Voimia paljon. Itse olen myös alkuraskauden keskenmenon kokenut. Voisi sanoa että itse selvisin keskenmenosta todella hyvin, itkin ja surin - tietenkin. Mutta muuten henkisesti pääsin siitä yli nopeasti. Raskauduin uudelleen yhden kierron jälkeen, ja kyllähän se odottaminen ja pelko kulki mukana. Kävimme yksityisellä varhaisultrassa, joka helpotti jonkin verran oloa. Lisäksi itselle tosi iso apu oli doppleri, jonka sain lainaan. Liikkeet alkoivat tuntua n. 19-20 viikon paikkeilla. Poika syntyi keväällä, ja olen vähän samoilla linjoilla kuin joku aiemmin; ilman keskemenoa ei minulla olisi tätä maailman rakkainta asiaa!

Misukka teillä kun ois mahdollista olla molemmat ❤ siis käytännössä.. Meillä toi uusi saanut alkunsa ennenkuin edellinen ois syntynyt..

Ja tosiaan vaikka menetys on aina menetys oli viikolla 5 tai 25 niin toki mitä pidempään saa lapsen pitää sitä kiintyneempi on.. Eihän esim. Varhaista keskenmenoa ja kätkytkuolemaa voi verrata vaikka se varmasti asian kohdanneelle voi ainaki alkuun tuntua samalta..

Tuosta pitkillä viikoilla tapahtuneesta on vaikea löytää hyviä puolia. Se rysäytti kaikki suunnitelmat uuteen uskoon. Esikon koulutaipaleen alustakin tuli turhan kivinen kun en ollutkaan kotona vauvan kanssa ja häntä saattelemassa koulutielle. Se koulun aloitus ja syksy muutenkin oli vaikea. Ja kaikki ne oireilut ja vaikeudet esikolla :(

Mähän olin tuntenut liikkeet jo rv 12+ eli monta viikkoa. Kun ne sitten vähän kerrallaan heikkeni ja hävisi, ajattelin että istukka nousi eteen. Esikko kun oli ollut turvatyynyn takana, en osannut heti huolestua liikkeiden vähenemisestä. Mut kyllä mä viimeisen viikon ennen neuvolaa tiesin, ettei kaikki ollut ok. Mä en vaan kyennyt soittamaan neuvolaan ja kuulemaan totuutta.

Kyllä mulla useinkin tulee mieleen, että ilman sitä keskenmenoa meillä vilistäisi täällä 2,5-vuotias pikkuvesseli.

Mut tietenkään en antaisi tätä tuoreinta pois vaihtarina. On tämä niin valtavan rakas. Ellei jopa vieläkin tärkeämpi kuin muut, tavallaan. Ainakin kovasti paljon enemmän toivottu kun ei muita ole edes yritetty.

Kaikki ovat omia aarteitani ❤

Misukka kun mennyttä ei voi muuttaa niin parempi kääntää edes jollain tapaa positiiviseksi.. 😊
Lisäksi ei oltu päästy ultraan että ois vauvelin nähny eikä tuntunut liikkeitä eikä mitään nii ei ollut sellaista yhteyttä tulevaan lapseen,vaikkakin aina heti plussasta se on itselle oma pieni vauva..
Mutta siis rakastan tota meidän pientä niin älyttömästi ja hän on niin mahtava persoona,että ihan sattuu ajatella ettei häntä ois.. Toki jos keskenmenoa ei olisi tullut en edes tietäisi että tollainen tyyppi ois ollut tulossa,mutta näin jälkikäteen en vaihtaisi tapahtumien kulkua.. Toki sen keskenmenon pyyhkisin mieluummin pois,mutta jos se tarkoittaisi että pyyhkiytyis pois meidän nuorimmainen nii. En voi edes kuvitella.. Toki sen vois vaihtaa siihen että ois vaan pidempään yritetty tota..
Vaikka tuntuu julmalta sanoa niin ikäeron ja sen millainen mahtava tyyppi saatiin on hyvä että kävi niinkuin kävi.. Ja siis vaikka mun unelma ikäero oli se mikä oli aluksi tulossa,mutta tämä osoittautunut paremmaksi..

Ymmärrän toki Misukankin kannan,kun oli riskiviikot jo ohi ja raskaus melkein tuplasti yhtä pitkällä kuin mulla ja itse ainakin noihin viikkoihin mennessä oisin jo tuntenut liikkeitä ja kaikkee..

Mä ehkä yritän löytää asioista sen valoisan puolen,sillei sitä selviää vaikeista asioista.. Syksy 2013 oli meille muullakin tapaa rankka,kun kaikki paska kaatui niskaan samalla rysäyksellä,mutta siitä selvittiin yhdessä perheenä.. Lisäksi olen ajatellut etten ois esikoisen sairastumisesta ehkä selvinnyt jos oisin ollut raskaana (meni kesken juuri 4 päivää ennenkuin esikon sairaus todettiin) tai siis olisin ollut tosi väsynyt ja varmaan tressannut tulevan lapsen pilalle.. Nyt sain keskittää kaiken voimani esikoiseen,olla hänen tukena,röntgenissäkään en ois voinut olla jos oisin ollut raskaana ja vaikka mulle jäi henkiset traumat siitä pojan kauhusta,niin onneksi sain olla vierellä,vaikka syliin ei saanut ottaa..
Uusi raskaus alkoi kun kroppa ja mieli oli valmis ja sain keskittyä tulevaan vauvaan..

Musta kun mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa niin on hyvä keskittyä positiivisiin puoliin ja nähdä hyvät puolet asiasta jos suinkin mahdollista.. Tai edes ne ei niin pahat..
Kun menettää lapsen oli se sitten ihan alussa tai pidemmällä,niin on toki vaikea löytää hyviä puolia.. Mutta omassa tapauksessani jos pitäisi valita tuo meidän ihanuus tai sitten se vauvan alku joka ei ollut elinkelpoinen niin että olisi selvinnyt edes ensimmäistä kolmannesta niin kyllä mitä tuon meidän ilopillerin valitsen..

Uskon että kaikella on tarkoituksensa,vaikka välillä sattuu niin pirusti ja jää syvät arvet eikä ehkä näe sitä että miksi niin kävi.. Valitettavasti taivaassa tarvitaan pienen pieniä vauva enkeleitä suojelemaan pienen pieniä vauvoja ja itse olen "iloinen" että olen menettänyt mieluummin lapsen jota en ole nähnyt tai edes tuntenut potkuja,kuin että lapsi olisi menehtynyt vasta synnyttyään.. Siitä en ehkä selviäisi vaikka kuinka yrittäisi nähdä hyviä puolia..

Joka tapauksessa toivon aloittajan uuden raskauden onnistuvan kuten monilla on onnistunut ja toivon että pystyt nauttimaan uudesta raskaudesta murehtimatta liikaa..
Toki surra saa,on keskenmeno itsellekin sellainen sana jota en mielellään ääneen sano ja aina tällaiset keskustelut avaa vähän haavoja,mutta olen jo sinut asian kanssa.. Aina kun alakulo valtaa mielen niin toivon etten koskaan joudu toista kertaa kokemaan samaa ja viimeiseksi lohdutan itseäni juurikin sillä että olen maailman onnellisin kun sain juuri meidän kuopuksen enkä ketään muuta..

Täällä km rv 19+0 marraskuussa 2012. Parin viikon päästä siis siitä 3 vuotta. Nyt meillä on 8kk ikäinen vauva.

Koko raskaus meni odottaessa pahinta. Ehkä kolmisen viikkoa tuntui siltä kuin olisi tajunnut olevansa raskaana. Eli se tilanne kuin yleensä ekassa ultrassa jonka jälkeen kaikki hyvin. Sitten aloin pelkäämään, että synnytyksessä menee jotain vikaan.

Ehdin rakentaa itselleni hirveät muurit sinä 1,5 vuotena jona uutta raskautta yritettiin. Kielsin itseltäni koko raskauden jotten taas hajota itseäni.

Synnytyksessä kun kipu hellitti, meinasin nukahtaa niille sijoilleni. Kätilö huikkas sieltä alapäästä, että tälläinen pikkumies tuli ja mä ihmeissäni olin, että niin mikä tuli.

Kun edellinen on mennyt kesken alkuviikoilla, uskon, että pääset iloisen odotuksen makuun viimeistään siellä np-ultrassa. Ainakaan kovasti sen yli ei kannata velloa peloissa jos ultrassa kaikki on hyvin.

Itse ei päästy edellisessä raskaudessa rakenneultraan asti. Tälläkin kertaa vauva oli np-ultrassa passiivinen kuten edelliselläkin kerralla, aikaisemmat olleet hyvin vilkkaita. Tämä lietsoi pelkoa. Samoin istukka oli edessä, joten en tuntenut liikkeitä, sekin vaivasi.

Jos vain suinkin ultrassa kaikki on hyvin, kannattaa yrittää uskoa, että luonto hoitaa asiat niin kuin niiden kuuluu.

En pysty ajattelemaan kuten Vipe keskenmenosta. Toki meillä ei olisi juuri tätä vauvaa ellei keskenmenoa olisi ollut, mutta mieluummin olisin ottanut sen aikaisemman vauvan vastaan kuin kokenut keskenmenon pitkillä viikoilla.

Täällä keskenmenon jälkeen normi raskaus ja tuossa tuo maailman ihanin vuoden vanha taapertaa 😍 keskenmeno toki on aina piikkinä sydämessä mutta tätä nykyä jos se alkaa kalvamaan nii katson tuota pientä ja totean että en olisi saanut häntä jos en olisi kokenut keskenmenoa.. Se helpottaa vähän ainakin sitä tunnetta että haluaisi pyyhkiä keskenmenon pois..

Mulla meni syyskuussa 2013 kesken 10+5 viikolla,todennäköisesti oli jo aiemmin kuollut kun oli ollut veristä vuotoa yms. Mutta eivät suostuneet ultrata joten mitään tietoa ei ole mitä oli tapahtunut ja koska.. Helmikuun alussa tein plussan eli toi pieni oli saanut alkunsa tammikuussa 2014..

Henkisesti tuo raskaus oli todella raskas.. Sinne 10+5 viikolle mennessä olin käynyt yksityisellä ultrassa kolmasti koska sekin raskaus tuhrutteli verta samoista viikoista kuin keskenmenneessä..

Kun pääsi ton 10+5 yli niin hiukan helpotti ja viikolla 13 kun oli ultra niin enempi ja lopulta kun liikkeet alkoi tuntua sai vasta lopullisen rauhan.. Pari kertaa pyysin pojan pistoksen yhteydessä sydänäänien kuuntelua.. Ei helpottanut mua,mutta siis prosentuaalisesti keskenmenon jälkeisellä raskaudella on hyvät mahdollisuudet onnistua.. Etenkin jos keskenmeno ei johdu mistään esim. Kohdun rakenteellisista vioista tms.

Jos taas koet uuden keskenmenon niin en todellakaan tiedä miten siitä nousta.. Yhdessä oli tarpeeksi..

Joten toivon todella sinulle onnistunutta raskautta! Älä suojele itseäsi liikaa jotta saat tunne siteen vauvaan.. Ainakaan liian pitkään.. Minulla alkuraskaus tuntui siltä että olisin vaan ollut jotenki kipeä,sitten kun aloin viikolta 13 odottaa vauvaa niin tuntui että raskaus etenisi kamalan nopeasti kun oli skipannut ekan kolmanneksen..

Mulla noiden raskauksien erona oli että keskenmenneessä ei ollut mitään oireita,onnistuneessa etoi vähän..