mutta kuten sanoin jo aiemmin, on mies luvannut ulkoilla kun olen päivät poissa ja haluan siihen uskoa. Tiedän ettei hän todennäköisesti puolta tuntia kauempaa ulkona viihdy, mutta pääasia kai se on että käyvät.

Mutta uskon kyllä kun itse tilanteeseen tottuu, kaikki menee oikein hyvin. Nämä asiat pyörivät silti paljon mielessä. Ja edelleenkin olen siitä hyvin iloinen ettei tarvitse laittaa hoitoon, vaan on nyt tämä mahdollisuus että isä jää kotiin.

22.1.2016
ink__ku
ink__ku

Mä lähdin jatkamaan opintoja ja töihin kun esikko oli just täyttänyt vuoden. Päiväkodissa aloitti silloin 6-7 tunnin päivillä. Eli mä vein aamulla ja mies haki iltapäivällä töistä tullessaan.

Ikävä, pelko ja syyllisyys on täysin normaaleja tunteita, kun joutuu lapsen jättämään hoitoon ettei itse ole 100% läsnä. Teillä on asiat tosi hyvin, kun hoitaja on lapsen isä.

Et taida ihan luottaa isän kykyyn hoitaa lasta, mutta molemmat selviytyvät varmasti oikein hyvin. He hakevat oman tapansa olla yhdessä ja sun pitää muistaa, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa hoitaa.

Kun itse itket sen ekan päiväsi poissa kotoa, ja pääset opiskelu- ja työrytmiin, tulet vielä ihmettelemään miksi lapsen jättäminen isän hoiviin olikaan olevinaan niin kamalaa.

Alkuun lapsi tulee kiukuttelemaan sulle illat koska hällä on ollut sua ikävä. Mutta kun kaikki tottuu uuteen arkeen, tilanne rauhoittuu.

Meillä esikko on aina ollut mun poika. Eikä sitä ole muuttaneet opiskelut, työkuviot eikä iltamenot.

Toisaalta, yleensä jossain vaiheessa tulee se isikausi jokatapauksessa jolloin äiti ei kelpaa mihinkään. Siihenkin kannattaa varautua.

22.1.2016
misukka
misukka
2 years, 11-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...