Neuvoja kaivataan
Hei. Olen nyt rv.37+2. Jo pariviikko sitten neuvolalääkäri tutki ja totesi että kohdunsuu on ihan kypsä ja vauva laskeutunut niin että saa melkeestään päätä kutitettu, eikä kuulemma tule pysymään mahassa laskettuun 18.1. asti. Esikoinen syntyi just rv.37+2. Olo on ollut tukala jo jonkun aikaa kun vauva painaa alas ja nivuset vihloo. Pitäiskö kokeille jotain kotikonstia että saisi synnytyksen käyntiin vai vaan odottaa ja koittaa kestää. Siis lapsellahan ei ole enään hätää vaikka jo syntyisi. Mitä itse tekisitte? Tai olisiko jollain neuvoja tukalan olon helpottamiseksi. Istumaan en edes pysty varttia pidempään tai alkaa kyljistä painamaan. Jos makaan sohvalla puolikintuntia ja nousen ylös niin autaarmias sitä nivusten vuhlomista. Saati aamuisin yön jälkeen. Kävely on tuskaa, istuminen hankalaa ja makaaminenkin. Vaikka lapsen painoksi on arvioitu n.2500g. Toivottavasti ei kauheen sekava selostus, mutta olisi jo mukava saada oloon helpotusta.

Vastaa
Listaa uusin ensinJa kiitos kaikille. :)

Mitat oli. 48.5cm ja 3456g

onnea prinsessasta! 💖

Vihdoin 15.1. Sain prinsessan syliin.

Yhtenä ollaan vielä vaikka jo rv36 lääkäri sano et laukut valmiiks lähtö on millo tahansa kun paikat on jo iha kypsät ja vauva laskenut. Nyt on rv39+3 onneksi kauheat liitoskivut on helpottanut ja nyt vaan odotellaan vaikkei millään malttais laskettuun on enään 4 päivää. :)

Tämä kommentti on poistettu käyttäjän toimesta.

Odottelisin vauvan syntymää rauhassa.
Jos vauva on syntyessään kovin pieni, todennäköisesti sairaalassaoloaika pitenee.
Voimia loppuodotukseen ja synnytykseen.

touhutessa mulla on unohtunu kivut, esim pyykkejä viikatessa. musta oli aivan ihanaa viikata pyykkejä massun päältä ❤ tukivyö oli mullakin ensimmäisessä raskaudessa käytössä lähes koko ajan, toisessa en tarvinnut lainkaan.. saunan pesu ja sauna, siinähän olis näppärää tekemistä jonka jälkeen varmasti kiva mennä pötrölleen 😉 mulla lähti ensimmäinen käyntiin juurikin noin, eipä paljon tarvinnut mennä pitkälleen kun vedet meni saunoessa... parastahan nyt olis ladata akkuja tulevaan, mutta pikkupuuhalla se aika menee nopeammin eikä kerkeä ajattelemaan kipuja. onneksi ne loppuu kun nyytti on sylissä, paljon jaksamisia ja onnea tulevaan koitokseen 😊

Jos sulla ei ole tukivyötä, niin voit yrittää helpottaa oloa kiristämällä pyyyhkeen lantion tueksi. Taittele pyyhe niin, että se on leveä vyö ja kiristä sitten lantion ympärille. Helpottaa liitoskipuihin.
Itse toisessa raskaudessani kärsin pahoista liitoskivuista jo pian puolen välin jälkeen , niin koin itse hyväksi istua pelkkien istuinluiden varassa kovalla , esim. sohvan reunalla tai keittiöjakkaralla. Tukivyö oli käytössä 24/7.
Synnytyksen voi yrittää käynnistää akupunktiopisteitä painelemalla. Googleta raskaus akupunktiopisteet. Löytyy hyviä vinkkejä. Esim. yksi tehokas piste on peukalon ja etusormen liitoskohdassa. Tekee kipeää kun löydät oikean kohdan. Vasemman jalan sisäsyrjän hieronta, erityisesti nilkan alta taaksepäin on hyvä. Ja hartioilta löytyy yksi piilopiste johon tarviit vaikka miehen apuun. Niitä ei voi itse painaa. Ihan kaulan vieressä suoraan ylhäältä.
Mitä useampi raskaus, sitä herkemmin kroppa supistelee "tyhjät" pois. Eli kun kunnolla alkaa, niin rupeaa todella tapahtumaan.
Mulla alkoi säännölliset supparit alle 5 minsan välein vasta noin 15 minsaa ennen lapsen syntymää tässä viimeisimmässä. Onneksi olin itsepäinen ja lähdettiin synnärille kun tuli eka KUNNON suppari. Ehdittiin olla yhteensä 3 tuntia. Kakkosesta oltiin 25 minsaa kun en uskonut esikon kokemuksella, että olisi tosi kyseessä. Viimeisimmässä supisteli kipeästi vikat 14 viikkoa ja silti meni yli.

Supistuksiakin on ihan mukavasti varsinkin illalla. Välillä kipeitä välillä ei.
